Tallinnan tunnelin Helsingin kautta kulkevalla linjauksella vahva kannatus

Helsingin ja Vantaan kaupungit sekä ympäristöministeriö kannattavat Tallinnan rautatietunnelille vain yhtä, Helsingin keskustan ja Pasilan kautta kulkevaa linjausta Uusimaa-kaavaan. Myös Helsingin seudun liikenne HSL on jo aiemmin ottanut kantaa yhden, koko seudun joukkoliikennettä tukevan linjauksen puolesta.

Uusimaa-kaavan lausuntokierroksella olleessa kaavaehdotuksessa osoitettiin Tallinnan tunnelille ainoastaan Helsingin kautta kulkeva linjaus. Linjaukseen päädyttiin, koska se oli vaihtoehdoista ainoa, joka kulkee liikenteen valtakunnallisten solmukohtien kautta ja kytkee tunnelin riittävän hyvin osaksi valtakunnallista liikennejärjestelmää. Kaksi aiemmin mukana ollutta linjausta kulkivat Espoon kautta.

Helsingin kaupunki sanoo lausunnossaan, että kaavassa osoitettu linjaus on yhteneväinen Helsingin yleiskaavan ja Vantaan valmisteilla olevan yleiskaavan kanssa. ”Yksi, Helsingin keskustan kautta kulkeva linjaus antaa tunneliyhteyden jatkosuunnittelulle ja hankkeistukselle hyvän lähtökohdan ja tukevan selkänojan – riippumatta valittavista rahoitus- ja toteutusvaihtoehdoista”, lausunnossa mainitaan.

Vantaan kaupunki toteaa, että linjaus Helsingin kautta on seudun etu ja liikennejärjestelmän näkökulmasta ainoa realistinen vaihtoehto.

Ympäristöministeriö pitää perusteltuna yhtä ohjeellista linjausta. ”Tunnelin liittymäkohdat valtakunnalliseen ja seudulliseen liikenneverkkoon vaikuttavat sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmään että yhdyskuntarakenteeseen. Tästä syystä linjauksen valinta eri vaihtoehtojen välillä tulee tehdä maakuntakaavassa”, lausunnossa todetaan.

Valtaosassa lausuntoja tunnelilinjausta ei kommentoida, jolloin tulkinta on, että kaavan ratkaisu tyydyttää.

Kolmen linjausvaihtoehdon takana viisi lausujaa

Espoo, Kauniainen, Tuusula, GTK ja Finest Bay Area esittävät kaavaan kolmea vaihtoehtoista linjausta. Espoolle kävisi myös suurpiirteisempi yhteystarvenuoli linjausvaihtoehtojen sijaan​.

Espoon kaupungin lausunnossa todetaan, että prosessi on vielä kesken ja ratkaisu linjauksesta tulee tehdä myöhemmin, kun linjausvaihtoehtoja on ehditty tutkia, arvioida ja vertailla. ”Linjausta ei tule keskeneräisessä suunnittelutilanteessa lukita muilta osin, kuin että se osoitetaan kulkemaan lentokentän kautta”, lausunnossa sanotaan. Myös yksityinen kehitysyhtiö FinEst Bay Area vetoaa samaan. Yhtiö on ajanut voimakkaasti Espoon kautta kulkevaa linjausta.

GTK:n lausunnossa huomautetaan, että geologiset olosuhteet voivat muodostua rakennuskustannuksiltaan jopa ylipääsemättömiksi, joten useampi vaihtoehto on parempi.

Kaikki maankäytön teemat kokoava maakuntakaava

Uusimaa-kaava on kaikki maankäytön keskeiset teeman yhteen kokoava maakuntakaava, joka kattaa koko Uudenmaan alueen. Sen aikatähtäin on vuodessa 2050.

Kaavan ehdotusvaiheesta annettiin kaikkiaan 85 lausuntoa. Esimerkiksi kaikki Uudenmaan kunnat antoivat lausunnon. Eniten palautetta saatiin liikkuminen ja logistiikka -teemasta, etenkin radoista. Isoja ratahankkeita, kuten pääradan kehittämistä, tunnin junaa Turkuun ja itärataa, kiirehdittiin sen mukaan, minkä hankkeen alueella lausuja vaikuttaa. Myös ympäristöteemoista, kuten suojelualueista ja virkistysalueista saatiin paljon palautetta.

Maakuntahallituksen kokouksessa merkittiin 10. kesäkuuta tiedoksi kaavaehdotuksesta saatu palaute. Kaava viimeistellään lausuntojen pohjalta suuren yleisön kommentoitavaksi syksyllä 2019. Tavoitteena on, että maakuntavaltuusto hyväksyy Uusimaa-kaavan vielä kuluvan vuoden aikana.

Uudenmaan liitto

4 Comments

  1. Orang Utang
    19.6.2019 11:33

    Joku Peter Vesterbacka lobbaa omaa versiotaan tunnelista [Kiinalaisille] rahoittajille kertoo Osmo Soininvaara.

    FinEstBay Area Development Oy
    https://finestbayarea.online/

    Vastaa
  2. Puolueeton
    19.6.2019 11:50

    MIhin Tallinna-Helsinkin rataa tarvitaan, siitä ei ollut mitään jutussa. Henkilökujetuksiin vai tavara kuljetuksiin? Puhuttiin kyllä joukkoliikenteestä.

    Eiköhän yksinkertaisinta olisi kehitää meriliikennettä monirunkoaluksin. Kanarian saarten liikennetä hoitaa nopeat Australiassa valmistetut alumiinirakenteiset monirunkoalukset, jotka yhdistäisivät Tallinnan Helsinkiin parissa tunnissa raskailla ajoneuvoilla kuormitettuna. Aluksissa, jossa pitkät rekat voivat tehdä u-käännöksen, joten lastaus ja purku toimivat nopeasti.

    Tunnin junarata Turusta pitäisi kulkea Vantaan lentoaseman kautta.

    Vastaa
  3. Jari-P
    19.6.2019 14:19

    Uusia reittejä tarvitaan matuja varten.

    Vastaa
  4. Orang Utang
    21.6.2019 14:13

    Tallinna — Helsinki -tunneli­hanketta pidän aivan realistisena hankkeena. Rahoitus tulee kiinalaisilta, koska kyseessä on yksi osa Belt and Road Initiative -hanketta.

    Kiinalaisten taskuja polttaa triljoonan dollarin arosta saamisia USA:n valtiolta. Nämä rahat tai edes osa siitä pitää mahdollisimman nopealla aikataululla vaihtaa johonkin reaaliseen tai sitten loppupelissä jäädä kokonaan ilman, kun USA jättää velkansa maksamatta.

    Suomen pitää ymmärtää, että vain nopea aikataulu mahdollistaa hankkeen toteutumisen. Viivyttely juuri tässä vaiheessa lykkää koko hankkeen ainakin sadalla vuodella eteenpäin ja jättää Suomen maayhteydet Eurooppaan ja maailman­markkinoille kulkemaan Pietarin kautta. — Ja Kiina käyttää rahansa muihin kohteisiin. — Ottajia kyllä on.

    Vaikein este voitettavana tunneli­hankkeen tiellä tulee olemaan imperiumin kielteinen suhtautuminen siihen, että Washingtonin hallussa olevalla rahalla ostetaan Kiinalle reaalista omaisuutta eri puolilta maailmaa. Loppu­pelissähän se on USA, joka maksaa nämä investoinnit, joita Kiina tekee. Poliittisesti tunnelihanke pitää junailla niin, että Suomi välttyy USA:n sanktioilta.

    Syventävä katsaukseni Kiinan intoon ostaa infra­struktuuria maailmalta:

    Kiinan into investoida ulkomaille on seurausta sen halusta päästä irti dollareista. Kun omistaa yli triljoonan dollarin edestä dollareita ei niistä voi päästä eroon noin vain hiiren klikkauksella. Kiinan kannalta kyseessä on vaihtokauppa. Luopuessaan velkakirjojen omistuksesta Kiinan on saatava jotain muuta tilalle.

    — Jos Kiina myisi velkakirjansa ja ottaisi tilalle dollareita, sen asema vain huonontuisi. Kun velalle sai edes jonkinlaisen koron, dollareille ei saa mitään.
    — Dollareita ja USA:n velkakirjoa sääntelee yksi ja sama lainsäätäjä, joten molempiin liittyy aivan saman suuruinen poliittinen riski.
    — Dollarit ja USA:n valtion velkakirjat ovat molemmat samalla tavalla rahaa. Toiselle maksetaan korkoa toiselle ei. Valtion velkakirjat kelpaavat 100% vakuudeksi dollari­lainoille; ne ovat siis rahaa, jonka valtio on painanut itselleen.

    — Jos Kiina myisi USA:n velkakirjansa ja ottaisi vaihdossa jotain muuta valuuttaa, se joutuisi ojasta allikkoon. USA:n dollari on kuitenkin luotettavin valutta tällä hetkellä.
    — Sen sijaan, että se vaihtaisi velkakirjansa esimerkiksi Nigerian naira’aan (NGN) on järkevämpää investoida Nigeriaan.
    — Kaikki maat, jotka hyväksyvät dollareita vastineeksi maassa olevasta omaisuudesta kelpaavat investointi­kohteiksi.
    — Pitkällä aikavälillä on järkevää investoida vain kohteisiin, jotka ovat paikallisten valmistamia, joita paikallinen työvoima ja tietotaito pystyvät pitämään yllä (ja jotka ylipäätään ovat kannattavia). Esimerkiksi rautatiet tai tieverkko.
    — Huonostikin kannattava hanke on parempi kuin koko rahan menettäminen dollarisaataviin.

    Ei riitä, että dollareita vaihdetaan kolmansissa maissa olevaan omaisuuteen, vaan näistä sijoituksista saatavat palautukset, osingot, lyhennykset ja korot, pitää saada Kiinan omassa valuutassa, reaalisena omaisuutena tai kullassa. Vasta tässä vaiheessa dollareista on päästy ”lopullisesti eroon”.

    — Kun noilta kehitysmailta (tai Euroopalta) ei loppupelissä kuitenkaan tule löytymään rahaa velkojen maksuun, ainakin jos historiaan on luottaminen, asia tullaan ratkaisemaan siten, että
    — niiden oma valuutta sidotaan mukaan kansain­väliseen moni­valuutta­yhteis­työhön ja ne voivat sitten maksaa velkansa omalla valuutalla.
    — Aasian raha­järjestelmä on jo niin pitkällä, että Kiina ja Venäjä jo maksavat ainakin osan keski­näisestä kaupasta omalla valuutallaan.
    — Ja muita maita on tulossa mukaan.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Scroll to top