Sote-uudistus ei paranna palvelua, vaan kasvattaa turhaa hallintoa

Pitkään vatvottu ja väännetty Sote-uudistus saattaakin sisältää paljon sellaisia menoja, jotka eivät kansalaisiamme ilahduta tai maatamme vaurastuta, -saatikka sitten paranna terveyspalveluja.

Ns. kolmannessa sektorissa, valtion, kuntien ja yrityselämän ulkopuolella olevien ”ei-voittoa-tuottavien” konsortioiden piirissä esiintyy tapaa, että hyvähyvä-asiaa ajettaessa suurin osa kuluista kohdistuu konttorin puolelle, ja asia -jos sellaista onkaan- saa vain rippeet. Tämän tavan ei-viranomaistoimijat ovat oppineet julkisesta hallinnosta, -joka onkin ollut hyvä opettaja:

Suomen julkisen sektorin työllistettyjen (kunnat, valtio, etc.) kokonaismäärä ylitti 1980-luvun alussa maagisen 300 000:n rajan, -ja jatkoi huimaa kasvuaan. 1991-vuoden keinotekoiseen lamaan tultaessa julkissektori työllisti jo yli 700 000 virka- tai työsuhteista henkilöä, -ja rönsyt päälle. Vajaan kymmenen vuoden aikana tuplaporukka, siis. Niinpä olisi olettanut julkisten palvelujenkin kaksinkertaistuneen, -tai palveluja vastaanottavan hallintoalamaisten määrän.

Tätä ei kuitenkaan ollut tapahtunut: Ei väestön määrälle eikä palvelujen saatavuudelle, laadulle eikä volyymille. Esson baarin tietäjät ja nukkumalähiöiden väinämöiset jopa sanoivat, että palveluja oli vähemmän, poliisi näki harvemmin ja sivukirjastoja oli suljettu, jne. -joten suorittavaan sektoriin ei tuplaantuminen ulottunut. ”-Konttorin puolelle!”, sanoi rahvas. Kas, mistähän tuon tiesivät?

Iltalehti kiinnitti huomiota jo ennen Suurta Sote-Soppaa syntyneisiin kuntien välisiin yhteistyökuvioihin, joilla sote-palveluja tuotettiin järkevänkokoisissa yksiköissä, joilla oli riittävä väestöpohja, jne. -Siis kaikki ne herkut, joita Sotella kerrotaan tavoiteltavan. Vaan yksi kuntayhtymiltä puuttui, ja sen mukana kaikki: Hallintohimmeleiden viidakko, johon saa piilotettua puoluekaverit, demaritoverit ja serkkutytöt ja vanhat koulukaveritkin, -ja nuoruuden-aikaiset hoidot.

”Maakunta ei tarvitse mihinkään aluevaltuustoa, joka paisuttaa byrokratiaa ja hallintoa”, kirjoittaa Lauri Nurmi 24.06. (IL)

Mutta aluevaltuusto, byrokratia ja turha hallinto tarvitsevat Sote-maakuntaa, -ja poliitikot.

”Miksi Suomeen sitten perustetaan hyvinvointialueet ja valitaan niille vaaleilla valtuustot? Siksi, että keskustapuolueen ikiaikainen valtapoliittinen unelma on ollut maakuntahallinto ja sen miehittäminen keskustalaisella poliittisella rälssillä ja keskustahenkisellä virkamiehistöllä.” (IL)

Rälssi oli ruotsinvallan-aikainen etuoikeutettu luokka, joka ei maksanut veroja ja jopa keräsi sitä muilta. Ovatko siis feodalismi, rälssiluokka ja privilegioista nauttivat paremmat ihmiset siis tulossa takaisin riesaksemme, Sote-maakuntien myötä? Ei toki, sillä 1991-esimerkki osoittaa, etteivät he ole täältä koskaan poistuneetkaan.

Aivan toiseen asiaan mennäkseni: Aiheutuisko näistä puolueiden poliittisilla virkaläänityksillä leppoisasti oleilevista puoluetoimistaan palkituista joitain kuluja, jotka eivät kansalaisiamme ilahduta, ja joihin sidotut resurssit ovat jo valmiiksi olemassa julkisissa budjeteissa? Nämä kulungit vain pitää priorisoida ja kohdistaa tarpeelliseen.

Luettavaa:

3 Comments

  1. Mä oon nii tärkee, ku mullon taas nii kiire turhaan tapaamiseen
    28.6.2021 22:59

    Suojatyöpaikkoja tuottamatonta työtä tekeville vassari-byrokraateille, jotka haluavat täyttää kalenterinsa itse-tuotetulla kiireisyydellä hyödyttömistä tapaamisista, jotka ei johda konkreettiseen mitattavaan hyötyyn.

    Vastaa
    1. Pekka Kemppainen
      29.6.2021 11:02

      Just noin: ”itse-tuotetulla kiireisyydellä hyödyttömistä tapaamisista”. -Mutta vieläkin pahempaa: Sinä joudut
      myös lupalappuja hakemaan näennäistarpeellisista tapaamisista, jotka olivat turhaa paperinpyörittämistä jo ennen digiaikaa. ”He ovat itse keksineet ne työt joiden tekemiseksi heidän virkansa on perustettu.”

      Vastaa
  2. Obelix
    29.6.2021 14:05

    ”He ovat itse keksineet ne työt joiden tekemiseksi heidän virkansa on perustettu.” JA…eikä siinä vielä kaikki! He keksivät koko ajan päissään lisää uusia vittuilukäytäntöjä, isäntäänsä miellyttääkseen ja omaa tarpeellisuuttaan korostaakseen, kuin naapurin ärsyttävän komenteleva saksanpaimenkoira, jolla on löysämielinen (poliittinen) isäntä. PRKL

    Ps. Vai miksi muuten jotain – mitä hyvänsä – tulkinnanvaraista asiaa varmistaessaan esim. kymmeneltä eri viranomaiselta kysymällä, saa kymmenen eri vastausta erikseen kultakin viranhaltijalta? Ongelma on siinä, että mitä hyvänsä saamaansa neuvoa noudatettuaan, niin vastuu asian oikeellisuudesta on aina sinulla, lue; neuvon kysyjällä, ei koskaan neuvon antaneella viranomaisella. Johtopäätös: Kyse on kommunistisesta viranomaisanarkiasta, eikä mistään kuvitellusta, sinulle syötetystä demokratiasta.

    Pss.Kommunistisen viranomaisanarkian tunnistaa siitä, että se etsii työkseen virheitä kansalaisista, jotta se voisi kirjoittaa kansalaiselle sakkolapun itse aiheuttamastaan virheestä. Piste!

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top