Rokotteiden-vastustajat (talebaanit) ampuivat kahta poliisia Pakistanissa

Niinsanottu Pakistanin Taleban rikkoi eilen hallituksen kanssa tekemänsä aselevon, ja hyökkäsi poliiseja vastaan. Poliisit olivat suojaamassa rokotuksia tekeviä terveystyöntekijöitä Pakistanin luoteis-osassa.

(Arkistokuva, kuvalähde v. 2014)

Islamistit vastustavat Pakistanin pragmaattisen pääministeri Imran Khanin hallinnon ohjelmia maan modernisoimiseksi, ja hyvinvoinnin lisäämiseksi Pakistanin köyhillä seuduilla. Eroosion vaivaamien maiden metsittämistä vastustetaan kiskomalla puiden taimet maasta, –Allahin nimeä kiljuen. Terveysvalistus on suoraan Saatanasta ja erityisesti rokotusohjelmaan poliota vastaan kohdistuu jopa aseellista vastarintaa.

Poliisi ammuttiin kuoliaaksi ja toinen poliisi haavoittui välikohtauksessa kahden moottoripyörällä liikkuvan miehen avatessa tulen rokotusryhmää vastaan.  Poliisit olivat suojelemassa kahden sairaanhoitajan poliorokotusryhmää tänään lauantaina Tankin alueella Luoteisessa Khyber Pakhtunkhwan maakunnassa.  Paikallinen Taliban-osasto otti vastuulleen terroriteon.  Vain vuorokautta aiemmin he olivat peruneet hallituksen kanssa  tehdyn tulitauon.

Tulitauko hallituksen ja Tehrik-e-Taliban Pakistanin (TTP) välillä oli neuvoteltu Afganistanin Taleban-järjestöksen välityksellä. Pakistanin talebaanit väittivät hallituksen rikkoneen sopimusta. Lauantain isku oli ensimmäinen terroriteko aselevon rikkoutumisen jälkeen. Pakistanin Taliban on Afganistanissa vallan kaapanneesta Taleban-järjestöstä erillään, mutta liikkeillä on yhteistä historiaa.

Pakistanin Talebanin johtaja Noor Wali Mehsud kertoi viesteissään perjantaina (10.12.), että neuvottelut Pakistanin hallituksen kanssa eivät ole edenneet. Pääministeri Imran Khan aloitti neuvottelut Pakistanin talebaanien kanssa lokakuussa 2021, -ensimmäistä kertaa vuoden 2014 jälkeen. Pakistanilla ja Afganistanin talebaaneilla on yhteispeliä, ja intialaisen käsityksen mukaan Taleban on suorastaan Pakistanin tiedustelun, ISI:n, luomus.

Oli Pakistan toiminut Afganistanin talebaanien jonkinlaisena lapsenpäästäjänä tai ei, heidän kanssaan tehdyt sopimukset eivät tuoneet rauhaa Luoteis-Pakistaniin. Saa nähdä, kuinka hyvin pitää Kabulin vallanpitäjien lupaukset olla tukematta islamisti-extremistejä Tadzikistanissa, Uzbekistanissa ja Singkiangissa.

Pakistan on yksi kahdesta maasta, joissa polio on edelleen endeeminen, mutta tänä vuonna on raportoitu vain yksi tapaus vuoden 2020 84 jälkeen, kertoo maailmanlaajuinen terveyskampanja Global Polio Eradication Initiative.

Asiasta kertoivat:

3 Comments

  1. "Terveystyöntekijöitä" odottaa Nuremberg 2
    13.12.2021 11:07

    ”rokotuksia tekeviä terveystyöntekijöitä”?
    Samaan aikaan maailmalla rokote-uskonto ja korona-uskonto hiipuvat nopeasti, tosin sitä ei mediamme kerro.
    Puolassa jo alkanutta Nuremberg 2, missä korona kampanjoijia maailmanlaajuisesti syytetään rikoksesta ihmisyyttä vastaan, organisoiva saksalainen syyttäjä Dr Reiner Fuellmich raportoi johtamansa rikostutkimuksen tilanteen: ”PCR-testi (meidän korona-testi) ei pysty kertomaan mistään tartunnasta ja tuottaa tunnetusti 97% vääriä positiivisia. Pandemiaa ei ole olemassa, on vain vääriin PCR-testituloksiin pohjautuva [vain mediassa elävä] pandemia.”
    Kun PCR-testi julkistetaan harhautukseksi, romahtaa koko globalistien koronalla ajama maailmandiktatuurin suunnitelma. Jo puoli miljoonaa kuollut kokeelliseen rokotukseen USA:ssa?
    https://bestnewshere.com/w-h-o-concedes-the-covid-virus-is-just-like-the-common-flu-500000-americans-dead-from-vaccine
    Seuraavassa linkissä lääkäreitä ja hoitsuja varoitetaan, että ”noudatin vain saamiani ohjeita” ei kelpaa puolustuksena Nuremberg 2 oikeudenkäynnissä syytettynä ”rikoksesta ihmisyyttä vastaan” – vastuu omista teoista ja velvollisuus ottaa itse selvää on henkilökohtainen:
    https://t.me/GitmoTV/6159
    https://www.eutimes.net/2021/12/nuremberg-2-trial-against-world-leaders-for-crimes-against-humanity-finally-kicks-off-in-poland/ (enimmäkseen puolan kieltä, mutta Dr Reiner Fuellmich esiintyy väleissä englanniksi).

    Vastaa
    1. Pekka Kemppainen
      13.12.2021 12:06

      Talipaavit näyttää tekevän terveyshenkilöille nuurenburgit ihan oma-aloitteisesti, jonkun keskiaikaisen kirjan mukaan. Taikausko on edelleenkin suuri vaara.

      Mitä koronaan tulee, osta apteekista D-vitamiinia ja melotomiinia (nyt en muista oikeinkirjoitusta, mutta tarkista Paunion jutusta), niin pysyt terveenä.

      Vastaa
      1. Liuottaako MMS/ClO2 Graphene-myrkyt?
        14.12.2021 01:39

        Myös suurvaltojen erikoisjoukkojen mukaan D-vitamiini ja melatoniini ovat hyväksi. Lisäksi rivien välistä viittasit biologisiin tartuntoihin, joihin hydroxychloroquine (HCQ) on heidän mukaansa tehokas, ja sitä voi tehdä kotioloissa keittämällä 3h kannen alla poristen myrkyistä ja vahoista putsattuja (esim. pesuveteen loraus omenaviinietikkaa) pilkottuja sitruunan ja greipin kuoria – se neste mitä jää on sitä HCQ. Ja mm. ihmisten ja kotieläinten mato/lois-lääkkeenä vuosikymmeniä käytetty ivermectin on tehokas apu tartuntoihin. Mutta suurin riski on heidän mukaansa kokeellisten rokotusten jostain käsittämättömästä syystä sisältämät verisuonia silpovat äärettömän terävät ja kovat nano-kokoiset graphene-hydroxide ja graphene-oxide partikkelit, jotka eivät edes ole bio-hajoavia, eikä tätä nano-tekniikkaa paljasta ruumiinavauksissa tehtävät testit/laitteet. Ei-biologiset graphene… myrkyt liuottavana vastalääkkeenä käyttävät median pimittämää MMS (Miracle Mineral Solution) nimellä maailmalla tunnettua yleislääkettä, juotavaksi sekoitettavaa nestettä, jossa sopivasti annosteltuna on mukana tehokas veren/elimistön hapettaja ClO2. Suosittelevat hankkimaan/lataamaan MMS keksijänä pidetyn Jim Humble:n kirjan, jossa on valmistus ja annosteluohjeet. MMS idea syntyi, kun viidakossa veden desinfiointi juomakelpoiseksi paransi nestettä juoneita malaria-potilaita. Tätä kannattaisi ilmeisesti lääketieteen tahomme penkoa, eikä vain luottaa ylhäältä syötettyyn suomennettuun ”viralliseen totuuteen” ala Rockefeller business interest koululääketiede.

        Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top