Sata laitonta siirtolaista naapurin puutarhassa

Belgialaisessa Spy:n kylässä asuva perhe majoittaa puutarhassaan laittomia siirtolaisia, jotka odottelevat pääsyä Brittein saarille. Puutarhassa asukkaiden lukumäärä hipoo sataa, ja naapureilta alkaa mennä hermot.

Belgialainen perhe avasi puutarhansa kodittomille siirtolaisille noin vuosi sitten. Etupäässä Afrikasta kotoisin olevat ihmiset majoittuvat teltoissa, ja perhe huolehtii heidän ruokkimisestaan ja siisteydestään.
Vuoden kuluessa parista perheestä alkunsa saanut majoitustoiminta on kuitenkin kasvanut sataan henkeen, eikä perheellä ole enää riittäviä resursseja järjestää esimerkiksi riittävää määrää WC -tiloja majoittujien käyttöön.
”Me teemme parhaamme, ja tulemme aina olemaan heidän tukenaan, mutta alamme olla voimavarojemme äärilaidalla” kertoo perheenäiti Améline.

Jotkut perheen naapureista ovat auttaneet perhettä siirtolaisten avustamisessa, mutta suuri joukko kyläläisiä on raivoissaan tilanteesta, ja vaatii poliisia puuttumaan asiaan ja ajamaan laittomat siirtolaiset pois kylästä. Eräs kylän asukkaista mainitsi leirin suurimmaksi haitaksi puutteellisten WC -tilojen aiheuttaman kammottavan hajun kesäaikaan.
Améline on yrittänyt saada kylän asukkaiden mieliä rauhoittumaan siirtämällä joitakin majoitustelttoja pois pihaltaan, läheisen moottoritien varteen, jossa siirtolaiset muutenkin viettävät paljon aikaa, yrittäessään päästä Brittein saarille suuntaavien rekkojen kyytiin.
”Kunnioitan poliisin työtä, he toimivat lain mukaan, mutta minun mailleni he eivät tule!” vastaa Améline huhuihin, joiden mukaan poliisi suunnittelisi siirtolaisten poistamista kylästä.

Siellä täällä Belgiassa on laittomia siirtolaisten leirejä, useimmat niistä ovat yleisissä puistoissa.
Kuuluisin leireistä on Brysselin Maximilien Parkissa, jossa sen ympärille muodostui nopeasti järjestäytynyttä rikollisuutta. Paikalliset parittajat käytännössä sulkivat puiston kaupungin asukkailta valtaamalla ”rauhallisia paikkoja” joissa siirtolaiset ja prostituoidut saattoivat käydä kauppaa keskenään.
Tällainen toiminta ei ymmärrettävästi ole kasvattanut asukkaiden myötätuntoa siirtolaisia kohtaan, ja selittää osaltaan myös Spy:n asukkaiden huolta kylänsä rauhallisuudesta.

Asiasta uutisoi Breitbart 23.4.2019.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Scroll to top