Tallink-konserni on allekirjoittanut sopimuksen Viron Sosiaaliministeriön kanssa Isabelle-laivan vuokraamisesta tilapäiseen majoituskäyttöön Viroon saapuville ukrainalaisille pakolaisille.
Isabelle vuokrataan Viron viranomaisille torstaista (07.04.) alkaen neljäksi kuukaudeksi. Sopimusta on mahdollista jatkaa tarvittaessa vielä kaksi kertaa kahdella kuukaudella.
Laivan vuokraamien tarkoittaa samalla sitä, että Tallink ei avaa Riika-Tukholma-reittiä uudelleen 3. kesäkuuta. Isabellen oli määrä aloittaa silloin liikennöinti reitillään. Liikennöinti reitillä piti alkaa jo huhtikuussa, mutta yhtiö päätti siirtää uudelleenavaamista vähäisten matkustajamäärien ja korkeiden polttoainehintojen vuoksi. Laivan käyttö ukrainalaisten pakolaisten tilapäismajoitukseen siirtää jälleen reitin avaamista.
”Isabellen ulosvuokraaminen ei ollut meille helppo päätös. Tallink on rakentanut Riika-Tukholma-reittiä 16 vuoden ajan ja reitti on jo useamman vuoden kärsinyt pahasti koronapandemian ja viimeisimpänä Ukrainan sodan vaikutuksista. Joudumme siis tekemään jokaisen päätöksen erittäin huolellisesti ja tekemään perusteelliset arviot yksityiskohdista. Tämänpäiväinen päätös vuokrata Isabelle kiireellisesti pakolaisten majoituskäyttöön on yksi näistä vaikeista päätöksistä”, kommentoi Tallink-konsernin toimitusjohtaja Paavo Nõgene.
Toimitusjohtaja Nõgene kertoo, ettei Riika-Tukholma reittistä ole tarkoitus luopua, ja on pahoillaan latvialaisille matkustajille aiheutuvan pettymyksen takia.
Yhtiö tiedottaa Riika-Tukholma-reitin uudelleenavaamisesta heti kun päätöksiä sen suhteen tehdään.
4.4.2022 17:39
Täähän sopii erinomaisesti tuohn käyttöön. Ei niitä turisteja suomesta muutenkaan niin paljoa liiku kun muut maat vaativat rokotustodistuksia ja maskeja.
Itsekkin kaerin kanssa mietittiin jo pari vuotta sitten että voitaisiin tehdä entisille kotinurkille Saksaan parin viikon reissu. Muistella menneitä ja juoda kunnon olutta. Mutta eihän se onnistunut kun tuli tämä korona. Ja vaikka viimeviikonloppuna pakotteet helpottivatkin, niin maassa saa olla vai 72h kerrallaan jonka jälkeen on otettava uusi testi. Siis, vaikka olisi sairastanut koronan.
Laittaisin terveisiä eri maiden päättäjille että jos ne haluaa turistit maahansa takaisin, niin lopettaisivat tämän pelleilyn.
4.4.2022 18:12
Joskus aikoinaan 2015 muistan kirjoittaneeni johonkin keskusteluun kommentin, että laivat vois tarjota vastaanottokeskuksiksi. Siinä kommentissani silloin oli se ajatus, että kotiin palaaminen olisi helppoa (ei tarvis rantautua maaperälle), jos tarve turvasta on lyhytaikainen, tai jopa tarpeeton.
Nyt saapuvilla tarvetta turvasta ei voi kiistää, kuten nuinna vuosina vuosina aiemmin. Tallink on jo tarjonnut turvaa ja ruokaa aiemminkin näille oikeasti tarvitseville. Googlatkaa Alfa TV pako Mariopolista.