Sotilaallinen yhteistyö Latvian kanssa käynnistyy

Suomi ja Latvia ovat allekirjoittaneet 29.1.2020 sopimusasiakirjan maiden välisen yhteisen maavoimien liikkuvuutta parantavan kehittämishankkeen käynnistämisestä.

Yhteishankkeen tavoitteena on kehittää yhteinen, panssaroitu pyöräajoneuvojärjestelmä. Mikäli kehitystyö johtaa tulevaisuudessa varsinaisiin ajoneuvojärjestelmän hankintoihin, parantaa yhteinen järjestelmä kunkin maan maavoimien liikkuvuutta ja kustannustehokkuutta sekä kansainvälistä yhteensopivuutta ja kansallista huoltovarmuutta.

Kehitettäväksi ajoneuvoalustan pohjaksi on valittu kansallisten ja monikansallisten testausten ja evaluointien perusteella kotimainen Patrian 6×6-pyöräpanssariajoneuvoalusta, joka on täyttänyt alustalle asetetut suorituskykyvaatimukset. Maat ovat tässä vaiheessa sopineet TA-asiakirjalla kustannusten jakamisesta, aikataulusta sekä teknisestä määrittelystä.

Maavoimien liikkuvuutta kehitetään pitkäjänteisesti ja suunnitelmallisesti puolustusbudjetin ja sen mukaisen Puolustusvoimien kehittämisohjelman mukaisesti. Tämän hankkeen myötä on tarkoitus rakentaa ja turvata Maavoimien suorituskykyisimpien, koko maan alueella operointiin kykenevien operatiivisten joukkojen pyöräliikkuvuutta pitkälle 2040-luvulle asti, toteaa jalkaväen tarkastaja, eversti Rainer Peltoniemi Maavoimien esikunnasta.

Kyse on tässä vaiheessa yhteisestä tutkimus- ja tuotekehitysprojektista. Seuraavassa vaiheessa valmistellaan maiden ja Patrian välinen yhteinen tuotekehityssopimus. Varsinaisista hankinnoista maat päättävät erikseen. Mahdolliset toimitukset voisivat olla aikaisintaan vuonna 2021 sarjahankintojen jakautuessa useamman vuoden ajanjaksolle.

Tässä vaiheessa yhteistyö on vain Suomen ja Latvian välillä, mutta myöhemmissä vaiheissa myös muut maat voivat tulla mukaan kehityshankkeeseen. Tämä on erinomainen esimerkki puolustusyhteistyön syvenemisestä EU-maiden välillä, puolustusministeri Antti Kaikkonen totesi tilaisuudessa.

Ministeriön tiedote aiheesta.

1 Comment

  1. Kolikon neljä puolta
    30.1.2020 10:03

    Hmmm… On hienoa että Patria voi jatkaa toimintaansa koska vielä viime syksynä näytti että tämän vuoden jälkeen valtioneuvosto ei anna lupia myydä panssaroituja ajoneuvoja. Eli koko tehdas olisi suljettu ensi vuoden aikana. Saas nähdä mitä Amokselle ja muille sitten tapahtuu, vai onko se niin että kaikki pitää myydä ilmasn asejärjestelmiä, joka sekin olisi pienimuotoinen itsemurha Suomelle. Jalkaväkimiinojen poisto oli se ensimmäinen.

    Tässä on taustalla tietysti se että latvia on NATO-maa. Suomihan ei ole vaan Suomi on puoleeton. Ja jos tämä yhteistyö tarkoittaa että Suomi sirtyy jälleen kerran lähemmäs NATO-maan statusta, yhteistyö on arveluttavaa. Suomelle tai suomalaisille ei ole mitään hyötyä NATO:sta. Ihan jo siitä syystä yksinkertaisesta että NATO:lla ei ole maajoukkoja. Se mitä me NAtO:lta saisimme on tietoja ja johtamista kriisitilanteissa. Mutta senhän me osaamme jo itsekkin. Toisaalta, NATO-riippana on se että NATO-joukot saavat meiltä kaikki mitä ikinä haluavat. Johtokeskuksiksi kesämäkkimme, haluamansa ruuan, rahaa ostoksiinsa ja kaupanpäälle viihdykettä. Ja sillä Suomi saa vastineeksi ”johtamista”.

    Olisi järkevää pitää iso hajurako NATO:on. Ja ostaa hävittäjät vaikka Venäjältä MIG:einä. Niitä saa 2.5kpl yhden lentokyvyttömän Hrnetin hinnalla. Ja kaksi muidenkin hinnalla. MIGien suorituskyky on parempi kaikilla osa-alueilla ja niiden lentotuntikustannukset ovat murto-osa muiden kustannuksista. Samalla saataisiin avattua uudelleen yhteistyö Venäjän kanssa. Maan, joka piti meidän sodan jlkeen hengissä ja lihotti siihen kuntoon missä me olemme nyt.

    Me vain tarvitsisimme Kekkosen kaltaisen presidentin joka ymmärtäisi asiat ja tekisi kansamme hyväksi pitkäaikaisia hyviä päätöksiä. Emmekä saulin taita rjan saati maunon kaltaisia.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top