Norjan haverialus ajaa satamaan omin konein

Norjan rannikkolla eilen konerikon takia merihätään joutunut risteilyalus Viking Sky on saanut kolme laivan neljästä koneesta toimimaan, ja siirtyy omin voimin satamaan. Laivan 1300:sta matkustajasta 338 evakuoitiin aamuun mennessä helikoptereilla rantaan.

Matkustajista seitsemäntoista oli saanut jonkinasteisia vammoja, ja otettiin sairaalahoitoon. Vammoja oli aiheutunut myrskyssä keinuvan aluksen sisällä, ihmisten kaatumisista ja liikkuvista esineitä. Tapauksessa oli suuronnettomuuden mahdollisuus,

Myös toinen alus on moottorivian takia vaikeuksissa Norjan länsirannikolla. Kyseessä on rahtilaiva. Epäedullisen kurssin ajaminen korkeassa (8m.) aallokossa voi aiheuttaa erilaisia vaurioita, mm. polttoainetankkeihin mahdollisesti kertynyt lika voi lähteä liikkeelle, ja tukkia suodattimet tai vahingoittaa koneita. Laivoissa käytetään yleisimmin raskasta polttoöljyä.

Viking Sky on rakennettu v.2017, ja se teki ensimmäisen risteilynsä Madeiralle. Laivaa varustaa Viking Ocean Cruises, jonka pääkonttori on Sveitsissä, ja sen perusti norjalainen Torstein Hagen. Yhtiö ei ole juurikaan ottanut kantaa meneillään olevaan katastrofiin. Laivan matkustajakapasiteetti on 930 henkilöä. Onnettomuuden alkaessa laivalla oli kaikenkaikkiaan, miehistö mukaanlukien, 1373 henkilöä, joista matkustajia kuljetettiin yön aikana pelastuskeskuksiin 338 viidella helikopterilla. Matkustajista suurin osa on amerikkalaisia ja englantilaisia risteilyturisteja.

Päivittämätön:

Risteilyalus Viking Sky antoi hätäkutsun tänään ennen klo.16 paikallista aikaa. Alus kertoi koneviasta, ja olevansa ajautumassa kohti rannikkoa. Juuri nyt laiva on ankkurin varassa, ja 1300:n matkustajan siirtäminen rantaan on meneillään.

Pelastusoperaation johtajan Andre Franckin mukaan laivassa toimii vain toinen koneista, ja tuuli on alueella hyvin voimakas. Haveripaikka on 2,5 meripeninkulmaa Møre og Romsdal:sta Norjan länsirannikolla. Alueella on useita laivanhylkyjä, ja sitä pidetään merenkulullisesti haasteellisena.

Alueelle on pyrkimässä apuvoimia, mutta sää on vaikea. Franck arvelee evakuoimisen vievän paljon aikaa, koska helikopteiden laskeutumiseen on rajoitetusti tilaa, vaikka lentokalustoa saadaankin lisää. Viking Sky puskee toimivalla moottorillaan vasten aallokkoa keventääkseen ankkuriketjuihin kohdistuvaa painetta. Toivotaan parasta.

Päivitystä:

  • Tähän mennessä (19.25) yli sata matkustajaa on kuljetettu rantaan, viisi heistä on otettu sairaalaan.
  • Tuulen nopeus paikalla on 30 solmua.
  • Aallonkorkeus alueella on noin 8 metriä.
  • Rannikolle on perustettu evakuoimiskeskuksissa, joissa on jo 115 laivan matkustajaa.
  • Lievästi loukkaantuneita on kahdeksan, muilla evakuoiduilla ei ole vammoja.
  • Vinking Sky:n ajautuminen on pysähtynyt, ja alus pysyy paikallaan. Kahden merihinaajan odotetaan saapuvan alueelle.

Merenkäyntiä pelastusaluksen sillalta nähtynä:

Video aluksen sisältä:

2 Comments

  1. Juuda
    24.3.2019 08:17

    On sitä joskus oltu 30 metriselllä huoltoaluksella Barentsin merellä syysmyrskyssä, eikä se herkkua ole isommallakaan paatilla

    Vastaa
    1. Pekka Kemppainen
      24.3.2019 09:17

      1300 matkustajaa roudataan viidellä helikopterilla, ja jokainen noukitaan vaijerilla. -Siinä sitä pääsee risteilyturisti eksoottisen kokemuksen äärelle.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Scroll to top