Saako koronarokottamattomista kirjoittaa syrjivästi, kysyy Ano Turtiainen

Kansanedustaja Ano Turtiainen (VKK)  on tehnyt tänään rikosilmoituksen, perustuen syrjinnän ja kansanryhmään kohdistuvan kiihottamisen kieltäviin lakeihin. Mahdolliseen tutkittavaan rikokseen epäillään syyllistyneen Iltasanomien toimittajan.

Kirjoituksessaan torstaina (30.09.) toimittaja kuvaili koronarokottamattomat rasitteeksi terveysjärjestelmälle: ”Taakka, suorastaan. Ja turha taakka.”  Turtiaisen mukaan käytetty sanonta on omiaan herättämään negatiivisia asenteita ihmistyhmää kohtaan, ja on ristiriidassa yhdenvertaisuuslain (YL 3:8)  kanssa: Ketään ei saa tämän lain mukaan syrjiä, tai asettaa eriarvoiseen asemaan terveydentilan perusteella, muistuttaa Turtiainen.

Ristiriitaa voi olla myös rikoslain kiihottamispykälän (RL 11:10) kanssa: ”Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella…”.

Henkilön terveydentila täyttää ”muun perusteen” ehdot, päättelee kansanedustaja. Päätyäkseen tuomioistuinkäsittelyyn Turtiaisen tekemän rikosilmoituksen täytyy ylittää tutkintakynnys ja sen jälkeen syyttämiskynnys. Jonkin ihmisryhmän pitäminen turhana taakkana on nykyisin harvinaista. 

 

 

6 Comments

  1. Huru-ukko
    1.10.2021 17:45

    Tutkintakynnys ei ylity toteaa poliisi. Toiviretkelänen saattaa olla eri mieltä ja määrää tutkimaan syyllistyikö turtiainen polliisn halveksuntaan.

    Vastaa
  2. Snif
    1.10.2021 18:06

    Alkaa kohta kansan pinna olemaan täynnä, ja se kansa ei ole niitä jotka on myrkkypiikin ottanut.
    Pistoksen ottaneet levittää ruton lailla vaarallista tautia jonka rinnalla korona on pelkkä aivastus.
    Pistetyt levittää rokottamattomiin piikkiproteenia jotka tuhoaa pistoksen ottamatta jättäneen immuunivasteen tehden hänestä sairaan ja kuolema seuraa tartunnasta lähitulevaisuudessa.

    Vastaa
    1. Pekka Kemppainen
      2.10.2021 11:36

      Joku vanha tuhkarokkorokote saattaa antaa 80% suojan koronatartuntoja vastaan, olen kuullut mainittavan. Olis kiva tietää, onko tuhkarokon sairastaneilla millanen korona-sairastuvuus?

      Vastaa
  3. Niin kuinkas nyt?
    1.10.2021 19:31

    Hyvä pointti Anolta. Kyseessähän on vähemmistö ja kaikkien vähemmistöjen oikeudethan ovat tähän asti olleet silmäteriä näille globalistikommareille.

    Vastaa
  4. Pah
    1.10.2021 22:50

    ”Tutkintakynnys ei ylity toteaa poliisi.”

    Joopa joo. Eiköhän se ole tullut kaikille selväksi että on olemassa tutkintakynnyksen aina heittämällä ylittävää poliittisesti epämieluista punaviheragendojen vastaista ”laittomuutta” ja sitten on punavihreitä mädätysagendoja edistävää ”parempaa laittomuutta”, aivan kuten on parempaa väkivaltaakin.

    George Orwell totesi: ”Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta jotkut eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset” ja että ”ulkopuolella olevat eläimet katsoivat siasta ihmiseen ja ihmisestä sikaan ja jälleen siasta ihmiseen, mutta oli jo aivan mahdotonta sanoa, kumpi oli kumpi.”

    Poliittisten ”tutkintakynnyksen” kanssa kikkailu on punavihreän Poliittisen Poliisin (Polpon) poliittista ydinosaamisalaa jonka ansioista saamme seurata näitä lähinnä Kummelin sketsejä muistuttavia punavihreitä naispolitikkoja.

    https://www.is.fi/politiikka/art-2000008304859.html

    Vastaa
  5. juha II
    2.10.2021 18:01

    Kyse on totalitaristisesta sorrosta ja karkeasta syrjinnästä yhteiskunnasta!
    Joka on astinlauta ja vain ”kukonaskeleen päässä” täydellisestä ”New World Order:sta”. Mikä tulee olemaan vielä jäljelle jääneille maailman tavallisille ihmisille maanpäällinen helvetti kaikilla kärsiµyksillä!!!

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top