Suomessa osa rikkaista maksaa veronsa

Moni tota epäilee ja syystäkin, että maksaako todella. Ja tämä epäilys veronkierrosta sai taas vahvistusta, kun selvisi, että tuoreimpaan veroparatiisi-caseen –Pandoran papereihin- on sotkeutunut yli 200 suomalaista.

Tietovuoto sisältää liki 12 miljoonaa salaista asiakirjaa vuosilta 1996-2020.
Mukana ei ole suomalaissyntyisiä, ei yritysjohtajia, eikä politiikkoja.
Ainoa suomalainen jolla on ollut rahaa veroparatiisiyhtiössä on Kokoomuksen varapuheenjohtaja Elina Valtonen ja ne taas oli toimitanut palkanmaksuna hänen entinen työnantajansa, eli rikosta ei hänen suhteensa ole tapahtunut.

Isotuloisuuden raja Suomessa on 50 000 euroa vuodessa

Se on itse asiassa vähän, koska keskituloiseksi meillä lasketaan 30 000 euroa vuodessa ansaitseva henkilö. Eli jos tekee palkkatyötä se on n. 4000 euroa per kuukausi. Suurituloisia taas ovat 100 000 tai enemmän tienaavat, siis siellä 8000 euron paikkeilla kuukaudessa eli esimerkiksi jokainen kansanedustaja, etenkin sivutuloineen tuon tienaa.

Mutta, koska meillä on niin pienet palkat tässä maassa, niin se tarkoittaa että vain miljoona suomalaista ansaitsee enemmän kuin saa yhteiskunnalta takaisin. Ja tämä taas merkitsee, että noin neljä ja puoli miljoonaa saavat verovaroista enemmän kuin maksavat.

Varakkaiksi on Suomessa laskettava ne kymmenen prosenttia kansalaisista, koska heidän pussistaan tulee lähes puolet kaikista tuloveroista. He ovat usein yrittäjiä, korkeakoulutuksen saaneita juristeja, lääkäreitä, diplomi-insinöörejä ja muita ylimmän akateemisen tutkinnon suorittaneita ja työelämässä jo paikkansa vakiinnuttaneita kansalaisia.

Totta on, että on myös erittäin hyvin palkattuja henkilöitä esimerkiksi valtionyhtiöiden pääjohtajat tai yksityisten yritysten toimitusjohtajat, joiden palkat ja palkkiot nousevat vuodessa satoihin, jopa miljooniin markoihin, varsinkin jos lasketaan mukaan pääomatulot. Mutta yritykset maksavat myös yhteisö- ja osinkoveroja ja sitä kautta niiden omistavat osallistuvat verokakun kasvattamiseen.

On selvää, että verorasituksen tasaamisessa ja pienituloisimman kansanosan tulotason kohottamisessa on paljon töitä. Mutta ei voi sanoa, että ”verot -vain- köyhälistön verta juo”. Varmaankin Viron yritysveromalli voisi olla toimiva meilläkin: Siinähän veroja maksetaan vasta yrityksen tuloksesta, kun on rahaa olla ottamassa ylös.

Mutta, jotta suhteellinen oikeudenmukaisuus jollakin tavoin toteutuisi, niin Viron ”tasaveroon” ei pidä mennä, koska ei voi olla oikein, että keittiöapulainen Liisa Nieminen maksaisi 20 000 euron vuosipalkastaan saman 20 %:a, kuin, vaikka Yleisradion toimitusjohtaja 400 000 euron vuosipalkastaan.

Progressivinen verotus on lähinnä optimia, ja se ei ole mikään ”sosialistien keksimä juoni” vaan sen ”isä” on J.K.Paasikivi, joka ajoi sen läpi eduskunnassa vuonna 1932. Tuota ennen meillä vallitsi jonkinlainen tasavero systeemi.

Toki ALV on tasavero mutta sen progressivisointi olisi sellainen urakka, että sen uusiminen kestäisi luultavasti tuplasti sen mitä SOTE-uudistus kesti, eli aikaa kuluisi neljännesvuosisata.

Seppo Huhta

6 Comments

  1. Puolueeton
    5.10.2021 22:24

    Veroparatiisi on hiukan huono termi, koska näissä varat piilotetaan. Rahojen omistajaa on mahdoton tietää, koska ne ovat säätiöllä, jonka rahojen siirroista allekirjoittaa jokin tavallinen henkilö, joka ei tiedä rahoista mitään.
    On aivan ilmeistä, että poliitikko, joka myy yhteiskunnan omaisuutta ja aiheuttaa vahinkoa yhteisölle saa teostaan palkkion. Palkkio menee jollekin offshore yritykselle, eikä rahojen todellista omistajaa voi selvittää millään tavalla. Kuka typeryyttään tekisi vahinkoa tahallaan ja valehtelisi, että myynti oli edullinen yhteiskunnalle?

    Vastaa
  2. pöh
    5.10.2021 22:31

    Ne jotka myy oman maan, kansan, lapset ja lapsenlapset jollain muutamallakymmenellä tonnilla, pitäs todellakin saattaa vastuuseen.
    Mutta sitähän ei ikinä tule tapahtumaan.
    Australiassa pääministeri tienasi sentään ennen eroaan montakymmentä miljoonaa, paljonko on mahtanut Suomessa päättäjät tienata lääkeyhtiöiden avulla?

    Vastaa
  3. seant
    6.10.2021 09:56

    Ruotsissa yrittäjäliitto tehnyt oikein julkaisun näistä asioista
    työikäisistä 1,3 miljoonaa ei elätä itseensä, 4 miljoonaa elättää ja 5 miljoonaa ei työelämässä.
    https://www.svensktnaringsliv.se/utanforskap/

    Vastaa
  4. Pera
    6.10.2021 12:21

    Eipä tosiaan ollut huutoa olekaan minkään trollitehtaan tuotoksissa 200:sta suomaisista veronkiertäjistä (lukuunottamatta tuon yhden laillisia palkkatuloja). Putinista ja venäläisistä kyllä jaksettiin ulista pitkää ulinaa…

    Eikö 200:ssa ollut mitään kerrottavaa vai oliko p-median rahoittajat ja tukirahan maksajat siinä joukossa? Eihän kukaan ruokkivaa kättä pure…

    Sijoitusyhtiöillä eri maissa suomalaiset firmat hoitaa verot nollaan. Lainataan rahaa ja kierrätetään sisäisiä laskuja eri omien sijoitusyhtiöiden kautta niin, että korot ja kulut on saman verran kuin firman tuotto. Ei olekaan enää mitään verotettavaa voittoa. Ei tarvita mitään veroparatiiseja vaan Manner-Euroopassa tuo hoituu.

    ”Vaalirahoitettavat” ei saa käteistärahaa käteen, vaan ulkomaisen pankin luottokortin, jolla maksat elinkuluja. Luottokortin maksut hoitaa ”vaalirahoittaja”. Kukaan ei mistään näe/saa selville, että ”vaalirahoitus” toimii vuosia tai vuosikymmeniä…

    Vastaa
    1. Pelottava Tulevaisuus
      6.10.2021 16:32

      ””Vaalirahoitettavat” ei saa käteistärahaa käteen, vaan ulkomaisen pankin luottokortin, jolla maksat elinkuluja. Luottokortin maksut hoitaa ”vaalirahoittaja”. Kukaan ei mistään näe/saa selville, että ”vaalirahoitus” toimii vuosia tai vuosikymmeniä…”

      Juuri näin tämä menee, ja luottokortti ei ole edes sinun nimilläsi , vaan lobbarin nimissä , ja sinne laitetaan kk käyttöraja sen mukaan miten arvokas olet. Tuttavani työskenteli Brysselissä (ei ollut MEP vaan muuten vaikutusvaltainen) ja oli ehdotettu että laitetaan tällainen luottokortti sulle ja kuukausiraja 10 000 euroa, (kunhan hoidat asian x malliin y jne)j os et käytä kaikkea niin siirtyy seur. kuukaudelle jäännös, ja kun ”yhteistyö” loppuu niin voidaan katsoa joku ”kultainen kädenpuristus” vielä päälle…

      Ei hyväksynyt koska omistaa selkärangan, ja alkoi saada uhkaavaa puhelua ja muuta painostusta, katsoi parhaaksi irtisanoutua ja muuttaa vastaaviin hommiin toiseen maahan.

      Vastaa
  5. Kyynikko
    6.10.2021 15:56

    Haluaisitko sinä rahoittaa muhamettilaista sukurutsaa, valehtelevia poliitikkoja ja tyrannimaisia viranomaisia merkittävillä summilla?

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top