Syyria/kurdit: ISIS-epäiltyjen oikeudenkäynnit alkavat maaliskuussa

Koillis-Syyrian itsehallinto aloittaa SDF:n kurdijoukkojen vangitsemien islamistisotureiden oikeudenkäynnit maaliskuussa, ilmoitti kurdivirkamies. Mm. al-Holin pidätyskeskuksessa säilytettävistä vangituista osaa epäillään terrorismiin liittyvistä rikoksista.

Kurdi-itsehallinon virkamiehen mukaan kurdijohtoisten Syyrian Demokraattisten Voimien SDF:n vangitsemien terrorismista epäiltyjen ”islamilaisen valtion” IS:n (ISIS, ISIL, Da’esh) jäsenten oikeudenkäynnit alkavat maaliskuussa.

Pohjois-Syyrian kurdien johtaman autonomisen hallinnon NES:n ulkoasianosaston puheenjohtaja (ulkoministerin tehtävässä) Abdulkarim Omar kertoi, että kurdiviranomaiset joutuvat nyt ottamaan aloitteen oikeustoimien toteuttamisessa, koska kansainväliset hankkeet eivät ole edenneet.

”Olemme päättäneet maaliskuusta alkaen saattaa oikeuden eteen Da’esh:iin kuuluneet henkilöt”,  kertoi Omar medialle, käyttäen ”ISIS:n”arabiankielistä nimitystä.

IS:ään liittyi kymmeniätuhansia ulkomaalaisia Euroopasta, Keski-Aasiasta, Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta. Sen jälkeen, kun IS menetti alueensa, -Irakissa vuonna 2017 ja Syyriassa vuonna 2019- kurdihallinto on pyrkinyt vangittujen taistelijoiden saattamiseen oikeudelliseen käsittelyyn, sekä heidän puolisoidensa ja  lastensa kotiuttamiseen, mikäli nämä ovat ulkomaalaisia.

Syyrian koillisosassa olevasta Al-Holin leiristä muodostui yksi säilytyspaikka, jossa terroristijärjestöön kuuluneet odottavat kohtaloaan, usein hankalissa oloissa. Lapsia on kotiutettu muihin maihin tapauskohtaisesti, mutta eurooppalaiset hallitukset ovat, turvallisuus-uhkaan vedoten, olleet haluttomia ottamaan vastaan kansalaisiaan, tai järjestämään näiden oikeudenkäyntejä.

Ranska sopi viime vuonna Irakin hallituksen kanssa, että sen kansalaisia voidaan syyttää Irakissa tehdyistä rikoksista tuomioistuimissa Bagdadissa. Päätös kohtasi arvostelua ranskalaisten ihmisoikeustarkkailijoiden taholta: He olivat kriittisiä Irakin oikeusjärjestelmän suhteen.

Joulukuun lopulla Omar tapasi Suomen ulkoministerin Pekka Haaviston, keskustellen ISIS:n vastaisesta taistelusta ja myös palauttamiskysymyksestä.

”Yksi pääaiheista, joista keskustelimme [Suomessa], oli Daesh:iin kuuluneet, heidän naisensa ja lapsensa, jotka ovat täällä. Kerroimme suomalaisille, että se on raskas taakka meille, ja että valitettavasti kansainvälinen yhteisö on kääntänyt selkänsä meille”, Omar sanoi.

Al-Holin leirin arviolta 70 000 asukasta asuvat ruuhkautuneissa ja alkeellisissa olosuhteissa, ja heidän huoltonsa rasittaa Koillis-Syyrian hallintoa. SDF;n ylläpitämissä vankiloissa on tällä hetkellä yli 10 000 ISIS-jäsentä , mukaan lukien  Syyrian ulkopuolelta tulleet.

Omar pitää tärkeänä normaalien koulujen avaamista sekä leirin naisille että lapsille heidän deradikalisoimisekseen. Joulukuussa YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi Venäjän painostuksesta päätöksen avustustoimitusten suuntaamiseksi Syyrian keskushallinnon kautta: Kaikki avustukset kuljetetaan nyt Syyrian hallinnon valvomien rajanylityspaikkojen kautta, mikä vaikeuttaa Omarin mukaan myös Al-Holin huoltamista.

Kurdihallinto on siis luopunut odottamasta kansainvälisen yhteisön toimia terrorismi-epäiltyjen tuomitsemiseksi kansainvälisessä erityistuomioistuimessa, ja alkaa tuomita heitä itse. Syyriassa on voimassa kuolemanrangaistus raskaista rikoksista, mutta Koillis-Syyrian itsehallintoparlamentti on kumonnut kuolemanrangaistuksen alueellaan. Mikäli terroristi tuomitaan Damaskoksen hallituksen alaisessa tuomioistuimessa, häntä koskee Syyrian yleinen lainsäädäntö.

Asiasta kirjoitti hetki sitten Rudaw.

4 Comments

  1. Kuinkahan lienee
    7.2.2020 10:17

    Syyllisyyksistä ei liene epäselvyyttä. Ainoa asia mikä on epäselvää on tuomioiden laatu. Miten mitataan kuolemantuomio tai vankeus. Missä kulkee rajat. Mutta sekin selviää aikanaan. Kuten mzös kuolemantuomioiden tapa. Leikataanko päätä irti kuten ne tekivät kantaväestölle, poltetaanko elävältä vai vedetäänkö auton perässä kunnes henkilö on veristä mössöä.

    Vastaa
  2. Mika Makkonen
    7.2.2020 14:20

    Kai ne yksinkertaisesti vaan hirtetään. Ei tulee turhaa showta.

    Vastaa
    1. Kuinkahan lienee
      7.2.2020 15:17

      Mietin vaan sitä että kuinkahan tarkasti ne tulkitsee Koraaniaan, tai siten miten luulevat tulkitsevansa. Eihän Mooseskaan vaatinut että kaikilta rosvoilta pitää käsi katkaista. Se oli esimerkki oikeudesta, ”silmiä silmästä”. Mutta sen jälkeen sitä tulkitiin kirjaimellisesti. Ainakin jos luterilaiseen raamattuun on uskomista.

      Mutta joo, kai ne vaan hirtetään.

      Vastaa
  3. Pekka Kemppainen
    7.2.2020 20:20

    IS kumoaa tänään (19:51 päivätty) virheuutisointia, joka on kuullemma ollut kurdimedia Hawarilla. Extran juttu tukeutui kurdi-uutispalvelu Rudawiin, eikä sisältänyt virhettä. Kyse oli oikeudenkäyntien järjestämisestä Suomen kansalaisille Koillis-Syyriassa. Rudawin ja ilmeisesti myös Hawarin uutinen perustui kurdihallinnon ulkoasiantoimiston johtajan (ulkoministerin) lausuntoihin, joiden mukaan kurdihallinto hoitaa oikeudenkäynnit itse. Hawarille oli jostain pujahtanut tieto, että Suomi osallistuisi kansalaisten oikeuskäsittelyihin. Näin ei ole sovittu.

    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006400317.html

    IS: Uutistoimisto julkaisi oudon väitteen Haaviston ja kurdihallinnon edustajan tapaamisesta – ulkoministeriö kiistää: ”Ei varmasti ole meidän tulkintamme”

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top