Rekka törmäsi valtatie 6:lla riidelleisiin ihmisiin – Kaksi kuoli

Poliisi on jatkanut Luumäellä valtatie 6:lla viime yönä tapahtuneen kuolonkolarin tutkintaa.

Tämän hetkisen tiedon mukaan henkilöauto, jossa oli ollut neljä matkustajaa, oli ollut matkalla valtatietä 6 kohti Kouvolaa, kun se oli pysähtynyt Jurvalan kohdalla tien reunaan siten, että auto oli jäänyt osittain ajoradalle. Pysähtyminen oli mahdollisesti johtunut autossa matkustajina olleiden henkilöiden erimielisyydestä, jota kolme autossa ollutta olivat nousseet ulos selvittämään pysähdyksissä olleen auton takapuolelle. Auton kuljettaja oli jäänyt istumaan kuljettajan paikalle.

Kolmen matkustajan ollessa pysähdyksissä olleen auton takapuolella tai sivulla, oli heidän takaansa tullut rekka törmännyt ajoradalla olleisiin henkilöihin, joista kaksi, vuonna 1979 syntynyt kymenlaaksolainen nainen ja vuonna 1996 syntynyt kymenlaaksolainen mies, menehtyivät välittömästi. Kolmas henkilö, vuonna 1982 syntynyt kymenlaaksolainen mies, loukkaantui. Törmäyshetkellä ainoana henkilönä autossa istunut, vuonna 1995 syntynyt kymenlaaksolainen nainen, ei loukkaantunut. Poliisin tiedon mukaan onnettomuudessa loukkaantuneen miehen vammat eivät ole vakavia.

Rekkaa kuljettanutta, vuonna 1983 syntynyttä venäläistä miestä epäillään tässä vaiheessa esitutkintaa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kahdesta kuolemantuottamuksesta ja vammantuottamuksesta. Alkoholilla ei epäillä olevan osuutta asiaan. Tapahtuma-aikana oli pimeää, joten esitutkinnassa pyritään selvittämään, oliko rekan kuljettajalla ollut ylipäätään mahdollisuuksia havaita ajoradalla olleita henkilöitä.

Lähde: Kaakkois-Suomen poliisilaitos

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Scroll to top