Räjähdys vai salama? Genovan onnettomuussillalla välähdys (VIDEO)

Genovan onnettomuussillassa näkyy tunnistamaton välähdys juuri ennen sen romahdusta.

Videolla kohdassa 0:0/0:23:

Moottoritiellä A10 Genovassa tapahtuneen silta-onnettomuuden syy on yhä arvoitus sillasta vastaavan Autostrade-yhtiön edustajalle Stefano Mariglianille: ”Romahdus oli odottamaton, eikä meillä ollut mitään syytä pitää siltaa vaarallisena”, hän kertoi tänään medialle.

Onnettomuudessa on tämänhetkisen tiedon mukaan menehtynyt 35 henkilöä, joukossa on lapsia. Nyt saattaa olla käsillä selitys siltatornin äkilliselle pettämiselle: Video näyttää välähdyksen, joka viittaa räjähdykseen tai salamaan. Paikalla riehui puolenpäivän aikaan ukkonen ja rajuilma.

Onnettomuus tapahtui 11.30 paikallista aikaa. Tuhoja raivataan yhä.

Romahtanut silta on otettu käyttöön v.1967, ja sen pylonien (tornien) perustuksia oltiin juuri vahvistamassa. Kuvassa silta valmistumisensa jälkeen.


2 Comments

  1. Esko Kokko vantaa
    14.8.2018 18:06

    Ruotsissa on käynnissä sisällissota ! Ketkä ovat siihen syyllisiä. Ratkaistaan vaaleissa syksyllä!

    Vastaa
  2. V. Laulajainen
    15.8.2018 08:07

    Uutisten mukaan silta olisi pitänyt uusia jo muutama vuosi sitten. Tuossa videopätkässä välähdyksen tuottaa sähkö. Ei salama ei räjähdys.

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Esko Kokko vantaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Scroll to top