Kaksi miestä puukotti toisiaan keskiviikkona 8.8.2018 Kalevankadulla, Helsingin Kampissa. Molemmat vietiin sairaalahoitoon, toinen menehtyi myöhemmin.
– Vakavammin loukkaantunut mies menehtyi vammoihinsa sairaalassa viikonloppuna. Jäljellejäänyt vangittiin todennäköisin syin taposta epäiltynä lauantaina. Teon motiivi on vielä epäselvä.
Mies tullaan siirtämään sairaalasta Pasilan poliisivankilaan kuulusteluja varten, kun hänen terveydentilansa sen sallii, kertoo rikosylikomisario Jari Koski Helsingin poliisilaitokselta.
Molemmat miehet työskentelivät ravintolassa, jossa epäillyt rikokset tapahtuivat. Ravintolassa ei ollut tapahtuma-aikaan asiakkaita.
– Miehille oli tullut riita, joka kärjistyi ensin painiksi ja päättyi puukotuksiin. Poliisi takavarikoi kaksi rikoksen tekovälineiksi epäiltyä kokkiveistä, Koski toteaa.