Sydän särkyy kemiläisten vuoksi

Yhtäältä kapitalismin rautainen laki ja toisaalta Vihreiden ohjaileman hallituksen kyvyttömyyden vuoksi kemiläisistä paperityöntekijöistä jokainen 670 Veitsiluodon Stora Enson paperitehtaalta joutuu lähtemään ”kilometritehtaalle.”

Vihreiden suurhanke: Suomen teollisuuden tuhoaminen eteni taas ison harppauksen

Edellisen kerran tuhottin Jämsä, sitä ennen estettiin Kuopiota saamasta omaa metsäteollisuustehdasta vetoamamalla heppoisiin ”ympäristöselvityksiin”.

Toki siinä välissä oli pakko antaa lupa uudelle Kemin sellutehtaalle, kun edes Vasemmistoliitosta ei tullut apuja. Kas, kun Kemi on kruunu Vasemmistoliiton ”kiharoilla” eli puolue nauttii siellä suurempaa kannatusta kuin missään muualla Suomessa, ja on kaupungin suurin puolue, niin Vihreille ei jäänyt siinä kohtaa kuin vikisijän virka.

Nyt on yhteiskuntavastuun kantamisen paikka

Ensinnäkin Stora-Enson toimitusjohtajan pitää se tehdä ensimmäisenä, eli erota. Toiseksi valtiolla on yhdessä vakuutusyhtiöiden kanssa noin kolmannes omistuksesta.

Vihreiden ideologisuuden ja agendan me tiedämme mutta mitä teki muu hallitus ja elinkeinoministeri Mika Lintilä. Hän ei ainakaan valvonut kemiläisten eikä veronmaksajien etuja. Lintilä ja hallitus ovat jo vuosia tienneet, -ja koronan aikana se on korostunut, että paperin menekki vääjäämättä supistuu.

”Olemme niin pahoillamme ja kyllä me tuemme työttömäksi jääviä paperimiehiä/-naisia”.

Joo, varmasti löydätte heille Kemistä ja/tai lähiseudulta vastaavia tai edes sinne päin töitä, -tai edes mitään töitä. Hyvänen aika, ei se onnistu, ja vaikka Kemiin tulee uusi sellutehdas niin ei se paperintekijöitä määräänsä enempää työllistä -sellumiesten sekaan.

Tuhansien kemiläisten elämä kurjistuu

Mutta paljonpa se Helsingin etu-Töölön tai Espoon Westendin rikkaiden sukujen vihreitä ”kympintyttöjä” (samanlaisia ne on miesoletetutkin) kiinnostaa.

Kemin kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen arvioi varovasti, että Stora-Enson työttömäksi jäävien lisäksi alihankinnasta poistuu toinen mokoma, eli yhteensä 1400 ihmistä. Olen aivan varma, että tuo ei riitä, vaan lopputulema on liki 3000 työtöntä Kemin seudulla. Kun lasketaan perheet päälle niin puhutaan jo 6000 eli liki kolmannesta Kemin asukkaasta, joiden elämä muuttuu enemmän tai vähemmän ankeaksi.

Kemijärvelle oikeus elää

Josko nämä hallituksen ”puusilmät”, eli muut kuin vihreät, jo pikkuhiljaa alkaisivat herätä vihreään vedätykseen, ja pitäisivät huolen siitä, että vaikka Jämsää ja Kemiä järsitään hengiltä, eikä Kuopiolle annettu mahdollisuutta kasvaa, niin Kemijärven ”biotehdas” saisi syntyä eikä sitä tapettaisi kohtuun.

Ps. En ole uutisvirrassa huomannut yhtään ainoata vihreän kommenttia jossa olisi osoitettu kemiläisille yhtään minkäänlaista sympatiaa.

Seppo Huhta

6 Comments

  1. Puolueeton
    21.4.2021 09:15

    Eihän tehtaan lopettamisella ole mitään tekemistä vihreitten kanssa. Hallituksen toimien kanssa kyllä on. Hallituksessa tulisi olle älykköjä, jotka suunnittelevat Suomen tulevaisuutta ja tietäisivät, mitä on odotettavissa seuraavan viiden kymmenen vuoden kuluessa. Paperin käyttö vähenee, joten paperikoneita ei tarvita enää sellaisia määriä, kuin niitä on olemassa. Hallituksen olisi tarvinnut suunnitella tulevaisuutta, varautua tulevaan ja kannustaa rakentamaan tuotantolaitoksia, joiden tavara tarvitaan nyt. Näin kansalaisilla olisi jatkossakin töitä.
    En osaa kuvitella, osaisiko nykyinen tai viime vuosikymmeninen hallitukset suunnitella mitään tulevaisuutta varten. Koronatoimet ja EU-tukirahat ovat kaiken keskipisteenä. Kekkosta ja Paasikiveä tarvittaisiin. Nämä osasivat suunnitella tulevaisuutta eikä elää nykyhetkessä kuten tyttöhallitus Vanhasineen.

    Vastaa
    1. Obelix
      21.4.2021 18:11

      https://www.di.se/debatt/eu-forslag-hotar-aganderatten/

      Kirjoituksen oli allekirjoittanut Ruotsin Ek / Fredrik Persson / Dagens Industri

      Vai ei ole tehtailla mitään tekemistä vihreitten ”vihreän siirtymän kanssa”! Tässä EU:n komissio tarjoaa EHDOTUKSELLAAN päätäntävaltaa – hopealautasella – _vihreitä arvoja_ ajaville poliitikoille ja järjestöille teollisuuden yksityisomistusten yli. Jopa Ruotsissa ollaan asiasta kauhuissaan, koska => että tehtaat ja työpaikat katoavat Kiinaan.

      Vastaa
  2. Tuttua menoa
    21.4.2021 10:52

    Vihreää siirtymää on hoettu hallituksen toimesta enemmän kuin mitään muuta. Tietysti elätettävän väen rahtaaminen maailmalta ja terroristileireiltä sekä QLGBT+ ovat olleet myös asialistalla kaikkein tärkeimpiä asioita hallinnolla ja hallituksella. Femakko-ulinaa tietysti unohtamatta.

    Ei suomen hallitusta ja valtaeliittiä teollisuus tai kansalaisten asiat kiinnosta. Oma etu myös varastetuilla etuuksilla (koulutukset, somistukset/stailaukset, tulospalkkiot(esim. yle johtajat), jne) sekä ylisuurilla palkoilla on tärkeintä heille. Jakamalla rahamme maailmalle he saavat EU:sta verovapaita palkintovirkoja 20 000 – 40 000 eur/kk palkalla, niin ei siinä kukaan halua miettiä miten teollisuudelle tai kansalaisille käy.

    Teollisuuslaitos teollisuuslaitokselta lopettamiset ja muualle menevät teollisuuslaitos investoinnit ovat vihreän siirtymän realisaatio kansalaisille. Samoin koko ajan eksponentiaalisesti kasvava verotus erilaisilla vihersyillä perusteltuna.

    Eipä hätää… Sosialisoitavaa palkkatuloa ja omaisuutta on vielä jäljellä eli veroja vaan kommunistihallitukselta lisää. Ongelma alkaa realisoitumaan vasta sitten, kun sosialisoitava loppuu jossakin vaiheessa.

    Vastaa
    1. Tuttua menoa
      21.4.2021 12:51

      Jäi vielä listasta digiloikka pois… En halua ”irvailla” työntekijöiden tilanteella ja tulevaisuudella, mutta digiloikkaahan on huudettu melkein jokaisessa hallituksen aivopesutilaisuudessa (kutsuvat näitä itse tiedotustilaisuuksiksi).

      Kemissä 600-700 hlöä Veitsiluodosta ja 500-600 hlöä muista firmoista joutuu maistamaan hallituksen digiloikkaa. Tuottavasta työstä loikataan täyttelemään diginä erilaisia hakemuksia ja puuhakurssien tehtäväksi antoja. Digiloikka on osa vihreää siirtymään, loikataan ilkeän kauheasta epä-vihreästä tuottavasta teollisuustyöstä päästöttömiin digihommiin…

      Vastaa
  3. juha II
    21.4.2021 15:02

    Korppi hallitus mielityössään!

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top