Saksan ja Suomen aika ryhdistäytyä

Pääkirjoitus

Kun Saksa antaa 2 miljardia euroa Ukrainalle, niin se on jokseenkin sama kuin suomi antaisi 140 miljoonaa euroa, mutta niin Suomi ei ole tehnyt vaan Suomi on antanut Afrikan ilmastojuttuihin kaksi kertaa tuon, eli 280 milj. euroa.

Jotensakin kuitenkin Saksan meininki vaikuttaa vastentahtoiselta, ei ole vihervasemmisto hallituksella samaa draivia, kuin oli isisten vyöryssä maahan 2015. -Ei järjestetä kulkueita, ei ”huudeta hulluna” wellcome refugies, tai nimitetä ”kunniakansalaisiksi”. Kaiken kaikkiaan vaikuttaa siltä, että Lännen johtajille on jotensakin takkuista auttaa ukrainaa riittävästi, vaikka kansat haluavat tehdä kaikkensa ukrainalaisten puolesta.

Ja onhan se totta, että erilaistahan tämä on kuin v 2015: Nyt tilanne on päinvastainen, eli naisia ja lapsia tulijoista on yli 80 %:a. He haluavat palata Ukrainaan heti kuin mahdollista, heitä ei todellakaan tarvitse karkottaa. He siivoavat puistoja Puolassa, Suomessa, kyselevät Ruotsissa miten voisivat osoittaa kiitollisuuttaan, Osaavat lukea ja kirjoittaa, heillä -aikuisilla- on ammatit, ja he osaavat ja haluavat käyttäytyä eikä rikoksiin syyllistyneitä ole.

Tilannehan on päinvastainen kuin 2015

He menevät heti kielikoulutukseen, kouluun, heti kun vain pääsevät. Tilannehan on päinvastainen kuin 2015. Ja vain ukrainalaislapsiin on suhtauduttava kuin lapsiin. On vaikea ymmärtää tuota Saksan & kumppaneiden puolittaista vastaan haraamista. Liekö kuitenkin niin, että tilanteen ollessa päällä ei oikein voitu ottaa -ennustettua- toista miljoonatsunamia, kuten 2015 eteläisimmistä maista. Sitä eivät olisi kestäneet yhtä aikaa Ukrainan sodan kanssa läntiset yhteiskunnat, eivätkä niiden vihervasemmistolaiset hallitukset.

Itä-Euroopan maat, kärjessä Puola, ovat kuitenkin auttaneet todella paljon Ukrainaa. Puola suhteessa Saksaan -verrattuna bruttokansantuotteeseen- 18 kertaisesti. Mutta VAIN Suomessa RKP, Vihreät ja Vasemmistoliitto haluavat pitää maahansyöksylle ovet sepposen selällään, vaikka samaan aikaan sodan kanssa. Tämä käy ilmi valmiuslain muutosesityksestä ja etenkin oikeusministeri Henrikssonin ja sisäministeri Mikkosen puheista eduskunnassa.

Puola tekee voitavansa Ukrainan avustamisessa, -samaan aikaan toisaalla

Ja samaan aikaan, kun Puola tekee voitavansa Ukrainan avustamisessa ja samalla -epäsuorasti- myös meidän puolustamisessa heikentämällä Venäjän hyökkäyshalua ja -kykyä, niin Euooppaministeri Tytti Tuppurainen ja kokoomusmeppi Petri Sarvamaa taas tekevät kaikkensa Puolan maineen mollaamiseksi Euroopan Unionin palatseissa, koska Puola on kehdannut laittaa eläkkeelle kommunisti-hallinnossa piinatuomioita jakaneet stalinisti ”tuomarit”. Kuinka ne kehtaavat? Sitä voi todella kysyä. Kun ei ole oikeasti muuta mielessä kuin oma etu, joka kyllä on alkanut jo kääntyä näitä ”seikkailijoita” vastaan. Ja hyvä niin !

Slava Ukraini – Niech zyje Polski!

Seppo Huhta

5 Comments

  1. On niitä autettu
    3.5.2022 14:32

    Täytyy muistaa että Ukrainsta Suomeen on pitkä matka välissä monta turvallista maata. Ja maa on leveämpi kuin Suomi pitkä. Eli, jos uudellamaalla ja Mikkselissä sodittaisiin niin Lapissa ja Vaasassa voi asua ihan normaalisti. Miksi nuo siis tulevat Suomeen?

    Saksa on nuiva sen vuoksi että kansainväliset säännöt kieltävät toimittamasta aseita, ammuksia ja rahaa sotaa käyviin maihin koska se vain lisää kärsimystä. Ukrainan armeija ja sen 81 prikaati on lyöty. Sielä kuorma-autot ajavat sotilaita pois kentästä. Toiset marssivat 12km/vrk päästäkseen pois edes DPR- ja LPR-joukkojen tieltä. Silsi, nyt Puola ilmoitti antavansa vanhoja T-72:ia Ukrainalle.

    Tähän asti Ukrainan asevoimine menetykset ovat olleet:
    – 146 aircraft and 112 helicopters
    – 683 unmanned aerial vehicles
    – 281 anti-aircraft missile systems
    – 2,756 tanks and other armored combat vehicles
    – 316 multiple launch rocket systems
    – 1,234 field artillery and mortars,
    – as well as 2,563 units of special military vehicles

    Täytyykin todeta että jos nuo ovat vain Ukrainan omien asevoimien kalustoa niin maahan on varustautunut 10-kertaa paremmin kuin Suomi. Toisaalta, kun tiedetään että yksin Pentagon on antanut:

    – Over 1,400 Stinger anti-aircraft systems;
    – Over 5,500 Javelin anti-armor systems;
    – Over 14,000 other anti-armor systems;
    – Over 700 Switchblade Tactical Unmanned Aerial Systems;
    – 90 155mm Howitzers and 183,000 155mm artillery rounds;
    – 72 Tactical Vehicles to tow 155mm Howitzers;
    – 16 Mi-17 helicopters;
    – Hundreds of Armored High Mobility Multipurpose Wheeled Vehicles;
    – 200 M113 Armored Personnel Carriers;
    – Over 7,000 small arms;
    – Over 50,000,000 rounds of ammunition;
    – 75,000 sets of body armor and helmets;
    – 121 Phoenix Ghost Tactical Unmanned Aerial Systems;
    – Laser-guided rocket systems;
    – Puma Unmanned Aerial Systems;
    – Unmanned Coastal Defense Vessels;
    – 14 counter-artillery radars;
    – Four counter-mortar radars;
    – Two air surveillance radars;
    – M18A1 Claymore anti-personnel munitions;
    – C-4 explosives and demolition equipment for obstacle clearing;
    – Tactical secure communications systems;
    – Night vision devices, thermal imagery systems, optics, and laser rangefinders;
    – Commercial satellite imagery services;
    – Explosive ordnance disposal protective gear;
    – Chemical, Biological, Radiological, Nuclear protective equipment;
    – Medical supplies to include first aid kits.

    …niin mihin Ukraina enää tarvitsee apua? Sillä on puoelallaan sotimassa maailman suurin palkka-armeija: BlckWater, nykyisen Academy. Sekä toiseksi suurin: Dyncorp. Ja palkkasotilaita noin 30 eri maasta. Tuosta ja muiden maiden lahoittmasta kalustosta tehdään pikkulusikoita parikymmentä vuotta.

    Jos Ukraina haluaa lopettaa maansa tuhoamisen, niin se antautuu hetimiten ja tunnustaa Donbasin ja Luhanskin omiksi valtioikseen ja aloittaa jälleenrakennuksen maassaan ennen talvea. Jotta pitkin eurooppaa levinneet maanhiehensä pääsevät kotipaikoilleen takaisin.

    Veikkaan kuitenkin että muuttoliike takaisinpäin ei ole niin hetkitä kuin sieltä lähteminen.

    Vastaa
    1. Pekka Kemppainen
      3.5.2022 14:38

      Milloin Suomen alueelle ryhdytään lavastamaan ”tasavaltoja”?

      Vastaa
      1. Ihan milloin vaan
        3.5.2022 19:10

        Jos esim. Uudenmaan alue määritellään ensin autonomiseksi alueeksi kuten Ahvenanmaa ja sen jälkeen esim. Iso-Britania tai Ruotsi tai Viro sen tunnustaa itsenäiseksi valtioksi. Näin YK:n sääntöjen mukaan syntyy uusi valtio. Kaikkien maiden ei sitä tarvitse tunnustaa eikä määrästä ole mitään määritystä. Jolloin yksikin maa siihen riittää.

        Mutta nämä ovat herkkiä asioita. Muistanet kun Ari Peltonen perusti Posiolle oman valtion: Valtio. Sehän sai armeijankin liikkeelle ja siitä nousi kauhea tohina virkamiesportaassa. Ja niimpä Ari Peltonen asuu nyt maanpaossa kun armeija miehitti hnen valtionsa ja repi lipun alas. Näin valtio kaadettiin ja miehitettiin.

        Vastaa
        1. Pekka Kemppainen
          3.5.2022 23:23

          Hölmöt väittää jopa, ettei Ukraina ole valtio, vaikka mm. Suomi tunnusti sen jo vuonna 1919 ja vaihtoi diplomaatteja.

          Milsiköhän samojen hölmöjen kriteerit Donin alueen paramilimitaari-jengien julistamien ”tasavaltojen” suhteet ovat löysempiä?

          Vastaa
  2. Obelix
    3.5.2022 17:23

    ”Ja samaan aikaan, kun Puola tekee voitavansa Ukrainan avustamisessa ja samalla -epäsuorasti- myös meidän puolustamisessa heikentämällä Venäjän hyökkäyshalua ja -kykyä, niin Euooppaministeri Tytti Tuppurainen ja kokoomusmeppi Petri Sarvamaa taas tekevät kaikkensa Puolan maineen mollaamiseksi Euroopan Unionin palatseissa, koska Puola on kehdannut laittaa eläkkeelle kommunisti-hallinnossa piinatuomioita jakaneet stalinisti ”tuomarit”. Kuinka ne kehtaavat? Sitä voi todella kysyä. Kun ei ole oikeasti muuta mielessä kuin oma etu, joka kyllä on alkanut jo kääntyä näitä ”seikkailijoita” vastaan. Ja hyvä niin !”

    Hyvä Seppo Huhta!

    Puola on todellakin kehdannut laittaa eläkkeelle kommunisti-hallinnossa piinatuomioita jakaneet stalinisti ”tuomarit”. Kuinka ne kehtaavat? Sitä voi todella kysyä.
    Eikä se _destalinisointi_ Puolassa pelkästään tuomareihin jäänyt, mitä pikkulinnut ovat laulaneet, niin kyllä ”virastoistakin” ilkeitä kommunisti virkamiehiä aika tiheästi siivilöitiin, ja puolalaisten kansanvihollis-kollaboratöörit harjattiin tai kärrättiin muihin töihin… vallasta pois, tai sitten tiilenpäitä lukemaan.

    Tällä suomalaisella erinomaisella politisoituneella virka & poliittisella eliitillä on pari muutakin ongelmaa, he ovat: 1. Jumittuneet palvomaan Kremlin katuosoitetta, vaikka Neuvostoliittoa ei enää ole. 2. Eikä näytä olevan enää vielä vähän aikaa sitten – muka – syvällisesti tunnettua Venäjääkään.

    Tällä suomalaisella virka & poliittisella eliitillä on myöhässä olevan henkilökohtaisen sytytyksensä lisäksi vaivanaan vielä näkymättömät nilkkakahleet, joista jokin hämärä, näkymätön taho ei halua päästää irti. Suomessa pitäisi jonkun tehdä niin kuin Puolassa, siellä joku kehtasi leikata nilkkakahleet irti, ja siellä joku kehtasi potkaista niillä kiristäneet hämärätahot eläkkeelle / vankilaan, tai nuolemaan haavojaan kotimaahansa.

    Ps. Minusta Suomessa ja EU:ssa on eräillä tahoilla – koko matkan oikealta vasemmalle – vakava itsetutkistelun paikka.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Scroll to top