Taas möhkäkala rannalle, -nyt Australiassa

Eriskummallisia pyrstöttömiä pikkuauton kokoisia möhkäkaloja, ocean sunfish, on ajautunut rannoille eri puolilla maailmaa. Viime kuussa Kaliforniassa, tällä viikolla Australiassa, Coorongin kansallispuistossa (kuvassa). Kalifornian löytö oli ensimmäinen 130 vuoteen pohjoisella pallonpuoliskolla. Tämän kalalajin elämäntavat tunnetaan nykyisin, vaikka sitä tavataan vain satunnaisesti.

Ocean Sunfishin vakiintunein suomenkielinen nimi on möhkäkala, mutta myös suoraa suomennosta aurinkokala käytetään. Viimeaikaiset löydöt saattavat merkitä muutosta lajin käyttäytymisessä, tai jotakin muuta. Rantalöytöjen selitykseksi on tarjottu suurten yksilöiden lisääntynyttä kuolleisuutta mereen dumpattujen muovipussien joutuessa möhkäkalojen vatsaan. Muoviroska meressä muistuttaa möhkäkaloille tärkeää saalista: Meduusoja. Möhkät ovatkin niitä harvoja mereneläviä, joille meduusa kelpaa.

Kuolleiden möhkäkalojen vatsasta onkin löydetty muovia, mutta sen vaikutusta kalan menehtymiseen ei tiedetä. Möhkäkala lisääntyy ilmeisesti tehokkaasti, sillä naaraalla voi olla jopa 300 miljoonaa mätimunaa yhdessä satsissa. Poikaiset ovat nekin miltei symmetrisiä kiekkoja, mutta 2,5mm läpimitaltaan. Aikuinen voi olla yli kolmekin metriä. Suurin punnittu painoi 1,6 tonnia, tonnin-painoiset eivät ilmeisesti ole harvinaisia.

Möhkäkala on pelaginen, siis koko ikänsä vapaassa vedessä viettävä. Se ui tai ajelehtii pitkin valtamerta, ja syö mitä edestään löytää: Aluksi planktonia ja kalanpoikasia, aikuisena kaloja ja meduusoja. Huonona uimarina se voi joutua merivirtojen mukana jopa Englannin rannikolle, mutta näin pohjoisessa möhkäkala menehtyy lämpötilan ollessa alle sen vaatimusten. Möhkäkala herätti jo ensimmäisten Euroopasta maailmanmerille lähteneiden purjehtijoiden huomion oudolla ulkomuodollaan: Pintaplanktonia syödessään se voi uida hitaasti selkäevä veden yläpuolella, ja joskus möhkis kelluu kyljellään, mikä osattiin tulkita auringossa lämmittelyksi. Samaan tulokseen ovat päätyneet tutkijatkin: Möhkäkala hakee saalista jopa 200m:n syvyydestä, jossa trooppisillakin leveysasteilla on yhtä kylmää kuin pohjoisempanakin.

Möhkäkalan arvellaan varastoivan lämpöä suureen ruhoonsa, ja näin pysyvän toimintakykyisenä kylmissä syvyyksissä. Kun nämä kalat kasvavat nopeasti suureen kokoonsa, ne muodostavat vaaran purjehtijoille. Viime vuoden Sydney-Hobart-kisassa yksi kilpailija menetti peräsimensä törmättyään möhkään. Ongelma on kyllä enemmän nämä nykyiset vene-konstruktiot, joissa peräsin on vapaasti pohjasta alas sojottava siiveke, joka helposti ottaa vahinkoa kaikesta meressä kelluvasta. Tonnin painoinen kala siis tuhosi kilpaveneen Tasmanian vesillä, joilta ei ole pitkää matkaa tämänviikkoiselle löytöpaikalle.

Möhkäkalan kasvunopeudesta osataan sanoa vain, että ne kasvavat ilmeisesti nopeasti. Kalan elinikä on myös tuntematon. Kun möhkisten hoitamisen keinot opittiin, niitä on pidetty joissakin meriakvaarioissa, tällä hetkellä ainakin Lissabonissa on sellainen töllisteltävänä. Pisimpään akvaariossa elänyt möhkis saavutti kymmenen vuoden kalalle kunnioitettavan iän. Akvaarioissa havaittiin, että möhkiksille ovat elintilan nurkkaukset ongelmia, kun se haluaa uida hitaasti ympyrää ja saattaa jumittua kulmauksiin. Kun akvaarioiden nurkat pyöristettiin, ongelma poistui. Ilmeisesti nämä kalat eivät ole kovin intelligenttejä.

Möhkäkalojen ilmaantumiset saattavat myös kertoa valtamerien tilasta. Kalifornian löytö onkin helppo tulkita pintaveden lämpötiloihin liittyväksi. Eripuolilta maailmaa on viime aikoina myös tehty havaintoja rannoille ajautuneista airokaloista, joiden suomalainen nimi on sillikuningas. Suomenkielisessä nimistössä on ollut harhaanjohtavasti kaksi ”sillikuningasta”, jotka molemmat ovat Itämeren syvien vesin kaloja, jotka harvemmin tulevat pintakerroksiin, ja silloin joutuivat silakkaa kalastavien oheissaaliiksi. Suomenlahdella perinnäistapa oli, että sillikuningas piti laittaa takaisin mereen, jotta silakkasaaliit eivät loppuisi.

Airokala-lajeja tunnetaan useita, joiden levinnäisyys on alueellinen. Möhkäkalaa on tutkittu vähänlaisesti, mutta Tyynenmeren ja Atlantin kannoilla tiedetään olevan omat geenipoolinsa, eri lajeista ei kuitenkaan ole puhetta. Möhkikset siis lisääntyvät tehokkaasti, kasvavat nopeasti ja ilmeisesti myös elävät pitkään, eikä niillä aikuisina ole aktiivisesti niihin keskittyviä vihollisia. Kala on kuitenkin harvinainen, mikä saattaa johtua sen laajasta elinpiiristä, mutta mahdollisesti suppeista alueista, joilla lisääntyminen onnistuu.

Möhkäkalojen tiedetään joutuvan merileijonien, suurien haiden ja miekkavalaiden saaliiksi. Kun möhkis on hyvin paksunahkainen, vihollinen ei yleensä onnistu syömään sitä muuten kuin pureksimalla reunoista. Osittain syötyjä möhkäkaloja on löydetty toisinaan. Jossain päin maailmaa möhkäkalalla on kaupallista merkitystä, mutta kukaan ei ole erikoistunut sen pyyntiin. Sukellusharrastajille möhkikset ovat iloisia löytöjä, sillä suuresta koostaan huolimatta ne eivät ole aggressiivisia eivätkä pelokkaita. Kun sukellusturismi keskittyy riutoille ja atolleille, turistit valitettavasti harvoin näkevät tätä avomerellä liikkuvaa merten ihmettä.

EU-maissa möhkäkala-tuotteet ovat sitten tuontikiellossa. Möhkäkalat, airokalat ja muut harvinaisuudet, joita on viime vuosina ajautunut rannoille, saattavat palvella ihmiskuntaa signaaleina valtameren ”terveydentilasta”. Muoviroskan haitallisuus ymmärretään pasifisella alueella, ja eräät Tyynenmeren saarivaltiot ovat kieltäneet lailla marketteja jakamasta muovikasseja asiakkailleen. Toisissa valtioissa on myös tekeillä kaupallisen merikalastuksen täyskieltoja, koska suurten valtamerikalastusta harjoittavien maiden, Venäjän, Kiinan ja Japanin, troolarilaivastot tehdasaluksineen vain vierailevat saarivaltioiden vesillä eivätkä jätä juurikaan taloudellista tulosta paikallisille. Näin siis turismi on valtamerikalastusta merkittävämpi tulonlähde valtioille, pienemmästä volyymistaan huolimatta. Tätä ideaa ehkä kannattaisi soveltaa muuallakin, missä muihin maihin veroamaksavat talouden toimijat polkevat kotimaisia elinkeinoja ja vahingoittavat ympäristöä? (#kaivoslaki)

Tehokalastukseen käytetyt jopa kilometrejä pitkät ajoverkot ovat vaara myös möhkäkaloille, kuten myös valaille, haille ja delfiineille. Vaikka tunnetaan tapauksia, joissa möhkäkalaan törmääminen on vahingoittanut purjevenettä, purjehtijoillekin kalastuslaivastojen menettämät ja hylkäämät ajoverkot ovat suurempi vaaraa. Australiassa rantaan ajautunut möhkäkala onkin meille taas yksi muistutus siitä, että valtameristä, kuten tästä planeetastamme, on huolehdittava. Emme saa uutta tilalle, jos tämä tuhoutuu.

Kuvalähde: Facebook/Coorongin kansallispuisto

2 Comments

  1. Nikander. Uolevi Nikander.
    21.3.2019 13:28

    Missään ei sattumaltakaan mainita kalakuolemien syyksi Japanin Fukushiman ydinvoimalaonnettomuutta. Ydinsaaste kulkeutuu hitaasti mutta varmasti Pohjoisen Amerikan Länsirannalle ja sieltä etelään.

    Ydinsaaste on kyllä noteerattu USA:n hallinnossa. Se on kieltänyt yliopistoja julkaisemasta tutkimustuloksia ja myös mittausasemia on suljettu.

    Vastaa
    1. Pekka Kemppainen
      21.3.2019 14:48

      Hyvä pointti.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Scroll to top