Renkaita puhkotaan Raumalla, poliisi pyytää yleisöltä tietoja

Raumalta kuuluu kummia: Yhden kuukauden aikana on poliisin tietoon tullut yli 20 tapausta, joissa pysäköidystä autosta on puhkottu renkaita. Puhkomiset ovat tapahtuneet öisin, sen lisäksi on levitetty ajoväylille teräviä ruuveja ilmeisesti vahingoittamistarkoituksessa.

  • Keskuspuiston eteläpuolella Hallikadulla puhkottiin neljästä eri ajoneuvosta renkaita  9.7.2020. Teko lienee tapahtunut yöllä.
  • Seminaarinkadun ja Satamakadun risteykseen oli levitetty suuri määrä ruuveja heinäkuun alkuviikoilla, mistä aiheutui rengasrikkoja.
  • Otan alueella renkaita on puhkottu yhteensä 14 kappaletta: Saaristokadulla, Urheilukadulla ja Pursikadulla. Viimeksi viikonloppuna 01.-02.08. Purjehtijankadulla, Syvärauman puolella.

Poliisin käsityksen mukaan ilkivallan kohteeksi joutuneet autot on valittu sattumanvaraisesti. Teot näyttävät kuitenkin olevan yhteydessä toisiinsa. Tekijä tai tekijät liikkuvat öisin, ja kohteeksi voi joutua useita autoja samallakertaa. Poliisi toivoo keskusta-alueella asuvia tarkkailemaan ympäristöään ja ilmoittavan havainnoistaan.

Mikäli näitä vastaavia tekoja edelleen tapahtuu, pyydämme vahingon kärsijää ilmoittamaan asiasta hätäkeskukseen (112), jotta paikalle voidaan hälyttää poliisipartio suorittamaan tarkempaa tutkintaa.

Tapaukseen liittyvät havainnot ja muut tiedot voi lähettää osoitteeseen: vihjeet.lounais-suomi@poliisi.

1 Comment

  1. murre riepunen
    4.8.2020 23:19

    Tekojen takana vihreiden äärisiipi, jonka tarkoitus on rajoittaa yksisyisautoilua, ellei nämä keinot tepsi, otetaan kovemmat otteet, poltetaan autot, kuten naapurissa.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top