Suomalais-karjalaiset olivat metallurgian pioneereja 6000 vuotta sitten

Suomensukuisen kielimuodon leviäminen niille alueille, joilla suomalaisugrilaisia  kansoja nykyisin vielä tavataan, saattaa olla seurausta varhaisesta metallienkäytön ja maanviljelyn omaksumisesta, -ja näin hankitusta edusta naapurikansoihin nähden. Suomenkielen sana ”vaski” on meillä omaperäinen, ei lainattu. Kuten myös maailman pohjoisin kuparin käytön tuntenut pioneerikulttuuri oli itärajamme takana, Äänisjärven seudulla, -suomalaiskarjalaisuuden syntysijoilla. 

Päivitys: Äänisen kuparinvalmistuksen ajoitusta täytyy siirtää taaksepäin: Kuparia, joka on samantyyppistä kuin Äänisen luonnosta metallina tavattu kupari, on löydetty n. 6000 BP (ennen nykyaikaa) ajoitetuilta asuinpaikoilta mm. Norbottenista.  Kun nämä esineet (metallinpalat) on todennäköisesti valmistettu Äänisellä, se tarkentaa Äänisen kuparikompleksin ajoitusta. (Vertaa alempana olevaan karttaan.)

On pitkään puhuttu vain Suomen ”läntisestä pronssikulttuurista”, tarkoittaen tällä #skandinaavisen pronssikulttuurin piirissä valmistettujen esineiden levinnäisyysaluetta Suomessa. Vasta myöhemmin on kiinnitetty huomiota siihen, etteivät po. alueilla keramiikka yms. löydöt osoita sisämaasta poikkeavaa kulttuuri-ilmiötä. Kyse onkin ollut kotimaisen valmistuksen syrjäytymisestä tuonnin tieltä kauppiaiden tavoitettavissa olleella rannikolla. Muu Suomi on jo elänyt metallikautta ihan oma-aloitteisesti.

Suomen asukkaat ja (esi)uomalaiset omaksuivat metallurgian idemmiltä sukukansoilta, -joita ovat silloin olleet itsekin. Vaikutteiden antajia olivat Volgan itäisellä latvahaaralla, Kama-joella, kukoistanut varhainen 2500 BC (eKr.) metallinvalmistus ja sitäkin edeltänyt kupariesineiden valmistus Karjalassa, Äänisen seuduilla. Suomen vanhimmat metalliesineet, mm. kuparitaltta Suomussalmen Kukkosaaresta, ovat sieltä. Itä-Karjalassa, -ja siellä missä nykyisin on Venäjä, asuneet kielisukulaisemme ovatkin valmistaneet ja toimittaneet meille sekä ensimmäiset metalliesineet, että tietotaidon niiden valmistamiseen.

  • Vanhin metalliesine: Kukkosaaren taltta, Suomussalmi.(linkki)
  • Vanhimmat rautaesineet: Savukosken tikarit.
  • Vanhin raudan valmistus: Rovaniemi.
  • Suomenkielen kuparia tarkoittava sana, vaski, oli jo uralilaisessa kantakielessä, ja on ilmeisesti omaperäinen sana.

Ensimmäiset merkit metalliesineiden valmistuksesta ovat Välimeren ja Mesopotamian suunnalta. Ensin käytettiin luonnosta metallisessa muodossa esiintynyt ja kovin harvinainen kupari, sitten opittiin irrottamaan kuparia malmikivistä. Uralin kuparimalmi-esiintymien läheisyyteen ilmaantui metalliesineiden valmistusta ja kaupankäyntiä niillä jo ennenkuin tieto pronssin valmistamisesta metalleja sekoittamalla ehätti pohjoiseen.

Kuva: Extrauutiset.

Äänisen-Karjalan metallurginen ilmiö ja Volgan itäisen sivujoen Kaman ympäristön Garino-Borin kulttuuri olivat varhaisimpia pohjoisia metallinvalmistuksen keskuksia.

Kuva: Extrauutiset

Garino-Borin ilmiö oli kuitenkin nuorempi kuin Äänisen-Karjalan metallurginen keskus: ”Metallurgian alku Volgan ja Kamajokien varsilla on myöhäisempää kuin Karjalassa. Se ajoittuu noin vuoteen 2500 eKr., josta katsotaan alueen varhaisen pronssikauden alkaneen.” https://extras.csc.fi/arctinet/pronssikausi/011.phtml

Venäjän metsävyöhykkeen pronssikauden so. varhaismetallikaudet aloitti myöhemmän suomalais-permiläisen Ananjinon tontilla ilmaantunut Garino-Bor, ja Fennoskandia sai ensimmäiset metalliesineet ja metallinvalmistus-innovaation Karjalasta.

Kuva: Itämerensuomi, eurooppalainen maa, 1997.
  • TWC = tyypilinen kampakeramiikka,
  • AOW = asbestisekoitteinen keramiikka,
  • Native copper in Karelia, Karjalan varhainen kupariesine-tuotanto,
  • harmaalla merkitty: Kaman alueen kupariåpitoinen hiekkakivi,

Kukkosaaren taltta on muokattu takomalla luonnonkuparista. Polvijärven solan (ranne)renkaan parhaat vastineet ovat löytyneet Itä-Karjalasta. Siellä on kuoppakeraamisella ajalla tehty vastaavanlaisia kuparirenkaita. Kuoppakeramiikka on saman ikäistä kuin tyypillinen kampakeramiikka meillä.

Itä- ja Pohjois-Suomesta on löydetty kaksi hyvin mielenkiintoista kupariesinettä. Ne ovat peräisin asuinpaikoilta, joilla on aika-ajoin asuttu tuhansien vuosien ajan, joten löytöpaikka ei kerro niiden ikää. Suomussalmen Kukkosaaresta on löytynyt kuparinen kirves ja Polvijärven solan asuinpaikalta rannerengas, jotka on yleensä ajoitettu asuinpaikan asbestikeraamiseen vaiheeseen eli noin vuoteen 2 000 eKr.

Itä-Karjalassa on puhdasta luonnonkuparia. Sen aktiivisin käyttö on ollut kuitenkin kampakeramiikan II-tyylin aikaista. Luultavasti kyseiset esineet ovatkin lähes 6 000 vuoden takaa, eikä myöhäiskivikaudelta. Tätä vahvistaa se, että Länsi-Pohjasta on löytynyt puhtaalta II-tyylin ajan asuinpaikalta kuparin paloja. Myös kupariesineiden arkaaiset muodot viittaavat siihen, että ne ajoittuvat kampakeramiikan II-tyylin aikaan.” http://www.csc.fi/arctinet/kivikaus/m3/3_3_1.htm

Äänisen ympäristöstä aluksi löydetty metallinen kupari ja Kaman seudun kuparipitoinen hiekkakivi oli ilmeisesti tekijä, joka herätti metallurgisen osaamisen Karjalassa ja suomensukuisten kansojen alueella jo ennen innovaation tuloa diffuusiona muualta.

Kuva: Extrauutiset.

Maanviljelys oli mahdollisesti samoihin aikoihin saapunut samoille seuduille Keski-Volgalta. On todennäköistä, ettei kumpikaan vaikute ole ylittänyt mitään jyrkkää kielirajaa, tai kulttuurivaikutteen vastaanottamisen on täytynyt vaikuttaa myös kielioloihin.

Kun itämerensuomeen (”SU-kantakieleen”) ja nykyisin puhuttuun suomeen johtaneen prosessin tapahtumasijoja on nyttemmin ryhdytty entistä hanakammin etsimään Laatokan ja Äänisen eteläpuolisilta seuduilta, on varhaisen pohjoisen metallurgian merkitys kohonnut, -tai olisi pitänyt kohota, jos se haluttaisiin nähdä.

Ehkä suomalaisten juurien etsiminen onkin ”siperialaisen pöpelikön” kaipuuta, ja varhainen metallikulttuuri on vain sattunut ikävään paikkaan? Juuri ympäristöään korkeatasoisemmalla kulttuuri-ilmiöllä olisikin potentiaalia vaikuttaa kielioloihin, -ja vain sellaisella.

Metallurgisia impulsseja ja myöskin tuontitavaraa tuli tämän jälkeen idemmiltä kielisukulaisiltamme katkeamattomana virtana, -siihen asti kun slaavit alkoivat levittäytyä pohjoiselle Venäjälle Rooman valtakunnan lopettaneiden kansainvaellusten jälkiaaltona 600-luvulla jKr. Merkittävä vaikuttaja oli pronssi- ja rautakausien taitteen Ananjinon kulttuuri, joka kattoi myös Kama-joen seudut ja Garino-Borin kulttuurialueen..

Kuva: Extrauutiset.

Venäläiset tutkijat pitävät Ananjinoa nykyisin puhuttuihin permiläisiin kieliin johtavan kehityksen yhtenä solmuna. Ananjinon kulttuurista tavataan kahta yleistä pronssi-työkirveen tyyppiä: Ns. Ananjinon-kirvestä ja Mälarin-kirvestä. Jälkimmäinen on myös itäistä volgalaista tyyppiä, mutta hyvin yleinen Ruotsissa.

Mälarin kirveet (kartassa) saivat nimensä ruotsalaisten löytöpaikkojensa mukaisesti, mutta havaittiin pian keskivenäläiseksi (=suomalais-ugrilaisiin liittyväksi) tyypiksi. Tästä alkoikin pitkään jatkunut hedelmätön mutina, onko tyyppi levinnyt lännestä itään vai idästä länteen.

Kuva: Extrauutiset.

Vaan ”Mälarin tyypillä” ei ollut samankaltaisia edeltäjiä Ruotsissa, mutta sitä enemmän Volgan seuduilla. Mälar-kirvestyyppi esiintyy Ananjinon kulttuurin alueella (useimmat löydöt), tai tämän kansan kaupallisen ja poliittisen yhteysverkoston alueella. Samantapainen levinnäisyys on ’Ananjinon-kirveellä’, joka on käytetty rinnan Mälar-tyypin kanssa.

Kuvassa (alla) samaan typologiseen jatkumoon kuuluva Seima-Turbino -metallikauppakompleksiin liittyvä Seiman kirves. ”Viikinki”-henkinen tiedeyhteisö olisi mielellään nähnyt ruotsalaisen esinetyypin levinneen ”idäntielle”, mutta selviä tosiasioita vastaan oli huono pullikoida. Niinpä po. kirves jäi yhdeksi tieteen ”arvoituksista”.

”Mälarin”-kirveen ruotsalaiset löydöt olivat hiukan poikkeavia idemmistä. Siis valmistajat olivat asettuneet asumaan Ruotsin Uplantiin, ja heidän käsialansa kehittyi siellä omaan suuntaansa. Tämä, kuten myöskin keskivolgalais-lähtöisen tekstiilikeramiikan leviäminen Pohjanlahden yli länteen kertoo vakuuttavasti myös väestön siirtymisestä Suomesta Keski-Ruotsiin. Yksityinen ruotsalainen tutkija on muuten tarttunut erääseen toiseen tieteen ”arvoituksista”: Hän tarkasteli Ruotsin itärannikon ja Uplannin vanhoja paikannimiä, joita ei oltu saatu luontevasti selitettyä pohjoisgermaanisen tai muinaisruotsalaisen kielen kautta. Hän kokeili itämerensuomea,-siis suomea, viroa ja liiviä- ja onnistui.

Eräs selitys Mälarin-kirveiden ”arvoitukseen” on sekin, että niitä valmistettiin myös Suomessa. Suomeen kehittyi pronssikauden alussa sisämaan oma pronssikompleksi, jossa pääasiassa itäisestä tuonti-raaka-aineesta ja kotimaassa kerätystä pronssiromusta valmistettiin esineitä. Ylemmässä kartassa ”Suomen pronssikompleksi”. Aiemmin on katsottu, että pronssinvalajat olivat kierteleviä ammattilaisia, anglosaksisen terminologian mukaan ”traadereita”, jotka viipyivät seudulla vain sen ajan kun asiakkaat heitä viivyttivät. 1800-luvun vienalaisten laukkukauppiaiden tapaan.

Näinkin on voitu myös menetellä, mutta silloin näiden ”laukkuryssien” koti ja tukikohta on ollut Oulujoen vesistön kylä-asutus alue, joka oli myös varhaisinta maanviljelysseutua. Kansanrunouden tutkijoiden tehtäväksi jää arvioida, mikä merkitys pronssikautisen Skandinavian eteläisestä pronssikulttuurikeskuksesta vaikutteita ottavan rannikkoseudun ja Lounais-Suomen kilpailulla Sisä-Suomea dominoivan ja volgalais-permiläiselle alueelle katsovan pohjoisen pronssikulttuurin kanssa on ollut kalevalaiselle kertomaperinteelle.

Päivölän” asukkaat kenties tunsivat kauppakumppaneidensa etelä-skandinaavien tanskalaisen aurinkokultin, ja ehkä harrastivat sitä itsekin. ”Pohjolaa” hallitsi ”Akka”, permiläinen jumalatar, jonka kultin viimeisimmät uutuudet olivat tuoneet ananjinolaiset tai merjalaiset kauppatuttavat, joista osa oli jäänyt pysyvästi ”Pohjolaan”. Merjalaisen tai sitä lähellä olevan kielen jättämiä paikannimiä on runsaasti pohjoisessa Fennoskandiassa.

Kuva: Extrauutiset.

Tekstiilikeramiikan lähtöalue (3) ja vaikutuspiirit (2, 1).

Euraasian pronssikauden alkuun vaikutti neljä ilmiötä:

  • Välimeren urbaanikulttuureiden vaikutus pohjoisen suuntaan. Kaupallisia yhteyksiä, välillistä ja suoraa kanssakäymistä, on todennäköisesti ollut Itämerelle asti. Toimijoita ovat alussa olleet ainakin Kreetan minolaiset, mykeneläiset, etruskit ja ehkä muutkin Italian ei-indoeurooppalaiset kansat Adrialta Veikselin suulle johtavan kauppatien kautta, ja merireittejä.
  • Mesopotamian ja Anatolian vaikutus Mustanmeren ja Kaukasuksen kautta. Maikopin maanviljelys-kulttuuri on voinut olla linkkinä metsävyöhykkeen ja eteläisten keskusten välillä.
  • Etelä-Uralin kupariesiintymiä hyödyntävät arokulttuurit, Samara, K’hvalynsk, etc., jotka vaikuttivat Ukrainasta Kiinaan ulottuvan kuivakkoalueen kansainvaelluksiin ja kulttuuri-ilmiöihin, ja Jamnaja-invaasion (kurgan-aallot) kautta Keski-Eurooppaan. Arokansojen invaasion aiheuttama rauhattomuus katkaisi yhteydet Välimerelle pitkäksi aikaa, ja aiheutti mm. Kreikan historian #pimeät-vuosisadat, jolloin kirjoitustaito ja korkeakulttuuri katosivat. (Kartassa: AB =Abashevo, SRBN =Srubnaja, hirsihautakulttuuri, Pozdnjakovo.)
  • Euraasian metallurginen kompleksi, joka muodostui Etelä-Uralin ja Altain kupariesiintymiä hyödyntävästä kaupankäyntiverkostosta. Tämä verkosto levitti mm. Seiman-Turbinon -tyyppisiä pronssiesineitä Siperiasta Fennoskandiaan ulottuvalla alueella. Verkoston toimijoita on kuvattu ”traadereiksi”, so. kiertäviksi amattikauppiaiksi ja pronssinvalajiksi, ja ilmiö oli todennäköisesti monikansallinen. (Kartassa: ST =Seima-Turbino. ”arkt” viittaa Äänisen kuparikompleksin esineisiin. Kartassa tekstiilikeramiikan pohjois-skandinaavinen vaikutus liitetään Lovozero-ilmiöön. Toisinaan ”Wafer ceramics” l. vohvelikuvioinen keramiikka mainitaan erikseen.)
Kuva: Extrauutiset.

Tapani Salminen, koosteessa ”Pohjan Poluilta”, 1999: ”Yksi paleolingvistinen seikka voidaan ottaa esille myös pohdittaessa sitïä, miksi juuri suomalais-ugrilainen kielimuoto saattoi saada kauppa- ja sittemmin käyttökielen aseman laajalla alueella. Kielen ekspansion taustalla lienee aina jokin kieliyhteisön piirissä tapahtunut kulttuuri-innovaatio, joka tekee tuon yhteisön kielenkin oppimisen houkuttelevaksi ulkopuolisille.

Suomalais-ugrilaiseen kantakieleen on jokseenkin moitteettomasti rekonstruoitavissa metallia, siis lähinnä kuparia, takoittava sana, suomen vaski, eikä sen todistusvoima olennaisesti vähene, vaikka sitä pidettäisiin laina- tai hieman hämärää termiä käyttäen kulkusanana, koska sillä joka tapauksessa täytyy olla ikää niin paljon, ettäsen voi luontevasti ajatella periytyneen kätännöllisesti katsoen kielikunnan kaikkiin haaroihin, saamesta samojediin.

Suomalais-ugrilaisen kantakielen voisi näin ollen ajallisesti ankkuroida kivikauden loppuvaiheeseen, kun Carpelanin termiä lainatakseni ja suomentaakseni ensimmäiset kuparia kaupanneet treiderit (engl. trader) ryhtyivät liikkumaan Pohjois-Euroopassa.” (T.Salminen, s.22) Kartta yllä esittelee po. prosessin näyttämön.

Salminen jatkaa johtopäätöksillä ”Suomen asutushistoriaan sovellettuna skenaario johtaa siihen varsin vakiintuneeseen käsitykseen, että Suomessa on asunut tuntematonta tai tuntemattomia kieliä puhunutta alkuperäisväestöä, mutta että ajanmittaan valta-asemaan pääsi suomalais-ugrilainen kielimuoto, joka Suomenlahden ympäristössä muuttui etenkin balttilaisten ja germaanisten vaikutteiden johdosta kantasuomeksi ja pohjoisempana sikäläisten kielikontaktien katalysoimana kantasaameksi.”

Uralilaiseen kantakieleen asti jäljitetyn vaski-sanan arviointia Petri Kalliolla:

2. Vaski. Vaikka toisen sanamme *wä7skä ovat palauttaneet kantauraliin viime aikojen suppeimmat eli kriittisimmät sanalistat (esim. Janhunen 1981: 224–225; Sammallahti 1988:
541), sen on monesti kuitenkin huomautettu sisältävän äänteellistä horjuvuutta suomalais-ugrilaisella puolella. Koska kuitenkin sellaisten perifeeristen haarojen asut kuin saamen væiƒke ja samojedin *wesä palautuvat moitteettomasti asuun *wä7skä, ei sanan kantauralilaisuutta ole syytä epäillä, vaikka kielikunnan keskellä olisikin tapahtunut myöhempää lainautumista kielestä toiseen (vrt. Salminen 1999: 22).

Toisinaan on jopa tuntunut siltä, että sanan *wä7skä kantauralilaisuus on haluttu kiistää vain sillä perusteella, ettei kivikautisessa kantauralissa muka voisi olla ’metallia’ tarkoittavaa sanaa. Tällainen väite on kuitenkin kehäpäätelmä, koska kuinka ihmeessä me
ylipäänsä edes tietäisimme kantauralia puhutun kivikaudella ellemme juuri kantauraliin palautettavan sanaston perusteella.

Pikemminkin pitäisi siis väittää täysin päinvastoin, että ’metallia’ tarkoittava sana osoittaa kantauralia puhutun vasta metallikaudella! Näin ei kuitenkaan ole, koska myös ennen varsinaista metallikautta (ts. pronssi- ja rautakautta) oli jo ollut käytössä sekoittamattomia metalleja, joista ennen kaikkea kupari omaksuttiin uralilaisella kielialueella jo viidennellä vuosituhannella eKr. (Carpelan 1999: 258).

Suomen alueelle ja suomalaisille metalliteknologia tuli kolmessa vaiheessa:

  • Omaperäinen Karjalan kupariteknologian ilmiö.
  • Pronssikauppa Euraasian metallurgisen verkoston ja pohjoisvenäläisten sukulaiskansojen toimesta. Tämän seurauksena (viimeistään) paikallinen valmistus alkoi Suomen alueella.
  • Pronssiesineiden tuonti Tanskan salmien ympäristössä vaikuttaneesta skandinaavisesta pronssikulttuurista.

Näin siirryimme kivikaudelta metallikausiin, ja autoimme vähän Ruotsiakin. di-gold

Luettavaa:

Mikä tekee prestiisi-kulttuurin tai -kielen? Miksi puhumme suomea?

Rautateknologia tuli Suomeen Karjalasta

Riihi-keksintö teki suomensukuisista pohjoisen valtaväestön 3-4 000 vuotta sitten

4 Comments

  1. Orang Utang
    12.10.2021 18:09

    Myös Vi­ron ku­nin­gas Ka­le­vi­poeg os­ti miek­kan­sa Suo­mes­ta.

    https://www.gutenberg.org/ebooks/64311

    Kuu­des ru­no.

    Suo­mes­sa e­li näet kuu­lui­sa sep­pä, so­ta-a­seit­ten ta­ko­ja, vai­no­ka­lu­jen val­mis­ta­ja. Hä­nen luok­seen päät­ti Ka­le­van­poi­ka nyt läh­teä saa­dak­seen it­sel­leen hy­vän mie­kan.

    Niin tuo­tiin tal­les­ta e­sil­le miek­ko­jen ku­nin­gas, jo­ta kuu­lui­sa Suo­men sep­pä o­li ta­ko­nut seit­se­män a­jas­tai­kaa van­haa Ka­le­vaa var­ten, saa­mat­ta si­tä kui­ten­kaan val­miik­si en­nen tä­män kuo­le­maa. Sii­hen o­li käy­tet­ty seit­se­män­la­jis­ta rau­taa, si­tä taot­tais­sa o­li lau­let­tu seit­se­mät loit­sut, seit­se­mäs­tä koh­den oli sii­hen tuo­tu kar­kai­su­vet­tä; sen te­rä o­li teh­ty seit­se­mäs­tä la­jis­ta Ruot­sin te­räs­tä, sen kah­va o­li kul­las­ta ja ho­peas­ta ja tä­män pääs­sä oli kal­lis ki­vi Kung­lan­maas­ta.

    Vastaa
    1. Pekka Kemppainen
      13.10.2021 11:07

      Virossa oli hyvin kehittynyt rauta-aseiden tuotanto, mm. damaskoitua terästä (terä-aihio ”käännetään ja kaulitaan” moneen kertaan, terän pintaan tulee kaunis kuvio metallikerroksista, jotka saattavat olla myös eri laatuista terästä. Tapa on nimetty Damaskoksen mukaan.) Kun kerran runossa ylistetään Suomea, täällä on ollut vielä parempaa?

      Vastaa
  2. juha II
    12.10.2021 22:36

    Härre Gud!

    Kuinka tällainen aineisto on päässyt ruottalaishienoston posken pehmeiden käsien läpi!

    Vastaa
    1. Pekka Kemppainen
      13.10.2021 11:17

      Tämäkin on ollut julkaistuna, vertaisarvioituna ja tiedossa vuosikymmeniä -yliopistopiireissä- mutta suurelle yleisölle on levitetty ja levitetään yhä jotain puolifiktiivistä ”viikinki”-potaskaa, jossa suomalaisten keskeinen osuus Fennoskandian ja nykyisin yleensä Venäjäksi nimitetyn alueen kulttuuriprosesseissa on täysin unohdettu. Menneisyydellä tehdään (kieli)politiikkaa: ”Härre-guud! Säätiöt joutuu verolle jos suomalaiset saavat tietää!!!”

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle juha II Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top