Suuri pseudohistoria-keskustelu: Suomen muinaiset kuninkaat saagojen mukaan

Netissä jo kauan sitten julkaistu, kadonnut ja lukemattomiin paikkoihin kopioitu essee Suomen -tai Kainuun tai jonkun maakunnan- kuninkaista,  joita Skandinavian silloiset päälliköt (=kuninkaat) kohtelivat vertaisinaan, löydettiin äskettäin uudelleen, ja alkoi kalabaliikki pseudohistorioista, -koskettelematta 1800-luvulla keksittyjä ylimainostettuja ”viikinkejä”. Tarkastelemme.

Tutkija Martti Linna kertoi jo 1990-luvulla kuuluisien skandinaavisten saagojen mainitsemista Suomen kuninkaista, jotka löytyvät mm. Norjan ja Ruotsin (=svealaisten heimon) kuninkaiden sukupuista. Seuraava paljon lainattu ja kopioitu essee perustuu Linnan esitelmään:

Suomen kuninkaat norjalais-islantilaisten saagojen mukaan

”Vanhat skandinaaviset saagat ovat historiallisina lähteinä hyvin kiisteltyjä, mutta suurin osa yleisestä ”viikinkejä” koskevasta mielikuvasta on peräisin juuri saaga-tarinoista. Siksi onkin kiinnostavaa tietää, mitä ne kertovat Suomesta ja suomalaisista.

Norjan ja muun Skandinavian pieniä tai suuria maaplänttejä hallitsevat kuninkaat ylläpitivät laulajien ja runoilijoiden joukkoa, joka esiintyi juhlissa ym. väenkokouksissa ja viihdytti läsnäolijoita. Heidän sanoituksensa käsittelivät perinteisiä myyttejä ja ajankohtaisia tapahtumia, eivätkä he luonnollisesti laulaneet epäkunnioittavasti mesenaateistaan tai puhuneet heistä perättömiä.

Siksi Svean, Norjan, Tanskan, Islannin, Orkney-saarten ja Normandian hoveissa ja kartanoissa skaldi-laulajat ylistivätkin päälliköitään laulamalla näiden todellisesta tai myyttisestä syntyperästä ylistävin sanoin. Muinaisskandinaavinen yhteisöhän arvosti ylhäistä syntyperää.

Vain vanhimmat ja kuuluisimmat suvut saattoivat ylpeillä esi-isillä, jotka kuuluivat tarujen sankariaikaan: Jumalat, jättiläiset ja Suomen kuninkaat. On selvää, ettei skaldi olisi pitkään nauttinut kuninkaallista vieraanvaraisuutta pitopöydän ääressä, jos paikallinen valtaherra, Norjan kuningas tai Orkneyn jaarli, ei olisi pitänyt tuollaisesta puheesta. Kuninkaallisten sukujen suomalaiset esi-isät olivat siis ilmeisimmin sen aikaisen rahvaan historiankäsityksen mukaan todella olleet olemassa, ja hallinneet Norjaa ja Pohjolaa.

Viikinkiajan suhtautuminen suomalaisiin näyttää tämän perusteella olleen hyvin kunnioittavaa. Jos hallitsija saattoi uskottavasti esiintyä maineikkaiden Suomen kuninkaiden jälkeläisenä, se nosti hänen arvostustaan ja samalla paransi hänen hallituksensa legitimiteettiä. Antoihan ”veri” silloisen käsityksen mukaan oikeuden valtaan.

Saaga-runouden parasta aikaa lienee ollut 600–800 -luku, mutta ne kirjoitettiin muistiin vasta 1200-luvulla. Eräs vanhan perinnön tallettajia oli Snorri Sturlusson, islantilainen katolinen pappi ja valtiomies. Mm. Orkney-saarten jaarlien saagan säilynyt versio on hänen kynästään. Snorri noudatti kirjoittaessaan ja editoidessaan vanhaa perinnettä: Jaloimmat kuninkaat ja sankarit esiteltiin Norjan valloittaneiden ja valtakunnan perustaneiden tarunomaisten suomalaissotureiden ja kuninkaanpoikien, Nórrin ja Górrin jälkeläisinä.

Tarkkaan ottaen emme aivan varmasti tiedä, olivatko skaldit ja Sturlusson oikeassa, koska ns. todisteita on näin pitkän ajan jälkeen vaikea koota. Mutta yhdestä asiasta voimme olla varmoja: Pohjois-Euroopan varhais-keskiajan vaikuttajapersoonat, Norjan yhdistäjä Harald Kaunotukka, Englannin valloittaja Normandian herttua Wilhelm ja monet muut uskoivat polveutuvansa suoraan alenevasti Suomen ja Kainuun kuninkaasta Fornjotrista, ja olivat hyvin ylpeitä siitä.

Juontaa sukunsa Suomeen, ”Jättiläisten Maahan”, oli viikinkiaikana harvojen jalosukuisten etuoikeus. Normandian ensimmäisen pohjoismaisen herttuan, Rollon, syntyperää eivät aikalaiset todennäköisesti rohjenneet epäillä. ”Kävelijä-Rolf” oli siinämäärin isokokoinen mies, ettei hänelle löytynyt hevosta. Muiden normannien ratsastaessa taisteluun, Rollo juoksi karjuen perässä. Hänen esi-isänsähän olikin muinaisjätti Fornjotr Suomesta.

Oheinen taulukko on laadittu neljän eri saagan pohjalta, jotka hieman poikkeavat toisistaan. Ne henkilöt, jotka mainitaan ainoastaan Kuinka Norja asutettiin-saagassa, on merkitty sinisellä. Henkilönimien kehysten ym. väri viittaa ko. tiedon ensisijaiseen lähteeseen. Esim. Ynglinga-saagan tiedot on merkitty vihreällä. Avioliitot, esim. Snaer Vanhan tytär Mjöll + kuningas Dumbr, esitetään nimien kehysten päällekkäisyydellä. Arvonimet ovat siinä muodossa kuin ne esiintyvät lähteissä.

Jos et ole kouluhistoriassa tavannut tätä tietoa, siihen saattaa olla joku syy. Ehkäpä meidät halutaan pelastaa Wilhelmien ym. valloittajien synniltä: Olla ylpeä omista suomalaisista juuristaan.” (Julkaistu 1997, siteerattu Skepsis-palstalle kopioidun mukaan)

Kertaamme:

  • Fundinn Noregr, Norjan löytämisen saaga,
  • Norjan asuttamisen saaga.
  • Ynglinga-saaga,
  • Badr Lumitunturin-aasan saaga (kaaviossa nimetty väärin).

Näistä tietolähteistä tutkija Martti Linna oli löytänyt Suomen kuninkaiden nimet ja sukulaisuudet. Äskettäin saaga- ja kronikkalähteiden käyttämistä leimattiin pseudohistoroinniksi, vaikka samat runot kelpaavat hyvin Skandinavian historiaa tutkittaessa. -Eikö olekin erikoista?

Henkilöiden arvonimet ovat siinä muodossa kuin ne esiintyvät lähteissä. Taulukon henkilöt saattavat esiintyä muissa lähteissä, -esim. Kalevalassa, erinimisinä. Joitakin näitä rinnakkaisia nimiä on otettu mukaan haka-sulkeisiin merkittyinä ja kursivoituina. Esim. Fornjotr =Horntors, =Ikuturso, =Ymir, =Keleva, =Caelic,..”.

Sana ’kuningas’ on suomessa lähempänä sanan kielihistoriallisesti rekonstruktoitua muotoa ’kuningaz’, kun nykyisten germaanisten kielten sanat: Konung, kung, könig, king. Suomenkielen sanaa on väitetty germnaaniseksi lainaksi, mutta kantagermaaniin se on kopioitu muualta. Ei ole mitään faktillista syytä nähdä suomenkielen sanan käyneen koskaan germaanisessa ympäristössä. Syyt em. käsitykseen ovat puhtaasti poliittiset.

Kuningaz -sanalla lienee esivaltiollisessa yhteiskunnassa tarkoitettu alunperin henkilöä, joka esiintyy yhteisön edustajana ulospäin esm. sotatilanteessa, siis johtaa sotaa ja tekee sopimuksia. Siksi sanan voi olettaa helposti tulleen omaksutuksi kielestä toiseen. Virolaisilla oli historiallisten lähteiden mukaan sotaa varten valittuja johtajia, joita nimitettiin kuninkaiksi, ja kirjoitettu historia mainitsee heidät nimillään. Jostakin tilanteesta on merkitty muistiin virolaisia johtaneen neljän kuninkaan tiimi. Tässä yhteydessä tulee panna merkille kuninkaan kruunujen neljä sakaraa. Se saattaa viitata neljän päällikön käytäntöön, johon on voinut liittyä jokin erityinen nimitys.

Jaarli Birger perusti  Ruotsiin keskiaikaisen kuningaskunnan

Ruotsi eli Birger-jaarliin asti jonkinlaista esivaltiollista aikaa, jolloin hallinto on muistuttanut Islannista tuttua Ting-käräjä -hallintoa, jossa kansankokoukset päättivät asioista ja myös tuomitsivat rikokset ja riidat. Ruotsin vanhojen maakuntalakien olemassaolo osoittaa, että keskusvallan puuttuminen ei häirinnyt hallinnon ja oikeusnormiston kehittymistä, vaan ainoastaan rajoitti ne alueelliseksi.

Ennen keskiaikaa Ruotsin l. Upsalan kuningas oli Moran kivillä huutoäänestyksessä valittu, aina Ynglinga-sukuun kuuluva mieshenkilö, jolla oli hyvin vähän valtaa koska häneltä puuttui virkakoneisto, jopa oma kuninkaankartano, ja armeijakin oli maakunnallinen nostoväki (ledung). Saagoissa Ruotsin ja Suomen hallinnot l. kuninkaat näyttäytyvät samantyyppisinä ilmiöinä, -eivätkä saagoja runoilleet skaldit nähneet ruotsalaisia ja suomalaisia kuningas-hahmoja toisistaan poikkeavan tyyppisinä.

Mitä muinaiskuninkaat olivat?

Millainen oli etsitty Suomen kuningas ja miten hän hallitsi, siitä me joudumme muodostamaan käsityksemme pitkälle naapurimaiden paremmin tunnettujen tilanteiden kautta:

  • Sveanmaa, Ruotsi: Kuningas ynglinga-sukuinen, valittiin huutoäänestyksellä Moran kivikehässä.
  • Viro ja Liivinmaa: Ristiretki-kronikoissa mainitaan nimeltä virolaisten ja liiviläisten kuninkaita. Nimet vaikuttavat arvonimiltä tms., ja ”Valittu” viittaa äänestyksellä valtansa saaneeseen henkilöön.
  • Novgorod: Tasavalta jota johti sodassa ruhtinas, joka valittiin huutoäänestyksellä ves-kokouksessa.
  • Islanti ennen Tanskan valtaa: Ting-käräjät päättivät kaiken, ylimys-suvut dominoivat, ei kuningasta.

Suomi ei ole voinut kovin paljon poiketa noista esimerkeistä, mutta on kaksi tai kolme seikkaa, jotka antavat aiheen tarkastella vakiintuneemman t. ”modernimman” keskushallinnon mahdollisuutta.

  1. Rengasmiekat Suomessa: Tavallista arvokkaammat miekat, joiden kahvan nupissa rengas (jonkin kiinnittämistä vaerten?) ovat eteläinen ilmiö. Suomessa löytökeskittymä, Skandinaviassa harvinaisempi.
  2. Eräässä vaiheessa suomalaisissa löydöissä esiintyy normaaleja miekkoja yleisemmin ns. väkipuukkoja. Ne ovat kärkeä lukuunottamatta vain yhdeltä syrjältä teroitettuja ja lyhyehköjä.
  3. Satakunta, hallintoalueen nimenä Länsi-Suomessa ja vastaavalla kohdalla Ruotsin rannikolla, on poikkeuksellinen nimike Pohjoismaissa: Ruotsissa kolme, Suomessa kaksi satakuntaa. Nimen oletetaan liittyvän alueelliseen yksikköön, joka yhteisesti kustansi keskushallinnolle ”100:n miehen sotaväki-osaston”.

1. Rengasmiekkoja pidetään hallitsijan korkea-arvoiselle alaiselleen myöntäminä arvonmerkkeinä, ja toisaalta merkkeinä ylimyksen lojaalisuudesta t. vallanalaisuudesta hallitsijaan nähden. Rengasmiekka-formaatti on siis omaksuttu etelämpää, missä hallinnot olivat keskittyneempiä ja kuninkuus enemmän monarkiaa kuin Pohjolan perinteistä päällikkyyttä. Rengasmiekkojen löytyminen Suomesta kertoo että täällä on ollut riittävän varakkaita ja poliittisesti vaikutusvaltaisia henkilöitä, ja he ovat muodostaneet ryhmän joka on halunnut erottua ulkopuolisista, ja jokin auktoriteetti määritteli tavan jolla he erottuvat.

”Rengasmiekkoja tunnetaan Euroopasta 80 kpl. Näistä on Suomesta löydetty 14 kpl. Irrallisella renkaalla varustettuja, ensimmäisen vaiheen miekkoja tunnetaan vain Englannista, Kentin kreivikunnasta. Toista astetta ja sitä seuraavia kehitysvaiheita edustavia miekkoja tunnetaan jo laajalta alueelta Englannista, Saksasta, Skandinaviasta ja Suomesta.” (Helsinki.fi).

2. Väkipuukon pituus vastaa roomalais-ajan legioonalaisen gladius-miekkaa. Myöhemmät säilyneet gladiukset ovat vanhimpiä löytöjä lyhyempiä, -siis kokemus ja käytäntö suosivat lyhyttä. Toisin kuin pitkä ja suora ”germaani-miekka”, joka on yksittäistaistelijan ase, glaudiuksia käytti kilpirintamana toimivassa falangissa taisteleva sotilas. Miespuolisille lukijoillemme (toivottavasti) tutussa Suomen Armeijassa harjoitetaan yhä sulkeisjärjestystä so. kiinteässä muodossa liikkumista. Sillä ei ole merkitystä modernissa sodassa mutta se onkin perua ajalta, jolloin kyky toimia falangi-muodossa oli oleellinen osa ryhmän sotakelpoisuutta.

Kun löytöihin ilmaantuu tietyllä aikakaudella lyhyehköjä teräaseita, ja ne sen jälkeen katoavat, se viittaa mahdollisuuteen että Suomessa oli jokin valtakeskus joka pystyi kokoamaan säännöllisen sotaväen, pitämään ne pysyvästi palveluksessa, ja harjoittamaan niitä säännöllisesti. Siirtyminen jo pronssikaudella Suomeen ehtineistä pitkistä miekoista kilpirintamassa taistelemiseen paremmin sopiviin on mahdollista vain jos/kun sotaväkeä harjoitetaan aktiivisesti ja säännöllisesti.


  • ”Väkipuukko”: Suomessa ensimmäisellä vuosituhannella jKr., yksiteräinen l. terä yhdeltä kantilta teroitettu.
  • Gladius, Rooman legioonalaisen perusase, kaksiteräinen.
  • Falcata, Välimeren alueella yleinen antiikin aikana, yksiteräinen, lyhyt kuten edellisetkin.

Väkipuukkoja voitte käydä katsomassa Kansallismuseossa. Suomessa väkipuukkojen pituus vaihtelee 30:stä 80:een cm, kun miekan vähimmäispituutena pidetään 45cm, asetyyppien raja on hyvin epämääräinen. Falcataa pidetään miekkoihin kuuluvana, vaikka on vain yhdeltä syrjältä teroitettu. Kuten huomaatte, Välimeren-maailman tärkeimmät sotilaan aseet olivat mittasuhteiltaan ”väkipuukon” kaltaisia. Konteksti etruskien, roomalaisten, kreikkalaisten, etc. käyttämään taistelutapaan on ilmeinen.

Pidemmälle ulottuva lyöntimiekka oli edullisempi, jos taistelu käydään hajamuodostelmassa, mutta yhtenäisessä kilpirintamassa taisteleva legioonalainen pärjäsi hyvin gladiuksellaan, ja hänen iberialaiset ja karthagolaiset vastustajansa käyttivät samoista syistä yhtä lyhyttä falcataa. Gladiusten kehittyminen lyhyemmiksi osoittaa, että suljettu taistelutapa suosi lyhyempää asetta.

Mitä kautta lyhyen pistomiekan idea on pohjoiseen tullut, vai onko se aina ollut täällä, sitä on vaikea päätellä. Germaaneista saksit suosivat väkipuukkoa. Gladius-falcata-väkipuukko -tyyppisten aseiden läsnäolo tukee joka tapauksessa hypoteesia vakinaisesta ja säännöllisesti harjoittelevasta sotaväestä, ja sellainen edellyttää tietynlaista hallintoa.

Anglosaksit mainitaan Englannin historiaa käsiteltäessä taistelukentällä lähes ”voittamattomina”. Tämä saattaa liittyä heidän väkipuukko-aseistukseensa, -ja harjaantumiseen suljetun taistelujärjestyksen käyttöön. Väkipuukon nimitys ’scramasaksi’ kertookin juuri siitä, että lyhyt miekka oli sakseille tyypillinen. Saksien menestys kelttejä vastaan voi olla seurausta järjestäytyneemmän taistelutavan ja individualististen pitkän miekan virtuoosien kohtaamisesta?

3. ”Satakuntia” on Suomessa kaksi, Ylä-Satakunta ja Ala-Satakunta, yhdessä ne muodostavat samannimisen maakunnan. Ruotsin puollella oli kolme satakuntaa. Arkeologisesti tunnettu Wendellin-kulttuuri on vaikuttanut näillä alueilla.

Alussa mainitussa Fundinn Noregr -saagassa esitelty Suomen kuninkaan pojan Norrin sotaretki ja Norjan valloitus on esitettu vasemmalla olevassa kartassa. Karttaan on myös merkitty Kainuun valtakunta.

Jos et ole kouluhistoriassa tavannut tätä tietoa, siihen saattaa olla joku syy. Ehkäpä meidät halutaan pelastaa Wilhelmien ym. valloittajien synniltä: Olla ylpeä omista suomalaisista juuristaan.

Eikä vain skandinaavisissa saduissa

Saaga-runoilijoiden ja -laulajien lisäksi myös vanhat kronikoitsijat ja historioitsijat mainitsivat Suomen yleensä valtakuntana, ja vasta 1600-luvun jälkeen tapahtui Ruotsista alkaen muutos. Historiaa alettiin kirjoittaa uudelleen sen hetken valtapoliittisten tarpeiden mukaiseksi. Ruotsi oli suurvalta-aikanaan haukannut liian ison kakun, ja epärealistisista rajoista kiinnipitämisestä joutui maksamaan muuta valtakuntaa enemmän sen itäisin osa, silloinen Suomen Suuriruhtinaskunta.

Kun samanaikaisesti suomalaisen virkakunnan ja aatelin etenemismahdollisuudet olivat heikenneet jopa täkäläisessä hallinnossa, Suomen sivistyneistössä alkoi liikkua ajatuksia, jotka myöhemmin toteutuivat mm. Anjalan liiton asettumisessa vain Ruotsia hyödyttävää sotimista vastaan, ja mm. Sprengtportenin siirtymiseen Katariina Suuren palvelukseen pohjustamaan omaa uraansa, ja mahdollisesti myös Suomen tulevaa asemaa osana Romanovien keisarikuntaa. Aikaisemmin harmittomat historialliset faktat olivatkin nyt kuumaa tavaraa. Historiankäsityksen muuttumisesta kertoo seuraava taulukko.

  • 1154 jKr. Arabialainen historioitsija ja tiedemies Al Idrisi kertoo Suomen kuninkaalla olevan omistuksia Norjassa.
  • 1187 jKr. Ruotsalaisen kronikan mukaan karjalaiset valloittavat Ruotsin pääkaupungin ja tuhoavat sen.
  • Noin 1200 jKr. Tanskalainen historioitsija Saxo Grammaticus kertoo Suomen kuninkaista.
  • 1220 jKr. Islantilainen piispa, runoilija ja historiankirjoittaja Snorri Sturluson kirjoittaa muistiin Ynglinga-saagan. Suomen ja Ruotsin hallitsijasukujen avioliittoja ja sotia käsitellään.
  • 1230 jKr. Orkneyinga-saagan johdannossa Fundinn Noregrissa kerrotaan Suomen ja Kainuun kuninkaista, ja näiden suorittamasta Norjan valloituksesta. Saagan mukaan Ruotsin, Norjan, Orkney-saarten, Normandian ja Englannin hallitsijasuvut polveutuvat em. suomalaisista kuninkaista.
  • 1320 – 1340 jKr. Eerikin kronikka, eli nykyisen kouluhistorian tunnustama tarina ”ristiretkistä” Suomeen, sepitetään.
  • 1340 -luku jKr. Lyypekin kaupunginkronikka mainitsee Birger Jaarlin liittäneen Suomen Ruotsin valtakuntaan.
  • 1362 jKr. Ruotsin ”Itämaan”, eli Suomen ja Karjalan, laamanni saa oikeuden osallistua kuninkaan vaaliin. Suomesta tulee täysivaltainen osa Svean valtakuntaa.
  • 1438 jKr. Vesilahtelainen suurtalonpoika Daavid julistautuu Suomen kuninkaaksi ja asettuu vaarallisen talonpoikaiskapinan johtoon. Kapina kukistuu.
  • 1548 jKr. Mikael Agricola kirjoittaa Uuden Testamentin esipuheen, jossa esitetään fiktiivinen tarina ”ristiretkistä” Suomeen.
  • 1555 jKr. Olaus Magnuksen tunnettu ”Pohjoisten Kansojen Historia” ilmestyy. Suomi mainitaan vanhana kuningaskuntana.
  • 1598 – 1599 jKr. Suomen aateli ja linnojen isännät sotivat kuningas Sigimundin puolella Kaarle herttuaa vastaan Ruotsin sisällissodassa, -mm. sotaretki Uplantiin ja Tukholmaan. Kaarlen voitettua Suomen aatelistolle ja papistolle koittaa kovat ajat. Määrätietoinen ruotsalaistaminen alkaa.
  • 1616 – 1639 jKr. Historiankirjoittaja Johannes Messenius viettää poliittisista syistä aikaansa vankina Kajaanin linnassa, jossa hän kirjoittaa historiateostaan. Suomi mainitaan vanhana kuningaskuntana.
  • 1650 jKr. Mikael Wexionius esittää historiankirjassaan Suomen vanhana kuningaskuntana.
  • 1670 -luku jKr. ”Tuntemattoman tekijän Suomen kronikka” luettelee Suomen muinaiset kuninkaat.
  • 1700 jKr. Daniel Jusleniuksen ”Vanha ja Uusi Turku”, jossa Suomi esitetään muinaisena kuningaskuntana.
  • 1700 -1705 jKr. Johannes Messeniuksen Scondia Illustrata painetaan. Suomen kuninkaita käsitellään perusteellisesti.
  • 1728 jKr. Tuntemattoman tekijän Suomen kronikka ilmestyy julkaisussa Swedische Bibliothek.
  • 1742 jKr. Keisarinna Elisabethin poliittinen veto, manifesti Suomen itsenäisyydestä, aiheuttaa vipinää: ”Hattujen sodan” takia venäläisten miehittämässä Suomessa kokoontuvat maapäivät Turkuun valitsemaan Suomelle kuningasta. Valituksi tulee myöhemmin tsaarina ollut, Pietari III, senhetkinen kruunperijä. Venäläiset vetäytyvät pois hankkeesta, ja tekevät rauhan Ruotsin kanssa 1743.
  • 1768 jKr. Historiantutkija Tatishtsev kertoo Suomen kuninkaista Venäläisessä Historiassaan.
  • 1769 jKr. Sven Bringin kirjoittama Svea Rikes Historia ilmestyy. Suomi on edelleen muinainen kuningaskunta. Kirjasta otetaan uusia painoksia 1778, 1784 ja 1790.
  • 1771 jKr. Norjalainen Gerhard Schöning kritisoi historioitsijoiden käsitystä Suomen kuninkaista teoksessaan Allgemeine Nordische Gesichte.
  • 1772 jKr. Ruotsalainen Johan Ihre vastustaa kiivaasti käsitystä Suomen muinaisista kuninkaista. Ihre tuntee saagat, mutta väittää että ne ovat pötyä. Ruotsin muinais-kuninkaiden kohdalla hän ei kyseenalaista saaga-lähteitä, kuten eivät hänen seuraajansakaan.
  • 1774 jKr. Billmark julkaisee J.Messeniuksen ”Suomen Riimikronikan”, jossa siis kerrotaan Suomen kuninkaista.
  • 1783 -1884 jKr. Venäjän keisarinna Katariina Suuri julkaisee kirjoituksen Venäjän historiasta, jossa hän pitää Venäjän perustajana pidettyä Rurikia suomalaisena kuninkaanpoikana. Teos julkaistaan saksaksi 1786.
  • 1784 – 1800 jKr. Henrik Gabriel Porthán julkaisee Paavali Juustenin Suomen piispainkronikan kommentoituna. Porthán kiistää suomalaisten omien hallisijoiden olemassaolon ja Suomen itsenäisen hallinnon ennen ruotsalaisten tuloa. Porthánin perustelut ovat kestämättömiä. Hän mm. väittää ettei Suomessa ei voinut olla kuninkaita, koska täällä ei ollut linnavuoriakaan. Hyökkäilyn ymmärtää, sillä samoihin aikoihin Sprengtporten esitteli Venäjällä suunnitelmaa itsenäisestä Suomesta.
  • 1789 jKr. Kristian Gananderin Mythologia Fennica. Suomi esitetään vanhana kuningaskuntana.
  • 1792 jKr. Historian professori Billmark vastustaa Suomen kuninkaiden olemassaoloa.

Nykyaika Suomalaisten muinaiset valtiomuodostumat ja hallitsijat salataan edelleen huolellisesti sanomalehti-tason yleissivistyksessä ja kouluopetuksessa osana suomalaisen identiteetin hämärtämistä. 70-luvulta alkaen tilanne on entisestään huonontunut.

Suomen suomalaisista kuninkaista on jäänyt muitakin merkkejä, kuin historioitsijoiden maininnat. Kuvissa (alla ja alempana) esiintyvät länsisuomalaiset mitalit ovat olleet hallitsijan lähimmilleen antamia suosion ja vallan merkkejä. Tapa kopioitiin tänne Bysantista, jonka kanssa oltiin paljon tekemisissä edellisen vuosituhannen vaihteen aikoihin:

Virallisesti ko. esineet tulkitaan ”bysanttilaisten rahojen kopioiksi”. Jos kuninkaat ovat eläneet, heidät on myös haudattu. Euran Pappilanmäen komeimpia kumpuja kansa on nimittänyt perinteisesti ”kuningashaudoiksi”. RKP:n hallitsema Museovirasto ei ole toistaiseksi antanut lupaa näiden kumpujen tutkimiseen, vaikka ko. tontti on lunastettu Museovirastolle jo vuosikymmeniä sitten.

Suomen kuningaskunnan on täytynyt jättää jälkiä myös kansanrunouteen ja kronikoihin sekä meillä että muualla. Anglosaksien, eli nykyisten englantilaisten vanhin anglosaksinkielinen kirjallinen muistomerkki, Exeter-book 600-luvulta AD, toteaa täsmällisesti: ”Caelic weold finnum”. ”Caelic (=Kaleva) hallitsi suomalaisia”.

Suomalaiset ja heidän hallitsijansa olivat siis varhaiskeskiajan englantilaisille tuttuja päivänpolitiikan hahmoja, aivan kuin Putin ja Biden tämän päivän ihmisille, ja heidän tekemisistään kerrottiin juttuja sen ajan pubeissa, jos niitä oli. Kronikkoihin ei yleensä kirjata sellaisia tapahtumia tai henkilöitä, joita aikalaiset eivät pitäneet tärkeinä.

Keitä saagoissa mainitut kuninkaat olivat?

Suomalainen vanha kansanrunous tuntee nimeltä useita henkilöitä, joiden joukossa voi olla sekä historiallisia että myyttisiä hahmoja, -kuten saagoissakin.

  • Ikutiera Nieran poika. Orkeyinga-saagan I luvussa, Fundinn Noregrissä mainittu kuningas Thorre voikin olla sama kuin suomalaisen kalevalamittaisen runouden Tiera. Kuningas Snaer samassa lähteessä  voi olla Niera.
  • Aude Rikas, joka myös esiintyy saagoihin pohjautuvassa sukutaulussa, on Ahti?, sillä: ”Armas Haahti(=Ahti), Saaren vanhin, Saaren kuuluisa kuningas, lähti pikkuissa sotahan, pikkuissa perän pitohon, lassa laivan vanhimmaksi.”

Kalevalainen runous ja muistitieto näyttävät olevan yhtä hyviä säilyttäjiä, kuin saagatkin:

”Ahti aina arvelevi, rahojansa raksuttavi, helkyttävi hopeitansa;kaksin päivin, kolmin päivin rahat raksui pöydän päällä, helkkyi Huotolan (=Luotolan, ts. Ahvenanmaan) hopeat.”

”Hoi on Ahti veijoseni, muistatko kuin sotia käimme, kuin ennen hyvin elimme: sata päätä tappelimme, tuhat päätä turmelimme” (=Ahvenanmaan ja Birkan hävitys ja ryöstö n.975 j.a.a.?).

”Ennen Ahti maita uupu, kuin Sampsa siemeniä.”

Ahtilla on siis rahaa ja maita aina vertauskuvallisuuteen asti. Ahtin voisi näin olettaa Suomen kuninkaaksi 900-luvun lopulta, jolloin hänen valtapiiriinsä kuului niin muinainen Suomi, Kainuu ja Karjala kuin Ahvenanmaakin, siis koko Fennoskandian ”Fennia” Jäämeren Maalangenilta Nevalle ja Syvärille, Ahvenanmereltä Vienanmerelle, Bjuröklubbenilta (Skellefteåsta) Kuolan perukoille.(Siteerattu Martti Linnalta).

Bjuröklubbenin niemi on ollut Ruotsin (Helsinglandin) pohjoisraja, joka myös tunnettiin ”ryssän rajana”. Suomen puolella rajapyykki oli Pyhäjoen Hanhikivi. Rajalinja jatkui Pohjanlahden toisella puolella Pähkinäsaaren rauhan rajajokena tunnettua Peta-ojaa pitkin, niin että karjalaisten liikenneväylänä käyttämä Pyhäjoki jäi rajan pohjois/itä-puolelle. Pähkinäsaaren rauhassa lienee vahvistettu Svean valtakunnan ja Novgorodin tasavallan väliseksi etupiirirajaksi Suomen puolella vanha Kainuun, myöhemmin Karjalan, ja (Länsi-)Suomen rajalinja. ”Ryssänraja” -nimitys on perua siltä ajalta, jolloin Karjala oli perinyt Muinais-Kainuun valtakunnalta Kemijoen ja siitä etelään olevat Pohjanmaan jokivarret, ”Seitsemän kymen Karjalan” (Korela Semidentskaja).

Meille siis kerrotaan Suomen historiasta sellaista, mitä ei ole tapahtunut, ja toisaalta vaietaan melkein kaikesta suomalaisten tekemisistä, mitkä eivät sovi viralliseen svekomaaniseen historiantulkintaan. Herääkin kysymys, miksi tämä kalabaliikki satojen tai tuhansien vuosien takaisista asioista. Yksilön käsitys oman etnisen ryhmänsä menneisyydestä ja roolista kansojen joukossa on kuitenkin merkittävä hänelle itselleen. Se millaiseen joukkoon tiedät kuuluvasi, vaikuttaa suoraan siihen millainen kuva Sinulla on omista mahdollisuuksistasi, ja joko lujittaa tai heikentää Sinun itsetuntoasi.

Edellä kerrotut historian Suomi-kuvan vaiheet osoittavat, että suomalaisten aktiivisesta ja itsenäisestä roolista kansana alettiin vaieta ja tietoja suomalaisesta kulttuurista jne. pois-selittää samoihin aikoihin kun Suomen ja Ruotsin edut alkoivat mennä ristiin. Suomalaisten kuuliaisuutta kruunulle varmistettiin valehtelemalla historiaa. Tämänhetkisessä historian väärentämisessä ja pimittämisessä on kysymys samasta asiasta. Meidän ei haluta olevan terveesti ylpeitä omasta etnisestä taustastamme, eikä meille haluta suoda mitään positiivisia yhteisiä kokemuksia suomalaisina.

Suomalaisten historia ennen v. 1250 on vaiettu olemattomiin, legendaa ”Erik-kuninkaasta Henrik-piispasta” kerrotaan totena, nykyisten geenitutkimusten tulokset suomalaisten eurooppalaisesta geeni-yhteydestä tulkitaan svekomaanien mieliksi käsittämättömällä tavalla, ja selviytymisemme 2. maailmansodasta itsenäisinä tuntuu edelleen olevan häpeän eikä tyytyväisyyden aihe. Ainoat ”suomalaiset” asiat, joista voimme olla ylpeitä ilman että ”mediavoimat” saavat näppylöitä naamaansa, ovat Kekkonen, Tom of Finland ja Vampira. Kun emme kuitenkaan voi muuttaa syntyperäämme muuksi, lienee siis perusteltua muodostaa itse oma käsityksensä siitä mitä suomalaisuus on ollut tai on.

Uusimmassa venäläisessä keskustelussa suomalaisillekin opetettua ”Kiovan Rus” -valtakuntaa tarkastellaan mahdollisena pseudohistoriana, mutta tämä ei ole tullut tietoon meillä. Tarkastelussa kysymyksessä, oliko Suomessa muinaiskuninkaita, huomaamme että kiistävä käsitys ilmaantui vasta 1700-luvun viimeisillä vuosikymmenillä. Sitä edeltävät kronikoitsijat ja muistiinmerkitsijät olisivat sitten kaikki ”pseudohistorioitsijoita”. -Aika rankka väite nykysukupolven kirjoittajilta.

Luettavaa:

21 Comments

  1. Alistettu ruotsi
    5.5.2021 15:09

    Tästä on ollut polemiikkia jo vuosia. Se miten laajoja alueita suomalaiset hallitsivat Ruotsista ja Norjasta eivät kummankaan maan histrioitsijat halua muistella. Mutta kun Tanskasta löytyi piikkikampa joss luki suomeksi ”kampa”, alettiin jo miettiä kuinka suurta aluetta suomalaiset aikoinaan hallitsivat… Ja se on sitten väittelyn yihe se. Mutta Ruotsi oli alistettuna aikoinaaan. Ja sekös lämmittää vieläkin…

    Vastaa
  2. juha II
    5.5.2021 15:53

    ” RKP:n hallitsema Museovirasto ei ole toistaiseksi antanut lupaa näiden kumpujen tutkimiseen, vaikka ko. tontti on lunastettu Museovirastolle jo vuosikymmeniä sitten.”

    Että se siitä!!!

    Vastaa
    1. Pekka Kemppainen
      5.5.2021 16:41

      #Lilius.

      Vastaa
    2. Obelix
      6.5.2021 18:00

      juha II

      Eikä siinä vielä kaikki, sillä tuo sama, lupien päällä istuva kummajaisosasto – yhdessä vihervasemmistolaisten kanssa pitää normi SUOMALAISIA inhottavina, vihapuheita suoltavina rasisteina, vaikka asia näyttääkin olevan juuri päinvastoin.

      Johtopäätös: Vain todellinen, aidon oikea VERI-RASISTI pystyy moiseen hirviömäisyyteen – ts. rakentaa historiaa väärentämällä suomalaisista tarvittavan syntipukin, omien syntiensä suojaksi.

      Vastaa
  3. Kalergi-suunnitelma
    5.5.2021 17:11

    Pekka Kemppaiselle kiitokset erittäin mielenkiintoisesta ja valaisevasta artikkelista.
    Se ansaitsisi tulla luetuksi muuallakin kuin Extrauutisissa eli mahdollisimman laajalti, jolloin ”virallisen totuuden” mukainen monin tavoin pimitetty ja väärennetty historiankirjoitus tulisi hiukan totuudenmukaisemmaksi.

    Vastaa
    1. Pekka Kemppainen
      5.5.2021 18:40

      Jakoja toivonkin.

      Vastaa
  4. Mikael Kouvolasta
    5.5.2021 17:39

    Niin ja tulevaisuudessa historioitsijat eivät ”tiedä” mistään valkoisista suomalaisista mitään, vaan täällä on aina asunut tummaihoiset muslimit!

    Vastaa
    1. Pekka Kemppainen
      5.5.2021 18:39

      Täh??? -Eivätkö kaikki Suomen kaupungit olekaan ahkerien turvapaikanhakijoiden rakentamia.

      Vastaa
  5. Patriootti
    5.5.2021 21:21

    Uskomattoman hyvää tekstiä Suomen historiasta! Suomi ja suomalaiset nousevat vielä samaan kunnia-asemaan kuin aikoinaan. Valo nousee Pohjolasta🙌

    Vastaa
  6. Juha
    6.5.2021 08:08

    Hatun noston arvoinen kirjoitus.. kiitos Pekka.

    Suomen maaperästä on kaivettu tuhansittain rautakauden aseita, loistomiekkoja, taidokasta teräksen käsittelyä.. kovaa terästä (esim ulfberht miekat) jolla etelän miesten rautamiekat lyötiin hajalle.. Näillä ei metsästetty poroja tai kuokittu suota.. toisin kuin wirallinen historiankirjoitus antaa ymmärtää..

    Suomi on ollut itsenäinen maa aikojen alusta alkaen, vasta 1200 luvulla saksalainen ritarikunta tai siis Paavi sai jalansijaa maassamme.. ruotsinvalta alkoi myöhemmin.. Sitä ennen maahantunkeutujat heitettiin mereen.. Täällä oli oma korkeakulttuuri, joka vaietaan.. kuvituskuvan Lepaan Suontaan loistomiekan koristelut kertovat tästä kulttuuristamme.. niille joilla on silmää nähdä sitä.

    Vastaa
    1. Pekka Kemppainen
      6.5.2021 10:31

      ULFBERTH-merkinnällä damaskoidut miekat olivat laatutyötä, mistä kertoi myös sekin että tekijä osasi damaskointi-menetelmällä kirjoittaa em. sanat terään. Damaskoituja miekkoja valmistettiin myös Suomessa ja Virossa. Arvellaan että Ulfbertheja teki alunperin Reininmaalla asunut seppä, ja hänen oppipoikansa. Löydöissä on kaksi keskittymää: Valmistus-seutu ja Suomi. Saattaa olla, että Ulberthit tulivat suosituiksi juuri täällä, ja muualle myytiin miekkoja ilman kirjoitusta. Huomatkaa, että teksti terässä on latinalaisilla aakkosilla, joita ei osattu Skandinaviassa eikä luultavasti Suomessakaan. On säilynyt joitain teriä, joiden teksti on jäljitelmä, -kirjaimistoa tuntemattoman tekijän. Reininmaalla tapahtui poliittisia mullistuksia Kaarle Suuren perustettua ”modernin” keskiaikaisen valtakunnan, ja vanhan germaani-ylimystön menettäessä asemiaan. Joku arvelee, että tämän takia mm. Suomeen ilmaantui keskieurooppalaista esineistöä ja vaikutteita, liittyen keskitettyä valtiota pakenevien reinimaalaisten tullessa mm. tänne. Tällä saattaa olla yhteys Ulfberth-löytöihin: Seppä itse muutti Suomeen? Tästä voi spekuloida, mutta totuus tuskin koskaan selviää? (Ellei löydy hautakiveä, jossa lukee…)

      Suontaan miekka on maailmalla tunnetumpi kuin Suomessa. Ainakin kaksi huippuluokan seppä-artesaania tekee replikoita niistä. Voit tilata jollain 350 eurolla.

      Vastaa
      1. Orang Utang
        6.5.2021 19:42

        > Seppä itse muutti Suomeen?

        Jotta seppä olisi pystynyt hankkimaan elantonsa Suomessa, se on edellyttänyt, että myös miekkojen ostaja oli Suomessa tai muuttanut Suomeen ja seppä tuli perässä.
        – Tavallisella karhunkaatajalle ei mitenkään olisi voinut olla hallussaan sellaisia varoja, että ostelisi näitä Ulfbertheja.

        Vastaa
        1. Pekka Kemppainen
          7.5.2021 00:14

          Rautakauden suomalaiset ostelivat ison kasan Ulfbertheja ja muita arvomiekkoja, joita on löytynytkin suuria määriä Suomesta. En usko että ne olisi varastettu, -kyllä ne on rahalla (=oravannahoilla?) maksettu.

          Vastaa
  7. Juha
    6.5.2021 08:27

    Jatkan vielä..

    Luulenpa että yksi varhaisimmista kuvauksista Suomesta on tämä Pyhän Olaf Haraldssonin saaga.. vuodelta 1007/8

    https://en.m.wikipedia.org/wiki/Battle_at_Herdaler

    Kertoo juuri siitä kuinka maahantunkeutujat heitettiin mereen.

    Mielestäni hyvin autenttinen kertomus, jonka historiankirjoituksemme on osannut vaientaa

    Vastaa
  8. suomen kielestä ylpeä
    6.5.2021 18:25

    Suomenkieli = etruskien kieli. Suomen kuninkaat ovat ajalta ennen kirjoitettua historiaa. Legendaariselta ajalta. Myyttien ja mytologian hämärien kaikujen ajalta. Tämä aihe kutkuttaa mieltä. Suomen kieli on uskomaton kieli. Se on avain totuuteen.

    Vastaa
    1. Pekka Kemppainen
      6.5.2021 19:24

      Etruskin sukukieliä tunnetaan kaksi: Rheetin kadonnut kieli Pohjois-Italiassa, ja Lemnoksella antiikin aikana puhuttu kieli, joka oli sama kuin mitä kreikkalaiset kutsuivat pelasgiksi. Kieli on eri kuin minolaisen Kreetan kieli. Etruskilaisessa kieliryhmässä, Tyrheenisissä kielissä, on vain neljä vokaalia, mikä tekee siitä kovin erilaisen suomalaisugrilaisiin kieliin verrattuna. Etruskin ja suomen sukulaisuutta on pohdittu ainakin Ranskassa. Eivät kuitenkaan ole.

      Vastaa
      1. suomen kielestä ylpeä
        6.5.2021 20:07

        Tutustu paabo.ca/uirala

        Niin saatat muuttaa mielipiteesi. Muistanet, että etruskit kirjoittivat riimukirjoituksella. Se ei ole sattuma.

        Vastaa
        1. Pekka Kemppainen
          7.5.2021 00:11

          Etruskien kirjaimisto tunnetaan hyvin. Sillä on saattanut olla vaikutusta pohjoisen metsävyöhykkeen erilaisiin riimukirjaimistoihin. Etruskia myös osataan lukea, joten kieli ei ole mikään arvoitus.

          Etruskien kieli:
          Etruskilainen sana: Suomeksi: English:
          ais / aisar jumala / jumalat god /gods
          am olla to be
          an hän he, she
          apa isä father
          ati äiti mother
          avil vuosi year
          clan poika son
          eca tämä this
          fler uhrata, pyhittää offering / sacrifice
          hinthial haamu ghost.
          in se it
          lauchum kuningas king
          lautun perhe family
          Lucumon kuvernööri, pormestari governor
          mi / mini minä / minua, minulle,… I / me
          mul- uhrata / vihkiä / pyhittää to offer / dedicate
          neftsh pojanpoika grandson
          puia vaimo wife
          rasenna / rasna etruski Etruscan
          ruva veli brother
          spur- / shpur- kaupunki city
          sren / shran hahmo / muoto (kuvassa) figure (in a picture)
          shuthi hauta tomb
          tin- päivä day
          tular rajat boundaries
          tur- antaa to give
          zich- kirjoittaa to write
          zilach eräs viranomainen a type of magistrate

          ”Venäläinen kielentutkija Cyril Babajev toteaa etruskin kielestä seuraavasti: ”On olemassa kaksi erilaista käsitystä etruskin indoeurooppalaisista juurista. Amerikassa ja Euroopassa suositun näkemyksen mukaan etruskit kuuluisivat Keski-Aasiasta Eurooppaan suuntautuneen indoeurooppalaisen maahanmuuton ns. ”ensimmäiseen aaltoon”. He olisivat vaeltaneet Anatolian läpi ensin Aegean saarille ja sitten Italiaan, jossa he olisivat vallanneet niemimaan pohjoisen ja keskisen osan. He omaksuivat kirjoituksen foinikialaisilta ja kreikkalaisilta, mutta etruskin kieli ei muistuta näitä, vaikka sillä on yhteyksiä kreikkaan. Etruski on kielenä kreikkaa ja itaalisia kieliä niin paljon vanhempi, ettei se muistuta niitä kovin paljoa.

          Toinen etruskit indoeurooppalaiseen kieliperheeseen yhdistävä teoria on julkaistu Moskovassa G.Grinevichin kirjassa ”Proto-Slavic Script”, eikä ole maailmalla kovin tunnettu. Grinevich pitää etruskeja yksinkertaisesti slaavilaisena sivilisaationa Italiassa. Etruskilaiset aakkoset hän tulkitsee slaavilaisiksi, mutta tätä teoriaa ei yksinkertaisesti voi ottaa vakavasti.

          Useimmat tutkijat tukevat seuraavanlaisia näkemyksiä: Etruskit tulivat Italiaan jostakin Vähästä-Aasiasta 800-luvun eKr. alussa. Kreikkalaiset kutsuivat heitä ”tyrrheeneiksi” tai ”tyrseeneiksi”, ja itaaliset kansat ”tusci-” tai ”etrusci-” nimillä. Itse he nimittivät itseään ”rasenna”.

          Kukaan arkeologi tai historioitsija -alkaen Herodotos Halicarnassolaisesta– ei katso, että etruskien kulttuuri ja tavat olisivat yhteneviä heidän itaalisten (indoeurooppalaisten.käänt.huom.) naapuriensa kanssa. Uskonto on erilainen huolimatta joidenkin jumaluuksien lainautumisesta indoeurooppalaisille etruskien uskonnosta. Itaaliset kansat käyttivät näistä jumalistaan uusia nimiä, koska etruskinkieliset nimet olivat heille vaikeita lausua ja muistaa.

          Vertailemme nyt etruskin ja indoeurooppalaisen kieliperheen suhdetta, -voivatko ne olla läheisiä.

          Roomalaiset tapasivat sanoa: ”Etruscan non legatur”, -etruskia ei voi lukea. Roomalaiset olivat kopioineet kirjaimistonsa etruskeilta ja kreikkalaisilta, ja eräät kultti-termit olivat yhteisiä, mutta etruskin puhuminen ja ymmärtäminen oli roomalaisille vaikeaa. Etruskin ja itaalisten kielten sanat eivät muistuta juuri toisiaan, kuten oheisesta sanaluettelosta voi havaita.

          Vain persoonapronominit mi – me -mini ja sanat neft´s – nepot (pojanpoika) ovat yhtäläisiä, mutta ne on voitu lainata. Sanalla ”clan” (poika) näyttää olevan yhteys iirin ”clann” (lapset), mutta iiriläinen sana tulee latinan ”plantaresta”, millä ei ole yhteyttä etruskiin. Sanastollista yhteyttä ei siis ole.

          Foneettinen rakenne on myös erilainen. Esimerkiksi etruskissa ei ole soinnillisia loppuja, [b], [d], tai [g], kuten indoeurooppalaisissa kielissä. Milloin nämä äänteet esiintyvät vieraissa sanoissa, ne on useimmiten kirjoitettu P, T ja K. Etruskissa on ero aspiroivien ja ei-aspiroivien soinnittomien päätteiden välillä: [p] — [ph], [c] — [ch], [t] — [th], mikä on yleistä vain kreikassa ja iraanisissa kielissä, mutta ei itaalisissa. Etruskin vokaali-systeemin uskotaan olleen hyvin yksinkertainen, käsittäen [a], [e], [i] ja [u] (-Siis ”4:n vokaalin kieli”? Ihmeellistä. lat.huom.) ilman pitkän ja lyhyen vokaalin eroa. Itaalisissa kielissä, latinassa, oskissa ja umbrissa, on kaikissa pitkät ja lyhyet vokaalit. Äännettä [o] ei ole etruskissa lainkaan.

          Erikoinen foneettinen rakenne on suurin vaikeus etruskin kirjaimiston selittämis-yrityksissä. Se näyttää kreikkalaiselta, mutta sanat ovat tuntemattomia. Huomattava venäläinen lingvisti V.Ivanov kirjoittaa:

          ”Tilanne etruskilaisten tekstien tutkimisessa näyttää paradoksilta. Niiden tutkiminen ja mahdollinen foneettinen tulkinta kohtaa vaikeuksia, sillä riittävän selvyyden saaminen etruskin kirjoitusjärjestelmästä puhumattakaan etruskin tekstien ymmärtämisestä on äärimmäisen sitkeää ja hidasta lukuunottamatta muutamaa lyhyttä hautakirjoitusta, jotka käsittelevät henkilöiden nimiä ja suhteita. Komplikoidummat tekstit ovat yhä kääntämättä.”

          Hyvin vähän, tai ei mitään, tiedetään etruskin muoto-opillisesta rakenteesta. Ainoa monikkomuoto, jonka tunnemme, on ais – aisar, ”jumala – jumalat”, mikä absoluuttisesti ei sovi indoeurooppalaisiin taivutuksiin. Sama pätee numeroihin, joista ainoastaan semph – septem, seitsemän, muistuttavat toisiaan.”

          C.Babajevin johtopäätös on selvä ja kirkas: ”Etruskilla ei ole yhteyttä indoeurooppalaiseen kieliperheeseen. He puhuivat kieltä, joka oli ehkä pisimpään säilynyt Välimeren alueen indoeurooppalaisia edeltäneen väestön kielistä.”

          https://eurooppalaisuus.wordpress.com/2016/08/17/etruskit-kenen-sukulaisia/

          Vastaa
  9. Pekka Kemppainen
    7.5.2021 12:32

    https://www.kaltio.fi/vanhat/index43ec.html?81&fbclid=IwAR0Gry0zItCo6Rha5sFglXkJvYsMmR3hw12m_UAzOOD9sGrMCyOWVv32TZw

    Suomen ja Kainuun kuningaskunta on täytynyt olla vielä jossakin muodossa olemassa 1100-luvulla. Sisiliassa vaikuttanut Al Idrisi kirjoitti vuonna 1154 maailmankarttakirjaansa Ruijan kohdalle selityksen: ”Suomen kuninkaalla on alueita ja viljelyksiä edellä mainitulla Norjan saarennolla”. Siis Suomella oli vielä tuolloin kuningas, se tiedettiin Sisiliassa asti, ja että Suomen valtapiiriin kuului ainakin osa Ruijasta, josta myös Norjalla oli jo ote.

    Olaus Magnuksen Carta Marinassa 1500-luvulta on Länsi-Suomen kohdalla merkintä: Finlandia-Vel-Finningia Olim Regnum, siis: ”Finningia Muinainen Kuningaskunta”.
    Vuodesta 1985 Oulun yliopiston tutkijat ovat löytäneet roomalaiseen rautakauteen ja kansainvaellusaikaan kuuluvia hautoja ja siis muinaisia asutuksia Perämeren kaarelta, kuten Tornion Rakanmäestä, Kemin Länkimaasta ja Kiimanmaasta, Oulun Välikankaalta, Kempeleen Linnakankaalta ja Saloisten Tervakankaalta. Kvenland ­ Kainuu alkaa siis kohota 1000-2000 vuotta vanhaksi todellisuudeksi juuri sillä alueella missä sen saagojen mukaan pitikin olla.

    Messenius 1600-luvulla sanoo, että Suomen kuninkailla oli käytössä hyvät lait ja myös luku- ja kirjoitustaito, samantapainen riimukirjoitus kuin skandinaaveillakin.
    Kalevalassakin sanotaan, että Väinämöinen sammon ryöstöretkellään kirjoitti Pohjolan kivimäessä ”kivehen kirjan, miekalla tuliterällä”. Oliko tämä riimukirjoitus vai kalliopiirros?

    Germaanisesta kirjallisuudesta löytyy mainintoja suomalaisista 600-luvulta lähtien. Vanhin lähde, 600-luvulta oleva Widsith, luettelee kymmeniä 400-500-lukujen kansainvaellusajan kansoja kuninkaineen. Luettelossa on tieto: Caesare weold Graecum, ond Caelic Finnum ­ eli ” keisari hallitsi kreikkalaisia ja Caelic (äännemuoto Kalik?) suomalaisia”. Akateemikko Kustaa Vilkuna arveli Caelicin hyvinkin voivan olla turmeltunut goottilaisen -ik-päätteen saanut muoto Kaleva-sanasta.

    1100-luvun lopulta olevissa Flateyjarbókíiin sisältyvissä Orkneyinga- ja Hversu Noregr bygdistí (Kuinka Norja asutettiin) -saagoissa esitetään, että Suomi (Finland) ja Kainuu (Kvenland) olisi ollut eräänlainen koko Pohjolan peruskuningaskunta, josta käsin olisi perustettu sekä Norjan että Tanskan kuningashuoneet ja annettu monia kuninkaita ja varsinkin kuningattaria myös Ruotsin valtaistuimelle.

    Suomen ja Kainuun kuninkaan Fornjotrin (=Muinaisjuutti, Vanha Jotuni) sukuluettelo on esitetty täyteläisimpänä Orkneyinga-saagan johdannossa, ns. Fundinn Noregrissa
    (= Norjan löytäminen), joka on suomennettu Kyösti Julkun kirjassa Kvenland sekä Messeniuksen Suomen, Liivinmaan ja Kuurinmaan vaiheita -kirjassa. Suuri osa luettelon nimistä on myös Hversu Noregr bygdistissä ja jokunen Historia Norwegiaessa (1100-luvun lopulta). Skandinaaviset tutkijat ja myös esim. suom. Jarl Gallén ns. Tvärminnen raportissa v. 1984 selittävät mieluusti em. lähteet täysin myyttitietoa sisältäviksi ja siis ei -historiallisiksi. Mutta, mutta…

    Vastaa
  10. Juha
    7.5.2021 14:22

    Niin on menneisyytemme arvoitus.. lisädataa saataisiin intensiivisillä arkeologisilla tutkimuksilla. Metallinetsijät ovat löytäneet lukuisia mielenkiintoisia kohteita, mutta niiden kaivauksiin ei museowirastolla riitä resursseja.. kansallinen kulttuuri ei nyt näin liittovaltioaikana saa koronarahoitusta tai elvytysapua.

    Suomen historia on valloittajan kirjoittama.. roomalaiskatolinen kirkko laajensi vaikutuspiiriä ja kilpajuoksu bysantin kanssa pakanamaista talloi Suomen jalkoihin.. täällä oltiin jäljessä aseteknologiassa, kun ritarin haarniskoja ei kehitetty, kuten kalparitarit ja teutoniritarit olivat tehneet. Panssaroitua ratsuväkeä vastaan ulfbrehtit olivat tehottomia.

    Palmsköldin katkelma mainitsee ensimmäiset piispat.. Henrikkiä ei löydy Vatikaanin arkistoista. Folkvinuksen Jalmari Jaakkola arveli olevan väännös Baltianmaissa vaikuttaneesta Fulcosta.. Rodolf on saksalainen nimi. Kenties ensimmäinen oikea piispa Suomessa oli Tuomas, oletettavasti britti. Tuomas oli inkvisition hallitseva soturimunkki, joka taisteli pakanoita vastaan kalparitarien kanssa.. tästä on maininta Paavin kirjeessä, jossa kalparitareita sijoitettiin Koroisiin. Hansakauppaa turvaamaan tarvittiin sotavoimaa, joten saksalaiset olivat tulleet jäädäkseen. Suomen varhaisaatelisto on siksi saksalaista syntyperää..

    Ruotsinvalta alkoikin paljon myöhemmin.. Bjälbö sukuun (Maunu Ladonlukko) pääsi reittä pitkin saksalaisaatelista verta.. Suomi saikin uuden isännän makuuhuoneen kautta.. ja Bjälbön suvun vaakunaleijona on siitä muistona.. siis se Suomen leijona..

    Vastaa
  11. Helena
    7.5.2021 15:17

    Suomen muinaishistorian esiintuominen on enemmän kuin tervetullutta ja tärkeää,nimittäin valtavirran historiaa opiskeltuaan (kouluissa) ja etenkin tänä päivänä eri ”julkaisuissa”,jää vaikutelma, että tässä maassa ei ole ollut juuri mitään noin ennen 1300-lukua- eikö olekkin kerrassaan outoa ja erikoista?

    Sekin on hyvä tietenkin muistaa, vaikka Suomen muinaishistoria näyttäisikin olevan kerrassaan ainutlaatuinen, kaikki tämän päivän suomalaiset eivät todellakaan ”polveudu’ näistä heimoista.Toki ”sekoittumista ” ajan saatossa on tapahtunut.
    Muistan kuulleeni ”iäkkäältä sukulaiselta aikanaan”,että joskus ”aikanaan,ainakin tietyssä paikoissa kysyttiin ”kuta heimoa olet”,kun ”tavattiin, tuli ihmisiä käymään” jne.Ns.”Alkuperällä ”näyttää olleen merkitystä aikanaan.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top