Syyria: Kurdihallinto vapautti torstaina 600 islamisti-epäiltyä, ihmissalakuljetukseen sekaantunut ”ISIS”-solu eliminoitu

Koillis-Syyrian (Rojavan) itsehallinto on ryhtynyt vapauttamaan ”islamilaisen valtion” IS:n (ISIS, ISIL, Da’esh) toimintaan osallistumisesta  vangittuja ja ”ISIS”:n jihadistien perheenjäseniä internointileireiltä. Vapauttamiset liittyvät armahdus-sopimukseen, joka koskee syyrialaisia internointileireillä ja vankiloissa pidettyjä.

”Tänään (torstaina 15.10.) vapautamme 631 vankia, jotka ovat suorittaneet puolet rangaistuksestaan, ja 253 muuta tullaan vapauttamaan, kun he ovat suorittaneet puolet rangaistuksestaan”, Syyrian demokraattisen neuvoston (SDC) varapuheenjohtaja Amina Omar kertoi uutistoimisto Rudawille torstaina. ”Ne, jotka ovat parhaillaan oikeudenkäynneissä, voivat myös hyötyä päätöksestä, jos heidät tuomitaan.”

Armahdus koskee ”terrorismisyytteiden perusteella tuomittuja, joiden kädet eivät ole tahraantuneet syyrialaisten verellä”, Omar totesi lehdistötilaisuudessa Qamishlissa ja lisäsi, että sopimus armahduksista on välttämätön luottamuksen rakentamiseksi kurdien johtaman autonomisen hallinnon Koillis-Syyrian välillä asukkaiden välille. Vapautettujen joukossa on sunni-islamilaisten arabien lisäksi myös kurdeja ja väärinkäytöksistä tuomittuja virkailijoita. Kurdien johtaman hallinnon ja Eufratin-takaisen Syyrian arabeja edustavien heimojohtajien välillä on ollut kahnausta, johon tehdyllä päätöksellä ilmeisesti halutaan vaikuttaa lieventävästi.

Kurdi-vetoinen itsehallinto, kuten myös Syyrian keskushallinto Damaskoksessa, ovat vastuussa syyrialaisille siitä, ettei raskaita rikoksia tehneitä jihadisteja jätetä rangaistuksetta. Torstaina vapautettiin islamistien tukemiseen syyllistyneitä tai epäiltyjä, joiden rikkomukset ovat vähäisempiä, eikä armahdus ulotu IS:n johtajiin, kouluttajiin tai henkirikoksiin syyllistyneisiin. Yli 75-vuotiaat on myös tarkoitus vapauttaa.

Amnestiasopimus sulkee pois ihmiset, jotka syytetään ”pettämisestä, vakoilusta, kunniamurhasta, seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja huumeiden kaupasta tai niiden käytöstä”. Se sulkee pois myös ISIS:n kaltaisten terroristijärjestöjen komentajat ja kouluttajat.

Vuosina 2014-2019 Syyrian Demokraattiset Voimat (SDF) pidätti tuhansia IS:n kannattajia ja tukijoita. Miehet sijoitettiin vankiloihin, ja naisia ​​ja lapsia pidetään Hasakan maakunnassa sijaitsevissa al-Hol:n (al-Hawl) ja Roj:n leireillä.

IS:n ns. nukkuvat solut ovat edelleen olemassa ja ajoittain aktiivisia mm. Deir ez-Zorin maakunnassa. Äskettäin kurdiviranomaiset saavuttivat edistystä al-Holista pakenemisia järjestäneen IS-solun paljastamisessa ja vaarattomaksi tekemisessä. Suomalaista lukijaa kiinnostaa erityisesti nämä ulkopuolelta järjestetyt paot al-Holista Turkin miehittämälle alueelle. Tätä kautta on tullut ihmisiä Suomeen asti.

SDF:n operaatiokeskus tiedotti torstaina, että SDF on Yhdysvaltain johtaman liittouman tuella pidättänyt IS:n jäseniä. Pidätetyillä on ollut tekemistä mm. IS-soturien perheenjäsenten salakuljettamisessa al-Holista ulkomaille. ”Islamilainen valtio” IS on siis edelleen aktiivinen, ja vaanii tilaisuutta aiheuttaa häiriöitä. Sen toimintaan osallistuneiden syyrialaisten palauttaminen leireiltä yhteiskuntaan etenee kuitenkin omaa tahtiaan. Syyrian kansalaisia kohtaan rikoksia tehneet ulkomaalaiset tultaneen kuitenkin aikanaan tuomitsemaan Syyrian lain mukaisiin rangaistuksiin, -kukin tekojensa mukaan.

Ns. kansalaisjärjestö jäi kiinni ISIS-naisten salakuljettamisesta al-Holista Turkkiin (VIDEO)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top