Puolustusvoimissa ensimmäinen varusmiehen koronatartunta

Puolustusvoimissa on todettu ensimmäinen varmistettu varusmiehen koronavirustartunta. Sairastunut on Kaartin jääkärirykmentin varusmies.

Varusmies sairastui viime viikolla urheilukomennuksella ja hakeutui julkiseen terveydenhoitoon. Hän ei palannut varuskuntaan matkan jälkeen ja on toistaiseksi kotihoidossa. Hänen läheisiinsä on oltu yhteydessä. Hänen kanssaan lähikontaktissa olleet kolme muuta samalla komennuksella ollutta varusmiestä ovat kotona ja toistaiseksi oireettomia.

Muut sairastuneen varusmiehen kanssa kontaktissa olleet varusmiehet on kartoitettu, ja kartoituksen perusteella kymmenen varusmiestä on lähetetty oireettomina kotiin. Ne Puolustusvoimien palkattuun henkilökuntaan kuuluvat henkilöt, jotka ovat olleet kontaktissa sairastuneeseen varusmieheen ovat myös kotona ja toistaiseksi oireettomina.

1 Comment

  1. Aivastuskonstaapeli
    17.3.2020 01:04

    Yksityisen sentraalisantrapankin tyhjästä raahaa luova painokonepisnes sai Kiinasta tiedon, että ko. painokokonevaluutta ei enään kelpaa maksuna tavaroista, vaan maksulla on oltava jotain konkrettista arvoa. Santrojen pyörittämä suurta valtaa ja voimaa hallitseva verkosto iski kostona Kiinaan sekä viruksella että satelliitista sähkömagneettisella energia-aseella sellaisella voimalla ja laajuudella että 3 miljoonaa kiinalaista siirtyi pois kolmiulotteisesta maailmastamme. Jälkimmäisestä alkoi se paniikki kun he eivät tienneet mitä alueella oikein oli tapahtunut ja nuha oli ainoa selvä johtolanka. Vain harvat säteet ovat ihmissilmän näkyvän valon alueella ja nämä käytetyt olivat luultavasti näkymättömiä. Santrat alkavat olla jo nurkkaan ahdetut ja neuvotella antautumisen ehdoista. Meneillään olevan lopullisen koitoksen valmistelussa on parissa vuodessa 3000 globaalin suuryrityksen CEO:a (santrojen liittolaista) eronnut yllättäen ilman selityksiä. Sen pystytte tarkastamaan: viimeksi Disney, Mastercard, Uber, ..

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top