Synnyttäjien keski-ikä nousee yhä – syntyvyys laskee

Kaikkien synnyttäjien keski-ikä oli 31,6 vuotta ja ensisynnyttäjien keski-ikä 30 vuotta vuonna 2021. Kymmenessä vuodessa keski-iät ovat nousseet noin vuodella. Kaikista synnyttäjistä yli 35-vuotiaita oli 25,8 prosenttia. Alle 20-vuotiaiden osuus oli 1,1 prosenttia.

Ensisynnyttäjien keski-ikä oli korkein Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (31,1 vuotta), ja matalin Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueella (28,0 vuotta).

Vaikka monessa Etelä-Euroopan maassa on Suomeakin enemmän 35 vuotta täyttäneitä synnyttäjiä, on Suomen osuus kasvanut nopeammin kuin EU-maissa keskimäärin viime vuosina, toteaa THL:n tutkimusprofessori Mika Gissler.

Nouseva synnyttäjien keski-ikä näkyy myös raskauden ja synnytysten aikaisten toimenpiteiden yleistymisenä. Vuonna 2021 yli 35-vuotiaiden raskauksista 25,4 prosenttia päätyi keisarileikkaukseen, mikä oli noin kahdeksan prosenttiyksikköä enemmän kuin nuoremmilla synnyttäjillä. Kaikkiaan keisarileikkauksia oli 19,6 prosenttia synnytyksistä.

Raskaudenaikainen tupakointi vähenee, ylipainoisia synnyttäjiä yhä enemmän

Vuonna 2021 alkuraskauden aikana tupakoi 7,9 prosenttia synnyttäjistä. Kaikista raskauden aikana tupakoineista 56,4 prosenttia lopetti tupakoinnin raskauden ensimmäisen kolmanneksen aikana, kun kymmenen vuotta aiemmin osuus oli 39,2 prosenttia.

Vuonna 2021 synnyttäjien raskautta edeltävän painoindeksin (BMI) keskiarvo oli 25,7. Synnyttäjien raskautta edeltävä painoindeksi on noussut kymmenen vuoden aikana noin kilolla. Kaikista synnyttäjistä ylipainoisia (BMI ≥ 25,0) oli 45,3 prosenttia ja lihavia (BMI ≥ 30) 18,4 prosenttia.

Lihavuus aiheuttaa merkittäviä raskaudenaikaisia riskejä. Ylipaino ennen raskautta lisää raskaudenaikaisen diabeteksen ja verenpaineen nousun (pre-eklampsia) riskiä. Myös keisarileikkauksia tehdään ylipainoisille tavallista useammin, Mika Gissler kertoo.

Ennakkotietojen mukaan synnytysten määrä vähenee jälleen

Vuonna 2021 Suomessa syntyi 49 726 lasta, mikä oli 6,6 prosenttia enemmän kuin vuonna 2020. Syntyneiden lasten määrä laski yhtäjaksoisesti vuodesta 2011 lähtien, mutta kääntyi nousuun vuonna 2020.

Vuoden 2022 Tilastokeskuksen väestön ennakkotietojen mukaan syntyneiden lasten määrä näyttää kuitenkin vähentyvän tänä vuonna selvästi, -9,2 prosenttia tammi-lokakuussa 2022 edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta.

Lähde: THL tilastot

2 Comments

  1. pöh
    28.11.2022 14:50

    Ainakin täällä itä-helsingissä näkee että lähes ainoastaan kehitysmaalaiset lisääntyy..
    Jos ihan matemaattisesti ajatellaan niin vaikka tänne ei tulisi yhtään maahanmuuttajaa enää kehitysmaista, niin 100-vuoden päästä täällä ei silti ole enää yhtään suomalaista.

    Vastaa
  2. Lapsia kyllä tehtäisiin
    28.11.2022 15:37

    Tottakai ylipainoisia on enemmän kun lapset tehdään vanhempina. Ihmisruumis ei ole tehty synnytämään yli 30 vuotiana. Parhaimmat jälkeläiset tulevat 20 molemmin puolin jolloin äidin oma hormoonitoiminta pitää vartalon vielä solakkana ja palautumista tapahtuu itsestään lähes entisiin mittoihin. Raskausajalla puhkeavat diabetekset ovat harvinaisia 20 vuotiaille mutta arkipäivää >30 vuotiaille.

    Mutta kun ei tunnut löytyvän miehille jotka haluavat lapsia, sopivaa äidillistä henkilöä. Tai edes kumppanuusvanhempaa. Missä kaikki perheestä haaveilevat nuoret naiset ovat? Uraa luomassako? No, se ura usein tuhoaa perheen ja sitten sitä saakin rauhassa kuolla yksin. kyse on kuitenkin suomalaisten selviytymisestä. Siinä eivät sekarotuiset auta.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top