Eduskunta hyväksyi EU:n yhteisvelan niukasti. Liittovaltiokehityksen merkittävin tiukennus sitten Maastrichtin perussopimuksen allekirjoittamisen, jolla Euroopan Yhteisöistä tehtiin Euroopan Unioni ja se oli lähtölaukaus euron luomiselle. Sopimus solmittiin kaksi vuotta ennen Suomen liittymistä Unioniin eli 1992.
Eduskunta päätti tänään 18.5.2021 sitoutua yhteisvelkaan yhdessä 26 muun jäsenmaan kanssa.
Äänestystulos oli 134 tukipaketin puolesta ja 57 vastaan. Jotta EU:n kaikkien jäsenvaltioiden pakko-hyväksyttävä paketti olisi Suomessa kaatunut, se olisi vaatinut 1/3 eduskunnasta vastustamaan. Nyt tuo 33,4 % ei täyttynyt, vaan vastustajien ja tyhjää äänestäjien osuus jäi vajaaseen 30 prosenttiin.
Kokoomuslaisista noin kolmannes vastusi tai ei puolustanut
Kokoomuksen 38 hengen ryhmästä 10 vastusti suoraan ja kaksi ujosti: Äänestämällä tyhjää. Keskustasta löytyi kahden äänen verran vastustusta. Perussuomalaiset ja KD vastustivat Peruslakivaliokunnan yksimielisesti toteamaa ”merkittävää toimivallan siirtoa” itsenäiseltä ja suvereenilta Suomen Tasavallalta Euroopan Unionin – federaatiokehitystä runnovalle – komissiolle.
Äänestystulos oli tiukka sillä hallitus tarvitsi paikalla olleista kansanedustajista taakseen 126, -heitä löytyi 134. Eli seitsemän jos olisi äänestänyt toisin päin, niin näin paketti olisi kaatunut ja Suomi olisi pakottanut muun Euroopan Unionin neuvottelemaan paketin uudelleen ja ilman Suomea.
Ei mitään uutta auringon alla
Eduskunnassa jätettiin tänään myös kaksi välikysymystä, toinen Kokoomuksen ja toinen Perussuomalaisten toimesta. Molemmat koskivat hallituksen huonoa maan taloudenhoitoa, -etupäässä.
Keskustelu oli kuitenkin varsin vaisua molempien osalta, eikä voinut välttyä vaikutelmalta -kun mitään uutta ei pöytään tuotu, että ne oli laadittu tosissaan mutta lähestyvät kuntavaalit pontimenaan.
Seppo Huhta
18.5.2021 18:42
Vanha viisaus; ”Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää”.
18.5.2021 18:51
Verot sen kun nousee ja kun tietää vielä sen syyn miksi, niin ei oikein enää kiinnosta niska limassa duunia tehdä, minulle riitti.
Otin lopputilin ja duunit loppuu tämän kuun lopussa, sen jälkeen alan ettiä luultavammin Virosta uutta kotia ja työpaikkaa.
18.5.2021 19:10
Kansaa goijaa rapparit joita käskyttää (joku)! Aikamoinen paska sakki tämä nykyinen Suomen koko maapallo kansa! Suksikoot huttuun koko sakki!
18.5.2021 20:24
Kyllä se kielikin vielä menee niin kuvainnollisesti kuin kirjaimellisestikin suusta, jos se on yhtään Führer Sanna Marinista kiinni!!!
18.5.2021 20:43
Suomen kielikin hävinnee matutuksen myötä noin 100:ssa vuodessa.
18.5.2021 21:14
Tuommoset ketkukepulit, kuten J. Sipilä kyllä tympivät. Mies tenhotti 2014 (Kalevan haastattelu), että jos unionia muutetaan liittovaltion suuntaan, on Suomessa järjestettävä kansanäänestys EUsta eroamiseksi. Nk. eurobondit: ei missään tapauksessa. Ja nyt: ’Jaa’ elvytyspaketille! Mutta arvattavasti siellä lesta-alueella on niin luja usko Sipiläjumalaan, että mikään takinkääntö tai muu paskapuhe ei kannatukseen vaikuta, vaan mies nähdään seuraavassakin eduskunnassa. No, lohtuna voi ehkä ajatella, että Hra Hoskonen (kumarrus suuntaansa) on oikeassa, ja kepun kenttä ei katso hyvällä tätä demukoiden apupuolueena ja vassareiden yleisinä jeesmiehinä ja -naisina huseerausta. Pää tulee asiassa vetävän käteen, ja tulee hyvin pian.
19.5.2021 02:04
”Maanpettureita oomme kaikki oomme kaikki oomme kaikki…”
19.5.2021 06:50
taas sitä ****tiin demokratian naamalle oikeen kunnolla. Saatanan maanpetturikommunistit eivät uskaltaneet järjestää kansanäänestystä, koska hillotolppahommat olisivat kaatuneet siihen.
Fuck the eu.s.s.r