Suuri rasismikeskustelu ei tuonut mitään uutta

Vihervasemmiston ja valtalehdistön, koko taakse jääneen kesän, kuumana pitämän rasismikeskustelun seurauksena demareilla vihreillä ja vasemmistoliitolla ei kuitenkaan ollut tarjota eduskuntakeskustelussa yhtään mitään muuta, kuin haukkuja hallitukselle.

Hallituksen antamaan Tiedonantoon johon kuuluu 23 toimenpide-esitystä rasismin poistamiseksi tai ainakin vähentämiseksi, ei tullut yhtään ainoaa konkreettista ehdotusta opposition puolelta.

Kahdelta iltapäivällä alkaneesta ja myöhään iltaan jatkuneesta keskustelusta saattaa todellakin sanoa, että ”paljon puhetta, vähän villoja”.

Ilmiselväksi kävi, että vihervasemmistolle keskustelu tiedonannosta oli katkeraa kiukuttelua huonosti menneistä kevään eduskuntavaaleista.

Se mitä vihervasemmisto lopulta tarjosi oli epäluottamuslauseet hallitukselle ja PS:n ministereistä Riikka Purralle ja Ville Rydmannille.

Epäluottamuslauseista äänestetään huomenna perjantaina, mutta ne tulevat häviämään, koska Keskusta ei tule puheenjohtaja Annika Saarikon mukaan yhtymään vihervasemmiston kumousyrityksiin.

Moni edustaja jopa oppositiosta totesi yksityisissä keskusteluissa, että ”hyvä, että tämä loppuu, niin päästään puhumaan budjetista, Sotesta ja muista lähitulevaisuuden merkittävistä kysymyksistä”.

Nyanssit kertovat katkerimman

Vihreiden ryhmäpuheen pitänyt Fatim Diarra käytti rasisti sanaa seitsemän minuutin puheessaan 25 kertaa joka kuudestoista sekunti, kun KD:n ryhmäpuhuja, nykyhallitukseen tyytyväisimmän puolueen edustaja, viisi kertaa, siis noin puolentoista minuutin välein.

Seppo Huhta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top