Taiwanin salmessa vilkasta ilmatoimintaa, Taiwan ostaa puolustusvälineitä Yhdysvalloista

Maailman huomion kiinnittyessä itäiseen Eurooppaan maailman toisella puolella, kommunistisen Kiinan ja saarivaltio Taiwanin välisessä salmessa, todetaan myös merkkejä jännityksen kiristymisestä.

Tiistaina (05.04.) neljä kiinalaista J-11 -sotilaslentokonetta loukkasi Taiwanin ilmapuolustuksen tunnistusaluetta (ADIZ) poistuen pikaisesti Taiwanin annettua radiovaroituksen ja lähetettyä hävittäjiä tunnistamaan kohteet. Tapaus oli neljäs huhtikuun aikana. Yhteensä seitsemän kiinalaiskonetta, viisi hävittäjää ja kaksi tiedustelukonetta, on tämän kuun aikana tunkeutunut Taiwanin ADIZ-vyöhykkeelle.

ADIZ -vyöhyke on valtion ilmatilan ulkopuolelle ulottuva alue, jossa lennonjohto pyytää saapuvia lentokoneita tunnistamaan itsensä.

Taiwan parantaa puolustuskykyään

Yhdysvaltain puolustusministeriö ilmoitti tiistaina 95 miljoonan dollarin arvoisen kaupan koulutuksen ja laitteiden myynnistä Taiwanille, sisältäen Patriot-ilmapuolustusjärjestelmän.

”Ehdotettu myynti auttaa ylläpitämään vastaanottajan (Taiwanin) ohjuspuolustuskykyä, ja varmistamaan valmiuden ilmaoperaatioihin”, Pentagonista kerrottiin eilen. Helmikuussa allekirjoitettu sopimus oli kolmas Yhdysvaltain nykyisen presidentin Joe Bidenin aikana hyväksytty sotilastarvite-myynti Taiwanille. Ensimmäinen suurempi puolustustarvike-kauppa Bidenin aikana tapahtui viime elokuussa: 40 kappaletta 155 mm M109A6 itseliikkuvaa haupitsia.

Kiinan uhittelu kiihtynyt viime vuosina

Vuonna 2021 969 kiinalaista sotilaskonetta vieraili luvatta Taiwanin ilmapuolustusvyöhykkeellä, mikä tarkoittaa ilmatilanloukkausten kaksinkertaistumista vuoden 2020 noin 380:een tapaukseen verrattuna.

Kommunistinen Kiina pitää Taiwania omaan valtiolliseen alueeseensa kuuluvana, ja on toistuvasti vannonut valtaavansa sen jonain päivänä ”takaisin”, -tarvittaessa väkivaltaa käyttäen. Taiwanilla ollaan tästä jonkinverran hermostuneita.

Luettavaa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Scroll to top