Sama viljelyskasvi läsnä maanviljelyn alkuhetkenä sekä Suomessa että Kiinassa: Mistä meidän viljely-elinkeinomme on tullut?

Maanviljely-elinkeino on saapunut Suomeen jo esihistoriallisella ajalla, ja ilmeisesti muokannut radikaalilla tavalla Fennoskandian etniteettejä, ja tehnyt meistä suomalaisia. Siksi viljely-tietotaidon tulosuunta on erityisen mielenkiintoinen. Tarkastelemme.

Ensimmäinen tunnettu Suomessa viljelty kasvi on viljatatar l. tattariFagopyrum esculentum. Varhaisimmat merkit sen viljelystä ovat Jaalan (nyk. Kouvolan) Huhdasjärveltä 7200:n vuoden takaa. Huhdasjärven viljelyn pioneerit olivat tuohon aikaan maailman pohjoisimmat viljakasvien kasvattajat Äänisen Pegreman ohella, josta suunnasta idea maanviljelyyn oli meille tullutkin, suomensukuisilta kielisukulaisilta.

  1. Ensimmäinen viljelykasvimme, viljatatar.
  2. Maanviljelyn tietovaihto Ukrainasta Kiinaan?
  3. Johtopäätökset.

Ensimmäinen viljelyskasvimme, viljatatar.

Viljatatar l. tattari kuuluu niihin peltoviljelyn kasveihin, jotka eivät ole heinäkasveja kuten mm. vehnä ja ruis. Sitä alettiin kasvattaa muokatussa maassa ihmisravinnoksi 8000 vuotta sitten Tiibetissä tai sen lähialueilla. Tattari kuuluu yhä itäaasialaisen maanviljelyn repertuaariin.

Tattari on kasvaessaan lähes pensasmainen, -siis tilaa vievä. Kuten kuvassa (alempana), varhaiset ja nykyisetkin tattarinviljelijät kylvävät harvaan. Neoliittisen kivikauden, jota myös #maanviljelys-kivikaudeksi sanotaan, viljelijöiden tiedetään käyttäneen ainakin kahta työkalua, jotka molemmat ovat kuvassa:

  • Kuokkaa maanpinnan rikkomiseen ja tasoittamiseen,
  • kylvökeppiä, jolla siementä t. istukasta varten tehtiin multaan painallus.

Voimme olettaa muinais-kouvolalaisten menetelleen samalla tavalla. Kuva muuten esittää alunperin Floridan intiaanien maanviljelyä sellaisena kuin 1500-luvun eurooppalainen tarkkailija sen näki. Touhu lienee ollut samanoloista Huhdasjärvelläkin 5300 eKr..

Huhdasjärven, kuten muidenkin varhaisten maanviljelykohteiden ajoitus perustuu järven tai entisen järven pohjakerrostumien analysointiin: Maanmuokkaus, peltojen raivaus ja tuulipölyttävien viljelykasvien viljely aiheuttavat tunnistettavia kertymiä vesistöjen pohjaliejuun, josta kaikki löytyy kronologisessa järjestetyksessä.

Varhaiset viljelytodisteet Suomesta ja lähialueilta:

  • Pegrema, Äänisjärvellä: 6600 calBC, 3800 calBC, radiohiiliajoituksia.
  • Huhdasjärvi, Kouvola: 5200-4200 calBC, merkkejä maanmuokkauksesta.
  • Huhdasjärvi, Kouvola: 5400-5050 calBC, hiiltä => kaskeamisen (pellonraivauksen) merkkejä.
  • Arusoo, Kunda, Viro: 4300 calBC.
  • Velise, Viro: 4000 BC.
  • Kõivasoo, Hiidenmaa, Viro: 3900 calBC.
  • Mustjärv, Viro: 3800 calBC.
  • Lehmilammi, Nurmes: 3000 calBC, viljan siitepölyä, ajoitus puu-aineksen vuosilustoista.
  • Ahvenainen (järvi), Hämeenkoski: 4000 calBC.
  • Akali. Itä-Viro: 5600 calBC, viljan siitepölyä.
  • Mälarin ja Bergslagenin tutkimuskohteet, Ruotsit: 3800 calBC.

CalBC = eKr. = eaa. = vuosia ennen Jeesuksen kalendaarista syntymää.

Vijely siis alkoi Huhdasjärvellä, pohjoisessa Kymenlaaksossa, 7300 vuotta sitten, ja kasvina oli viljatatar. Maanviljelyä kesti po. paikalla noin tuhannen vuotta. Tähän asti on arveltu Huhdasjärven tienoon ja muun Kouvolan pohjoispuolisen alueen saaneen pysyvän maanviljelyksen vasta uudella ajalla, 1500-luvulla jKr.. Viljely olikin 6000 vuotta tutkijoiden luulemaa vanhempaa.

Maanviljelyn äärialueille on tyypillistä, että ensimmäiset viljelyn yritykset katoavat parissa sukupolvessa. Suomi ja Itä-Karjala olivat viljelyn pioneereille tavallista haasteellisempaa seutua: Itäeurooppalainen mannerilmasto on muutenkin ankeampi ympäristö, kuin esm. atlanttinen lauha ilmasto, jollainen vallitsi mm. Ruotsin ja Tanskan maanviljelyn pioneeriseuduilla.

Äänisen Pegrema oli tuhannen vuotta maailman pohjoisin maanviljely-asutus. On luultavaa, että siellä saadut kokemukset olivat itäsuomalaisille viljelyn pioneereille merkittävä apu. Tattarilla on ominaisuuksia, joista saattoi olla hyötyä maanviljelyä Suomessa aloitettaessa:

  • Tattari kasvaa hiekkamaassa kunhan mineraaleja on riittävästi.
  • Tattari ei tarvitse karjan lantaa.
  • Tattari voidaan kylvää myöhään, ja siis sopeutuu pohjoisen lyhyeen kasvukauteen.
  • Tattari soveltuu kaskiviljelyyn.
  • Sitä voidaan kuivattaa ja puida riihessä.

Kasvilla on myös heikkouksia suomalaisen maanviljelijän kannalta:

  • Tattari on hallan-arka.
  • Satoisuus saattaa vaihdella suurestikin, ja sato voidaan menettää pahaan aikaan sattuneen kylmän yön seurauksena.

Historiallisella ajalla tattaria onkin kasvatettu maatilan muiden viljojen ohella. Keskiaikaan mennessä heinäkasvi-viljat ja kaskinauris olivat ilmeisesti vallanneet tärkeimmän viljelyskasvin aseman. Läntisessä Euroopassa tattaria ei oltu viljely lainkaan? Tattarin viljelyn vähenemiseen ovat vaikuttaneet myös karjanlannan saannin paraneminen ja ohran käyttökelpoisuus oluenpanoon.

Nomadiheimojen ryöstäessä ja raiskatessa itäistä Eurooppaa, ja perustellessa kaanikuntiaan, Keski-Aasiaan orjuuteen viedyt ja harvoissa onnekkaissa tapauksissa hengissä palanneet eurooppalaiset toivat länteen tiedon vaatimattomassa maassa kasvavasta kukkivasta viljakasvista, -ja sen siemeniä. Tämä johti tattarin toiseen tulemiseen, joka ulottui myös Suomeen.

Suomalainen punavartinen #maatiais-tattari lienee peräisin em. keskiaikaisesta kannasta, ja on täällä valikoitunut Suomeen sopivaksi lajikkeeksi. Sen pääasiallisimmat viljelyalueet ovat tosin samoja seutuja, kuin mihin ensimmäinen suomalainen maanviljely asettui. Karjalaisissa perinneruuissa tattarilla on tietty osuus. Maatiaistattarin perimää ei liene tutkittu.

Suomen 1900-luvun tärkeimmät tattarinviljely-alueet jäivät ”luovutettuun” Karjalaan, joka siis rehellisesti sanoen varastettiin meiltä aseella uhaten, siis ryöstettiin. Nykyinen kaupallinen tattarinviljely käyttää muita kuin perinteistä kotimaista lajiketta.

Viljatatar koki jo kolmannen tulemisensa, kun sen sopivuus keliaakikoille yms. erikoisruokavaliota tarvitseville havaittiin.

Idässä ja etelänpänä tattari on kuivattu ulkotiloissa, kekona pelloilla, ennen puimista. Suomessa riihipuiminen ja keinotekoinen kuivaaminen ovat olleet välttämättömiä. Tattarin puiminen on ollut helppoa, mutta jyväkuoret on irroitettu jälkikäsittelyssä, maun parantamiseksi, ns. tattarimyllyssä, joka on voinut olla esm. kaksi pölkystä sahattua kiekkoa, joiden välissä jyviä on hierretty. Jyvät on käytetty joko jauhoina tai suurimoina.

Mahdollisuus riihikuivaukseen, kaskiviljely-kelpoisuuden lisäksi, on ollut viljatattaren hyvin suuri etu pohjoisen mannerilmaston oloissa: Lyhyt kasvukausi, josta samanaikainen -5000-4000 BC- Pohjanmeren rannikon ja eteläisen Skandinavian pioneeriviljelys tuhannen kilometriä etelämpänä ei joutunut kärsimään, oli ongelma ilman mahdollisia syksyn poikkeussäitäkin. Suomalais-karjalainen maanviljelys, joka käytti ”Volgan mutkassa” keksittyä riihi-menetelmää l. viljan tulella kuivaamista ennen puintia, kykeni juuri tästä syystä saavuttamaan korkeat leveysasteet läntisten kollegojen sinnitellessä Juutinrauman rannoilla.

Maanviljelyn tietovaihto Ukrainasta Kiinaan ja Kiinasta Suomeen?

Kiina on yksi varhaisen maanviljelys-elinkeinon näyttämöitä. Maalatun keramiikan kiinalaiset omaksuivat 4800-5300 BC, ja aluksi astioiden muodot, kuviointi ja symboliikkakin olivat 1:1 vähän aiemman ’Vanhan Euroopan’ keramiikan kanssa.

Ukrainan Tripoljen-kulttuurin symbolikielen tulkitsijat pitävät yllä kuvatun asuinrakennuksen-muotoisen rasian kuvioiden informaatiosisältöä samankaltaisena, kuin mm. Kiinasta hyvin tutun Jing-Jang-merkin (oikealla). Myös muita kiinalaiselle ja ukrainalais-balkanilaiselle kulttuuripiirille yhteisiä symboleja on havaittu, mutta niistä myöhemmin.

Kuvassa ylempänä Tripolje-Cucutenin -kulttuurin keramiikkaa Ukrainasta ja Romaniasta, alempi rivi kiinalaista vähän myöhempää. Kulttuurivaihtoa näyttää tapahtuneen.

Kuvien esineet ovat museoissa Kiinassa (Hong Kong) ja Euroopassa. Todennäköisin vaihdon väylä on ollut Keski-Aasian aroseutujen maanviljelyä yrittäneiden yhteisöjen ketju. Arokansojen rynnistys tuhosi näistä asutuksista sen mitä kuivuus oli jättänyt.

Esineellinen kulttuurivaihto neoliittisen Itä-Euroopan ja Kiinan varhaisten maanviljelykulttuurien välillä näyttää siis olleen hyvinkin läheistä. Tähän ei ole aikaisemmin kiinnitetty juurikaan huomiota, vaikka esiineet ovat seisseet museoiden vitriineissä.

Meillä on nyt esimerkkejä yhtäläisistä kulttuuri-ilmiöistä Keski-Aasian arovyöhykkeen kummastakin päästä, -ja maanviljelyskulttuureihin liittyen. Viljatatar on todennäköisimmin kulkenut samaa reittiä, ja omaksuttu suhteellisen nopeasti Suomeen asti.

Heinäkasveihin kuuluville viljalajeille mitä sopivimmille runsasravinteisille maille soveltumaton viljatatar ei tuolloin kiinnostanut eteläisten viljelyseutujen asukkaita, mutta jos se on ollut tarjolla, siitä ovat innostuneet pohjoisen metsävyöhykkeen pioneeriviljelijät. Ainakin se oli Karjalassa 5300 eKr ja sitä viljeltiin.

Johtopäätökset.


Kulttuurivaihto Balkanin/Ukrainan maanviljelysyhteisöjen ja Itä-Aasian ensimmäisten maanviljelijöiden välillä on ollut keramiikka-todisteiden mukaan vilkkainta Tripolje-Cucutenin kulttuurivaiheessa. Viljatattaren ilmaantuminen itäsuomalaisille pelloille ajoittuu sopivasti samoille ajankohdille. Yhteysverkosto on siis ollut olemassa, ja se on välittänyt tietotaitoa.

Edellä on käsitelty tattarin soveltuvuutta sekä kevyille vähätyppisille hiekkaisille maille, että pioneeriviljelykseen. Myös tattarin sopivuus riihipuimiseen on todettu. Näiden ominaisuuksien ansiosta viljatatattaren on täytynyt olla pohjoisille pioneeriviljelijöille hyvin kiinnostava kasvi.

Emme kuitenkaan ole voineet saada viljelyformaattia sellaisenaan esm. #mustan-mullan (tsernoseeni) mailta Tripolje-Cucutenista tai Kiinasta. Siellä ei meille sopivaa sovellusta ollut. #Keski-Volgan-innovaatiokeskus, millä nimityksellä Ari Siirilä kutsui ”Volgan mutkan” suomensukuista väestö- ja kulttuurikeskittymää, on ilmeisimmin jälleen ollut kulttuuri- ja elinkeino-innovaation solmu ja pohjoisiin oloihin kalibroimiskeskus. Mm. #riihi l. viljan korjaaminen kesken tuleentumisen ja kuivaaminen & puiminen lämmitetyssä rakennuksessa t. kodassa on keksitty po. innovaatiokeskuksessa.

Kiina t. Itä-Aasia ja Tripolje-Cucuteni, -tai Maikopin mv-kulttuuri sumerin-sukuisine kielineen, voivat olla etävaikuttajina, mutta Suomen alueen ja suomalaisiin johtavan etniteetin kannalta know-how:n antajana täytyy nähdä em. suomalais-ugrilaisen kulttuurialueen keskus.

Maanviljelymme alkusysäyksen antatajana täytyy siis pitää kielisukulaisiamme Volgalla. Keramiikka, metallien käsittely, maanviljelys ja ehkä ratkaisevia nyt puhumaamme kielimuotoon johtavan kehityksen päivityksiä on tullut juuri sieltä. Maanviljelyksen alku Suomessa ei siis ollut kiinalaista tai ukrainalaista, vaan suomalais-ugrilaista osaaamista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top