Rohkeus tulla esille ja jakaa mielipiteensä

Eilen 20.3.2021 oli merkityksellinen päivä ja tämä kirjoitus on kunnianosoitus kaikkia niitä kohtaan, jotka uskalsivat osallistua laajaan mielenosoitukseen oikeuksien ja tulevaisuuden puolesta Helsingin keskustassa.

Mielenosoituksessa painotettiin erityisesti niitä valitettavan monia erilaisia uhkakuvia, jotka meidän nyt täytyy kohdata ihmisinä, kansana ja kulttuurina nykyhallituksen ja erityisesti valtion ratkaisujen, suhteentajun puuttumisen ja yleensä törppäilyn vuoksi.

Tärkeitä pointteja oli mielenosoittajilla monia, tässä muutama asia, joita haluaisin tuoda esille:

– Ihmisten piikittäminen pakonomaisesti ilman dialogia, ilman painavia todisteita tarpeellisuudesta tai hyödyistä sekä ilman myötätuntoa vallitseviin pelkotiloihin (erityisesti niillä tietoisilla ihmisillä, jotka ovat sisäistäneet sen, että koko rokote politiikassa on jotain erittäin mätää ollut jo vuosikymmeniä).

– Lapset, joilta on riistetty oikeus kokea ja nähdä normaalia elämää. Maskien takaa lapsen suhteellisuudentaju kärsii ja mitä nuorempi sitä enemmän tämä vaikuttaa siihen miten lapsi kokee kanssaihmiset ja itsensä suhteessa muihin (minkälaista tulevaisuutta tarjoamme lapsillemme, jos emme ymmärrä tällaisten asioiden vakavuutta).

– Yksinäisyys ja sen tuomat arjen haasteet. Moni itkee itsensä uneen joka ilta, koska ympärillä ei ole muiden ihmisten tuomaa lämpöä. Tämä on todella epäinhimillistä koska ihmiset tarvitsevat muita ihmisiä sekä kanssa rakkautta ja niiden tuomaa positiivista energiaa jaksamaan päivästä toiseen. Tähän kun vielä lisätään, että omaisista huolehtimisesta on tehty mahdollisimman vaikeaa on tilanne paljon vakavampi kuin ymmärrämmekään (toki pinnalliset ihmiset eivät tätä varmasti ymmärrä ja näkevät asian toisin).

– Talous ja toimeentulo on tietenkin yksi suurimmista ongelmista. Kun tätä toimeentulon perusoletusta muutetaan niin järkyttävällä tavalla kuin viime vuoden aikana on tehty, joutuu ihminen kyllä sellaiseen emootioiden rumbaan, että sitä ei myöskään voi kutsua inhimilliseksi. Kun ei ole varaa vuokraan, ruokaan, perheen elättämiseen puhumattakaan lainojen takaisinmaksuun on suunta aina vain alaspäin mikä pahimmillaan johtaa väkivaltaan ja itsemurhiin tai vaihtoehtoisesti varastamiseen koska siitä tulee selviytymiskeino.

– Mielenterveys on jo valtava ongelma itsessään, mutta se on pelkkä vuorenhuippu verrattuna siihen mihin ollaan menossa. Mikä olisikaan oivallisempi tapa saada asiakkaita valtion SOTE malliin ja lääketieteelle (se joka ei näitä osaa yhdistää on naiivi ja sokea, piste).

Rivien välistä paistaa läpi se, että Suomen päättäjät ovat pinnallisia olentoja, joilta puuttuu empatia, armollisuus ja maalaisjärki. Ihmisiltä riistetään kaikki nenän edestä ja erittäin nopealla tahdilla julmalla, nöyryyttävällä ja kylmällä tavalla, työt menevät alta, liikkumista ja kokoontumisia rajataan, maski pakkoa viljellään ratkaisuksi (vaikka olemme erittäin tietoisia sen pitkäjänteisistä haittavaikutuksista erityisesti hengitysteille) ym.

Kaiken keskellä on vielä se pointti, että tilannetta kärjistetään joka puolelta. Influenssa on laajalti korvattu covidilla, kuolemia joista ei ennen juuri piitattu, nyt niitä lasketaan, mutta miksi? Koska valtioiden omistamilla ja ohjaamalla media koneistoilla voidaan paisuttaa mistä vain asiasta miten iso halutaan. Aito kysymys onkin (hyvä, että siitä jo ainakin maailma puhutaan), että kuka tätä tarpeetonta sekasortoa oikein haluaa ja tarvitsee? Sanotaan, että kaikki tiet johtavat Roomaan ja tässä tapauksessa Rooma on lääketiede ja valtiot, hassua tässä ajatuksessa se, että Roomasta löytyy Vatikaani ja heillähän on näppinsä vaikka missä, josta normikansalainen voi vain uneksia tietävänsä mitään. Pointti tässä ei kylläkään ole yksinomaan Vatikaanin ruoskiminen vaan se, että maailma, politiikka, korporaatiot, valtiot tai edes hyväntekeväisyysjärjestöt eivät todellakaan näytä avoimesti pelikorttejaan ja kun mikään ei ole avointa niin miksi kenenkään tulisi luottaa mihinkään mitä esimerkiksi valtio tarjoaa ratkaisuksi.

Median uskottavuus on nollassa ja erityisesti valtamedia ei itse edes ymmärrä miten säälittävää heidän touhu on, herätys! Ihmiset kyllä tietävät asioita ja tunnistavat totuuksia elämästä, eivät he ole mitään pöljiä vaikka valtio näyttäisi olevan sitä mieltä ja siinä uskossa, että mitä vain sontaa voi lapioida ihmisten jalkojen juurille ja luottaa siihen, että he sen keräävät talteen. Ei, media alan ihmisten on aika ymmärtää, että he ovat valtava osa tätä ongelmaa ja jos ei homma pian ala muuttua aidompaan suuntaan niin viha suuntautuu heihin, ei media alan yrityksiin kuten Yleen tai muuhun vaan itse ihmisiin, jotka näitä instituutioita edustavat. No luonnollista tämäkin, jos ei ole aito ja tekee paholaisen työtä osuu se aina lopulta omaan nilkkaan, sanon vaan.

Mitä seuraavaksi

Nyt on tietenkin mielenkiintoista seurata miten valtio kohtelee niitä ihmisiä, jotka mielenosoitukseen osallistuivat ja todettakoon tähän, että ihmisiä oli paikalla yli pari tuhatta, ei parisataa kuten monet valtamedian edustamat tahot ovat uutisoineet ja vähätelleet asiaa. Tämä tietenkin kertoo juuri siitä mainitsemastani median uskottavuuden puutteesta ja kansalaisten puolesta täytyy ainakin omalta osalta toivoa, että mahdollisimman moni pikkuhiljaa asettaisi itsensä valtamedian vieroituskuurille. Ehkä sitä kautta medialla olisi edes jotain pelastuksen toivoa alana, jospa se alkaisi suhtautumaan asioihin edes vähän vastuullisemmin sen sijaan, että keskittyisi levittämään valhe lööppejä ja harhaanjohtavaa tietoa joka kotiin.

Sen merkitystä, että niin iso joukko ihmisiä jakaa tyytymättömyyttään ja pettymystään johtamistapaan ja yleensä valtion toimintaan ei voi sivuttaa ja siksi tulevat viikot ja kuukaudet muodostavat meille kuvaa siitä minkälaista maailmaa meille ihmisille kaavaillaan. Merkitystä lisää se, että kun on vielä kyseessä maa kuten Suomi missä ollaan pelokkaita ja lainkuuliaisia, eikä todellakaan tulla helpolla esiin näyttäytymään tai osallistumaan mihinkään mielenosoituksiin, niin tietää kyllä sen, että tämä samainen mielenosoittajien jakama tunnetilaa kytee todella monessa Suomalaisessa. Toivotaan nyt, että tämä rohkaisee myös muita tulemaan esiin ja erityisesti puolustamaan niitä rohkeita viestinviejiä, jotka suden hampaisiin heittäytyvät, respect!

Suurin yksittäinen mielenkiintoinen tekijä on poliisi ja armeija, jos valtio ja hallitus turvautuu käyttämään näitä keinoja mielenosoituksen jälkipyykkiin eli esimerkiksi rankaisemaan niitä ihmisiä, jotka siis ovat ainoastaan syyllisiä siihen rikokseen, että osallistuivat rauhanomaiseen ja positiivisen mielenosoitukseen, jonka tarkoitus oli viestiä hallitukselle ja valtiolle ihmisten tunnetiloja (jonkun mielestä varmaan tartuttavat koko kansan, mutta se jääköön niiden ihmisten mielipiteeksi) niin mitä se kertoo siitä minkälaista yhteiskuntaa tässä meille kaavaillaan.

Olen henkilökohtaisesti jo vuosia painottanut, että länsimaiden ja suurten maiden kuten Kiinan selkeä agenda on ollut luoda tie vahvalle poliisivaltio mallille, joka toimii kansainvälisessä yhteistyössä. Kaikissa kulmissa on nykyään vartioita ja pelko virkavaltaa ja erityisesti poliisia kohtaan on tietenkin erittäin korkeaa, tämäkö poliisin tarkoitus muka on, pelotella ihmisiä? No, jos ei ole, mihin itse ainakin vakaasti uskon, niin silloinhan se tarkoittaa sitä, että koko poliisivoimien työ on täysin epäonnistunutta ja on todella itsetutkiskelun aika miten suuntaa voisi muuttaa positiivisemmaksi. Hävettää kyllä niitten poliitikkojen puolesta, jotka kehtaavatkin puhua vapaudesta ja vapauksista, vain sokea ostaa näitä valheita kuten sitä, että Suomi olisi onnellisin maa maailmassa, naurettavaa…

EU on suuri ongelma

Viimeisenä asiana nostetaan esiin EU elvytyspaketti koska se vasta on se todellinen syöpä kaiken tämän keskellä. Ylivelkaantuminen ja vielä kohtuuton sellainen ei johda muutokseen, maailman pitää oppia löytämään keinoja uudistaa itseään uusin keinoin. Pahimmillaan elvytyspaketti voi johtaa jopa sadan vuoden elpymis aikaan, varsinkin jos rahaa jaetaan jatkossakin yhä hanakammin eliitille ja minimaalisissa määrin kantaväestölle, siis köyhille. Tämä on nyt tällä hetkellä ainoa näkyvissä oleva suunta ja voisi hyvin nähdä, että valtaosa ihmisistä tulevaisuudessa luokitellaan köyhiksi ja valtion tuesta riippuvaisiksi kansalaisorjiksi.

On siis hienoa ja todella tärkeää, että kansalaiset löytäisivät itsestään rohkeuden siemenen koska jos annamme nykyisen poliittisen shown jatkua, ei meille, eikä varsinkaan meidän tuleville sukupolville jää muuta käteen kuin vankila kuntatasolla johon heidät on istutettu. Näitä aikoja on eletty ennekin maailmanhistoriassa ja monia niistä ajoista on pyyhitty pois historiankirjoista jotta emme näkisi mitä olemme kohtaamassa, olin niin tai näin nyt kuitenkin olemme jälleen kerran siinä tienhaarassa missä rohkeus ja välinpitämättömyys taistelevat tilasta, se ken tämän taistelun voittaa määrittelee sen miten tulevaisuudessa elämme ja mitä loppujen lopuksi olemme ja edustamme.

Non Desistas Non Exieris > Never Give Up Never Surrender > Älä Koskaan Luovuta Tai Lannistu

6 Comments

  1. WHO hätäpalaverissa - lääkärien CV19-usko romahtaa
    21.3.2021 16:05

    Dr Rashid Buttard: he ovat saanet haltuunsa saaneet videon, jossa pienessä WHO:n sisäisessä palaverissa pohditaan ongelmaa, että lääkärien usko CV19
    propagandaan ja kokeellisten CV19 rokotteiden turvallisuuteen ja tarpeellisuuteen romuttuu päivä päivältä ympäri maailman. WHO suunnittelee siinä mainoskampanjaa kääntää lääkärien mielipiteet takaisin linjaan globalistien CV19 plandemic suunnitelman kanssa. Suomessa on sensuroitu mm. että Astra-Zeneca rokotukset lopetettii UK:ssa vasta kun 10 000 rokotettua oli jo kuollut siihen (Dri Charlie Ward). Kun 20 maata 30:stä oli lopettanut A-Z rokotukset (ml. tehtaan kotimaa UK) Suomi vielä jatkoi. No nyt Suomikin on >= 24 A-Z rokotukset lopettaneen maan joukossa. Gibraltar ja Espanja lopettivat kokeelliset Pfizer CV19-rokotukset rokotuskuolemien vuoksi. Intia kielsi Pfizer-rokotteet etukäteen. California vaatii keskeyttää 330 000 Moderna-rokotusta…
    https://brandnewtube.com/watch/we-have-undercover-footage-it-s-time-to-make-this-public_Oy7Z9Y9cfxlb9hW.html

    Vastaa
    1. Merceeri
      22.3.2021 16:21

      Tämä tapahtuu seuraavaksi, Georg Soros ilmoitti aloituspisteeksi tammikuun 2021.

      ” Sveitsin Davosissa vuosittain kokoontuva Maailman talousfoorumi, World Economic Forum, WEF. Vuoden 2021 tammikuun kokouksen isona teemana on ollut niin sanottu Davosin agenda 2021 eli niin kutsuttu Great Reset, Suuri uudelleenasettaminen. Maailman talousfoorumin perusti vuonna 1971 saksalainen Klaus Schwab. WEF on koko maailman, kommunistinen Kiina mukaan lukien, johtavan talous- ja rahaeliitin yhteinen foorumi, jolla lanseerataan globalistiset talouspoliittiset linjaukset.

      Kannattaa lukea Klaus Schwabin The Great Reset -aiheinen artikkeli Time-julkaisussa 22.10.2020, otsikolla ”A Better Economy Is Possible. But We Need to Reimagine Capitalism to Do It”. Artikkeli muodostaa katkelman Schwabin kirjasta Stakeholder Capitalism: A Global Economy that Works for Progress, People and Planet (Wiley, 2021). Schwab on selostanut kattavasti Great Reset -näkemyksiään myös kirjassa Klaus Schwab, Thierry Mallert, Covid-19: The Great Reset (World Economic Forum, 2020).”

      Vastaa
  2. Syrjäinen rannikkokaupunki
    21.3.2021 18:51

    Pointti on ihan hyvä, mutta miksi ne mielenosoitukset pitää järjestää aina Helsingissä? Meillä Suomessa on muitakin kaupunkeja kuin Helsinki. Ei sinne viitsi rynnätä aina kun joku hihkasee. Jos sinne aina ryntäis niin muut ei tienaa/voita kuin globalistit jotka myy polttoaineet, voileivät ja kahvit. Sekä ajoneuvoihin kulumisne vuoksi varaosat.

    Vastaa
  3. Kahveltaja
    21.3.2021 20:38

    Pelkojohtaminenhan on ollut päätoimintatapa Suomessa maaorjuuden/siirtomaa -ajasta alkaen. Jos olit eri mieltä jouduit torpastasi pihalle talviyöhön lapset kainalossa. Sama meno jatkuu kuvitteellisen hyvinvointiyhteiskunnan verhoamassa illuusiossa edelleen. Työtä tekevä väki on vero- ja velka-orjia koko ikänsä. Palkasta veroihin menee kaikiaan yli 50% kun alv:t ja muut verot lasketaan mukaan. Asuminen ja muu on tehty keinotekoisesti todella ylihintaiseksi, jotta ihmiset saadaan 40-50 vuoden velkakoukkuun nöyriksi työläisiksi omistavalle eliitille. Tämä eliitti omistaa firmat ja pankit sekä rahoittavat poliitikot pitämään systeemiä yllä hyvillä henkilökohtaisilla eduilla. Katsokaapa millaisia rahakkaita virkoja Suomessa ja EU:ssa poliitikot saavat palkintoina!

    Sitten on siipiväki, joille elämä maksetaan kokonaan ja he äänestävät heille rahat luvanneet poliitikot osaltaan päättämään asioista. Nyt työikäistä väkeä on noin 700 000 – 800 000 elemässä tukirahoilla?! Tuo määrä tulee työttömistä (siis myös ne jotka on puuhapajoilla ja eivät hae töitä. Työttöminähän ilmoitetaan vain työnhakijat) ja erilaisilla verukkeilla työkyvyttömyyseläkkeellä olevista.

    Vastaa
    1. En aio labrarotaksi
      21.3.2021 21:07

      https://www.bitchute.com/video/cspP45qJChtf/

      Dr Simone Gold kertoo miksei covid ole pandemia, rokotteista yms

      Toinen hauska mitä voi esim bitchutesta etsiskellä on Kary Mullis, joka on nobelpalkittu pcr-testinkehittäjä. Sattui kuolemaan ennen plandemiaa.

      Vastaa
  4. juha.
    22.3.2021 14:23

    On hyvä, että joissain asioissa hitaasti syttyvät suomalaiset alkavat heräämään viimeinkin tavalla, joka näyttää despoottisille valtiaille sen, ettei yhtenäistä kansaa niin vain pyöritellä kuin lumipalloa. Ja lumipalloista puheen ollen tästä voi syntyä nk. ”lumipalloefekti”.

    Työmarkkina kieltä käyttääkseni: ”Saavutetuista eduista ei pidä luopua!!!”

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top