Saudi-Arabiasta New Yorkin muotiviikolle, -arabinaiset ottavat 2000-luvun haltuunsa

Saudiarabialainen  Sophie Al-Shehri debytoi tunnettujen kansainvälisten mallien rinnalla New Yorkin muotiviikoilla Amerikassa, kertoi seuraamanne arabilehti. Pidämme muotia ja vaate-esittelyä turhuutena tai emme, se on osa elämää, ja myös arabinaisilla on siihen oikeus, jos se heitä kiinnostaa.

Naisten ilmaantumisesta sinne tai tänne, missä heitä ei ole -ehkä- aiemmin nähty, käytetään toisinaan sanontaa ”lasikaton murtaminen”. Saudiarabialaisen mallin, Sophie Al-Shehrin, kävely catwalkilla ​​New Yorkin muotiviikolla oli jonkin katon murtamista, ja hänen kotimaassaan ilmestyvä al-Arabiya ymmärsi tapahtuneen uutisarvoiseksi, -ja ajankohtaiseksi, sattuneesta syystä.

Valitettavan usein kuulee -jopa itseään valistuneina älykköinä itseään pitäviltä- sellaista tuubaa, että arabi- ja musliminaiset haluavat elää ahtaasti tulkittujen uskonnollisten sääntöjen mukaan, kieltäytyä ”länsimaisuudesta”, ja että länsimaisten arvojen leviäminen maailmalla on ”kulttuuri-imperialismia” ja pahapaha. Taaskaan ei kysytä muslimitaustaisilta naisilta itseltään, -tai jos kysytään, kysytään vain takapajuisuuden apostoleilta tai henkilöiltä jotka pelkäävät näitä ja vaikenevat todellisista tunnoistaan.

Lainaan tämän uutisen arabitoimittajien arabilehdelle ja arabiyleisölle tekemästä uutisesta. -Heiltäkin siis voi kysyä, mihin suuntaan he haluavat nähdä kotimaansa elämäntavan kehittyvän. Ei takapajuisten talebaanien, al-Shahaabin, al-Qaedan tai ”islamilaisen valtion” (”ISIS:n”) haluamaan suuntaan. Tässä huomaammekin paradoksin: Mitä ”edistyksellisempi” on (omasta mielestään) länsimainen mielipidevaikuttaja, sitä suuremmassa määrin hänen keskustelukumppaninsa ja arabimaailmaan äänen edustajat hänen sosiaalisessa kuplassaan ovat fundamentalisteja, extremistejä ja ahdasmielisiä poliittisen islamismin edustajia tai myötäilijöitä.

Samaan aikaan arabi- ja muslimimaissa monet ihmiset näkevät meidän mukavan elämämme ja ilmaisuvapautemme, ja pyrkivät saavuttamaan saman, -ja ottavat edistysaskeleita. Toisaalla, kuten äskettäin Afganistanissa ja aiemmin mm. Turkissa, taantumus kääntää kehitystä takaisin menneisyyteen, -eikä meikäläiseltä #edistymöltä kuulu vastalauseita. Jotain on siis vialla, ja vika näyttää olevan niin suuri ettei sitä nähdä.

Arabimedia kirjoittaa Sophie Al-Shehrin menestyksekkäästä esiintymisestä.

Saudi -Arabian naiset ovat häikäisevästi tulleet muodin ja kansainvälisen muodin maailmaan, ylittäneet Saudi -Arabian rajat, saavuttaen maailmanlaajuiset estradit, ja herättäneet huomiota kiinnostavilla arabialaisilla piirteillään, todistaen luovuuden ennennäkemättömän kehityksen Saudi -Arabiassa.

(Kuvitukseen käytetty al-Arabiyan materiaalia)

Luettavaa:

13 Comments

  1. Rahanpesua sanon minä
    18.9.2021 18:47

    Eiväthän nämä ”muotitalojen” luomukset ole mitään muuta kuin rahanpesua. Miksi muuten kannattaisi maksaa satoja tuhansia jostain 50e sifonkukankaanpalasta? Tämä nyt on vain tapa pestä rahaa ihan kuin Monacon business sekä Bukowskin ja muiden huutopaukat.

    Vastaa
  2. Obelix
    18.9.2021 18:57

    ”Samaan aikaan arabi- ja muslimimaissa monet ihmiset näkevät meidän mukavan elämämme ja ilmaisuvapautemme, ja pyrkivät saavuttamaan saman, -ja ottavat edistysaskeleita.”
    Korostaisin kuitenkin painokkaasti ihmisille arabi- ja muslimimaissa, etteivät he pyrkisi kopioimaan tarkalleen samoja edistysaskelia…äh, eikun tarkoitan edistyksellisyys askeleita, joita me täällä Suomessa olemme ottaneet, koska se ei ole mukavaa, vaan raivostuttavan typerää, epämukavaa -ja kallista kaikilla normaali elämän alueilla – alkaen koko ajan vähenevästä ostovoimasta, päätyen ilmaisuvapauden kaventumisen kautta ties mihin dystopiaan.
    Lyhyesti: Meidät täällä _Pohjan Perillä_ on pakotettu elämään naiviuttamme, ikään kuin huomaamattamme kapitalismin ja kommunismin pahimpien vaihtoehtojen puristuksissa.

    Vastaa
  3. Huru-ukko
    18.9.2021 19:07

    Näillä länkkärimuijilla on vielä se pomminkestävä lasiakatto rikkomatta, se jonka rikottuaan äkisivät maailman, sen oikean maailman. Kun katselee kuvia tuolta musumaista, niin mekkoeinarit kulkevat vilpoisan näköisissä koltuisaan sadaalit jalassa, vaan naiset on puettu kuin tiukkaan mstaan jätesäkiin, joak lie varsin kuuma sikäläisissä ilmastonmuutoksen kuumentamissa oloissa.

    Vastaa
    1. Pekka Kemppainen
      19.9.2021 12:05

      Osalla naisväkeä on pomminkestävä (=tosiasioita hylkivä) ideologinen kupla rikottavana kullakin omalla kohdallaan. ”Feminismi” keksittiin parin turhautuneen älykkönaisen toimesta 1920-luvulla, eikä sen tarkoitus ollut #vapauttaa naisia patriarkaatin sorrosta, vaan että nämä salonkiradikaalit voivat brassailla omalla paremmuudellaan -ja näsäviisaudellaan.

      Yksi asia unohtui: Ympäröivä yhteiskunta kehittyi ihan oman dynamiikkansa seurauksena:
      1. Naisen heikko asema ei ollut eikä ole biologisten seikkojen seurausta, vaan ihmisyhteisöille ulkopuolelta pakotettu luonnottomuus. => Ajan kanssa se tulee lieventymään ja katoamaan miltei itsestään, koska se on epämukavaa ja ihmistajunnalle vierasta.
      1.1. Naiset ja miehet pitivät toisiaan alunperin saman arvoisina, ja ihmisyhteisöissä henkilön asema riippui muista seikoista.
      1.2. Noin 6000 vuotta sitten #ilmastonmuutos (kylmenevä) aiheutti mm. Keski-Aasiaan kuivuuden, joka supisti ihmisen käytettävissä olevia luonnonresursseja. => Aiheutui suhteellinen ylikansoitus, josta seurasi ihmisryhmien taistelu vähenevistä elinmahdollisuuksista.
      2. Keski-Aasiassa yms. joitain ihmisyhteisöjä hajosi t. romahti nälkäkuolemien seurauksena. Jäljelle jääneistä kurjimuksista seuloutui neurologisesti vammautuneiden ja traumatisoituneiden miesten porukoita, jotka ryöstelivät ravintoa muilta. Yhteisöt uudelleenorganisoituivat näiden hylkiöiden ympärille. Sanonta ”prätkäjengivaltio”.
      3. Nämä rosvoparoneiksi nousseet psykopaatit ryöstelivät naisia normaalien ihmisten yhteisöiltä. => Naisen asema putosi kerralla siihen mikä sen on yhä eräillä äärimmäisen takapajuisilla porukoilla. (Näette niitä tänäänkin mm. itäisessä Helsingissä.)
      4. Sosiaalisesti romahtaneet ja kollektiiviseen mielenhäiriöön taantuneet yhteisöt levittivät omaa sairauttaan ja väkivaltaa muuhun maailmaan. Mukana tuli mm. indoeurooppalainen kieli.
      5. Kulttuuritaso ja väestön määrä romahtivat siellä minne väkivaltaiset nomadit onnistuivat pääsemään. Mm. kirjoitustaito katosi paria onnekasta paikkaa lukuunottamatta.
      6. Paine terveempään elämäntapaan alkoi vaikuttaa samantien, mutta eräät kuspäisimmät porukat pitävät yhä nomadikulttuurista kiinni.
      7. Suomessa patriarkaalinen kehityshäiriö ja luonnehäiriöt olivat jollakin tasolla esm. 100-50 vuotta sitten. Niistä ajoista on kehitytty (takaisin kohti) tervettä sukupuolisesti tasapainoista elämäntapaa jo niin pitkälle, että nykyiset tapakulttuurit näyttäytyisivät sadan vuoden takaisille Suomen asukkaille miltei ”feministisenä utopiana”.

      Sukupuolisesti tasapainoinen elämäntapa ei ole uusi keksintö, vaan osa alkuperäistä ihmisyyttä. Sen esittäminen tavoitteena on radikaalia, mutta ”feminismin” ovat kaapanneet #riidankylväjät jotka eivät halua nähdä tapahtunutta edistystä, vaan etsivät yhä uusia riidanaiheita ja ”puolustettavia” vähemmistöjä, -oikeuttaakseen oman kohkaamisensa ja ollakseen parempia kuin muut. (LGBTÄÖYX ,,, -en ole selvillä, kuin monta kirjainta litaniassa tänään on?)

      Feminismin ”keksijä” Simone de Beauvoir väitti että ”nainen on luonto, mies on kulttuuri”. Väite on täyttä puutaheinää, eikä sisällä sukupuolten tasa-arvon ajatusta lainkaan. ”Feministit”: Tulkaa piiloista pois. Leikki on loppu.

      Vastaa
  4. seant
    18.9.2021 19:34

    Hankin joskus 70-luvulla sateliitti antennin, silloin suurin osa esim. arabikanavista uutislukija naiset oli ilman huivia. Samoin kaikki ohjelmat ei niissä esiintynyt huivipäisiä naisia. Muutenkin ei missään esiintynyt säkkipäisiä naisia lainkaan. Eli kaikki on tullut vasta Persian shaahin kukistumisen jälkeen, kun Iranissa alkoi pappisvalta, niin naisten pukeutuminen muuttui täysin. Tämäkin sai aikaan Iranin vasemmistolaiset, jonka takia yliopistot vallattiin jne. Jälkikäteen nämä vasemmistolaiset ovat katuneet sitä, kun nyt ei ole koko vasemmistoa Iranissa.

    Vastaa
    1. Pekka Kemppainen
      19.9.2021 03:17

      Hyvä että joku muistaa!

      Vastaa
  5. Snif
    18.9.2021 19:48

    Onhan tuota kysytty varsinkin suomessa kaapuakoilta onko tuo teillä vapaaehtoisesti, joka kerta on tullut rasistihuutelua ja lähes räkineet päälle että me emme mitään muuta haluakkaa, nämä vaatteet on meille rakkaimpia ja mitään muita vaatteita ei edes haluta pitää-
    Joten turha kokeilla herätellä sympatiaa noita kohtaan, minulle se ei onnistu.

    Vastaa
    1. Pekka Kemppainen
      19.9.2021 03:16

      Siellä nyt vaan on paljon väkeä, joka haluaa elää samalla tavalla kuin mekin. Nämä muuten arabeille ym. ystävälliset tahot haluavat jostain syystä kuunnella vain tätä vastapuolta. Suomessakin kaveeraavat al-Sahaabin tyyppien kanssa. Jotkut jopa ilmaisevat riemunsa, kun talipaviaanit valtasivat Afganistanin.

      Vastaa
  6. Vili
    18.9.2021 20:54

    Ulkoisesti neito vaikuttaa eurooppalaiselta eikä niinkään arabilta. Mutta kyllähän somalikin oikeassa yhteydessä muuntuu sopivasti suomalaiseksi.

    Vastaa
  7. juha II
    18.9.2021 22:07

    Muutama vuosi sitten kansainvälinen iranilainen malli murhattiin kotimaassaan ampumalla. Tai oliko sittenkin pakistanilainen, mutta syvästi islamilaisesta valtiosta oli kysymys.

    Vastaa
    1. Pekka Kemppainen
      19.9.2021 12:06

      Viittaatko tapaukseen Pakistanissa, jossa oma veli kunniamurhasi somessa esiintyneen naisen? Uutisoin tapauksen joskus.

      Vastaa
      1. juha II
        19.9.2021 15:33

        Niin taisi olla. Muslimaissa ja muslimisiirtolaisten tekemiä kunniamurhia tapahtuu käytännössä liukuhihnalla, joten perässä on mahdotron pysyä.

        Vastaa
  8. Pekka Kemppainen
    22.9.2021 10:53

    Muslimimaiden naisten emansipaatio ja pyrkimys normaaliin 2000-luvun elämään näyttää saavan täältä enemmän tukea, kuin niissä keskustelupaikoissa, joissa vasemmistolaisesti ja ”feministisesti” suuntautuneet ovat äänessä. -Siellä sensijaan puolustellaan ”ISIS:tä”, al-Qaedaa, al-Sahaabia, talibaaneja yms. naisten-kivittäjiä. Osaak joku selittää tän? -Mä oon tyhymä,. ei jummarra.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top