Rikostorjunnan tilan selvitysraportti julkaistu tänään

Poliisihallituksen asettama Rikostorjunnan tila -selvityshanke julkaisi raporttinsa tänään. Raportin mukaan uusia haasteita ovat mm. kyberrikollisuus, hybridiuhat, terrorismi, järjestäytynyt rikollisuus, ihmiskauppa, ja valtoiden rajat ylittävä omaisuusrikollisuus.

Raporttia laadittaessa Poliisihallituksen nimeämänä selvityshenkilönä oli Keskusrikospoliisin apulaispäällikkö Tero Kurenmaa. Hän työskenteli tehtävässä 1.4–30.9.2018, ja tuli myöhemmin nimitetyksi Keskusrikospoliisin päälliköksi.

Eräs uusi ilmiö, on terrorismirikosten ilmaantuminen Suomeen, joko matkustamisena ulkomaille terroritekoihin osallistumaan, tai rahoituksen keräämisenä Suomen ulkopuolella tapahtuville rikoksille. Ensimmäinen Suomessa tapahtunut terroriteko sattui vasta v.2017 Turussa.

Kurenmaan mukaan tärkein toimenpidesuositus poliisin rikostorjunnan kannalta on poliisin henkilötietolain uudistaminen.
– Laki olisi hyväksyttävä niin, että se mahdollistaa tehokkaan tiedon tallennuksen ja hyödyntämisen. Laki määrittää siis pitkälle esimerkiksi sen, miten hyvin poliisin on mahdollista ennalta estää erilaisia joukkosurmia ja terroritekoja.

Tietojärjestelmien tulee mahdollistaa poliisin hallussa olevan tiedon automaattinen yhdistäminen erilaisten uhkien tunnistamiseksi, Kurenmaa sanoo.

Näin siis selvitysryhmä raportissaan.

Lue raportti poliisin sivuilta (pdf).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top