Suomalaisia rauhanturvaajia evakuoitiin Libanonista koronatartuntojen vuoksi

Maanantaina evakuoitiin Libanonista kotimaahan 23 rauhanturvaajaa suomalaisessa kriisinhallintajoukossa ilmenneiden koronatartuntojen vuoksi. Altistumiset tartunnoille olivat tapahtuneet kotimaassa.

Evakuointilento saapui Ilmavoimien Casa-kuljetuskoneella kotimaahan myöhään maanantai-iltana (12.04.).  Evakuoidut rauhanturvaajat asetettiin hoitoon ja karanteeniin Puolustusvoimien tiloihin. Kaikkiaan 9 henkilöä kotimaahan tuoduista on toistaiseksi antanut positiivisen koronatestinäytteen ja heidän terveydentilansa on tällä hetkellä hyvä.  Altistuneet, mutta toistaiseksi oireettomat rauhanturvaajat ovat karanteenissa vähintään 14 vuorokautta. Kotimaahan saapuneiden läheiset ovat tietoisia tilanteesta.

Extrauutiset kysyi eduskunnan puolustusvaliokunnan varapuheenjohtajalta, kansanedustaja Jari Ronkaiselta (PS), rauhanturvaajien korona-altistus asiasta. Ronkainen kertoi, että aihe on tulossa esille valiokunnassa, ja selvitys miten rauhanturvaajat on turvattu koronaa vastaan, saadaan jo kuluvalla viikolla. ”Ketään ei mielestäni edes pitäisi lähettää rauhanturvatehtäviin ilman että hänelle on tarjottu mahdollisuus saada rokoteasiat kuntoon kotimaassa”, kertoi Ronkainen Extrauutisille tänään.

Libanonissa olevan Suomalaisen kriisinhallintajoukon komentaja, everstiluutnantti Mikko Illi vastasi Extralle rokotusjärjestystä koskevaan kysymykseen, että rauhanturvaajien rokottamisessa edetään THL:n linjausten ja prioriteettien mukaan. Rauhanturvatehtävissä olevien kohdalla ei poiketa THL:n rokotusjärjestyksestä, kertoi Illi. Ainakaan Libanonissa ei ole sellaista tietoa että toisin meneteltäisiin.

Tartunnat ilmenivät suomalaisessa kriisinhallintajoukossa 25. maaliskuuta palvelusvapaalta kotimaasta palanneiden joukossa. UNIFIL– operaation käytänteiden mukaan lomalta palaava joukko asetetaan operaatioalueelle tullessaan 14 vuorokauden mittaiseen karanteeniin ennen operatiivisiin tehtäviin palaamista. Todetut tartunnat ovat kaikki karanteenissa olleilla, eivätkä operaatioalueella olevat muut rauhanturvaajat ole altistuneet.

Rauhanturvaajien evakuointiin kotimaahan hoidon ajaksi päädyttiin sen vuoksi, että UNIFIL -operaation ja suomalaisen kriisinhallintajoukon oma erikoissairaanhoidon kapasiteetti on hyvin pieni. Vaativaa ja äkillistä erikoissairaanhoitoa vaativissa tapauksissa operaatiossa tukeudutaan pääsääntöisesti paikallisiin keskussairaalatasoisiin yksiköihin Beirutissa. Libanonin oma terveydenhuoltojärjestelmä on ollut jo pitkään ylikuormittunut maan oman koronatilanteen ja muiden tekijöiden vuoksi. Vallitsevassa paikallisessa tilanteessa ei olisi voitu taata sitä, että mahdollisesti vakavan tautimuodon saanut suomalainen rauhanturvaaja olisi päässyt operaatioalueella tarvitsemaansa hoitoon. Koko altistusketjun evakuoinnilla pyritään ehkäisemään jatkotartunnat operaatioalueella.

Nyt kotimaahan evakuoidut altistuneet rauhanturvaajat palaavat operaatioalueelle vähintään 14 vuorokauden karanteenin ja negatiivisen koronatestituloksen jälkeen. Sairastuneet palaavat operaatioalueelle negatiivisen testituloksen ja terveydentilan arvioinnin jälkeen. Suomalainen kriisinhallintajoukko Libanonissa jatkaa operatiivista toimintaansa normaalisti koronarajoitukset huomioon ottaen, eikä tilapäisellä henkilöstövajauksella ole merkittävää vaikutusta joukon valmiuteen tai suorituskykyyn. Suomi osallistuu operaatioon osana ranskalaista pataljoonaa (Force Commander Reserve, FCR).

2 Comments

  1. Pölli
    13.4.2021 15:13
    Vastaa
  2. juha II
    13.4.2021 15:43

    Ilmeisesti olivat kaikki miehiä kun ei rokotettu ihan ensteks.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top