Taloudellisen hyödyn tavoittelu koronakuolemien takana hoivakodissa? Poliisi tutkii

Kiuruvedellä toimivassa hoivakoti Kallionsydämessä tapahtuneet koronakuolemat ovat olleet toukokuusta alkaen poliisitutkinnassa. Tutkinnassa on tarkastelussa myös mahdollisen taloudellisen hyödyn osuus koronakuolemiin johtaneiden laiminlyöntien taustalla. Asiaa tutkii Itä-Suomen poliisi.

Mahdolliset rikosnimikkeet ovat kuolemantuottamus, vamman tuottamus ja vaaran aiheuttaminen. Mahdollisia nimikkeitä ovat myös työturvallisuusrikos, virkavelvollisuuden rikkominen ja väärän todistuksen antaminen viranomaiselle.

Taloudellisen hyödyn hakeminen  voi liittyä puutteellisisten resurssien varaamiseen hoitotoimintaan. Kyseessä on vielä rikosepäilty, esitutkinta on tarkoitus saada valmiiksi vuoden loppuun mennessä. Kalliosydäntä pyörittänyt Attendo kiistää hoitoresurssien mitoituksella pyrityn taloudellisen hyödyn maksimointiin. Tehyssä oli kiinnitetty huomiota mahdolliseen voitontavoittelun motiivilla tehtyihin mitoitus-kikkailuihin hoivakoti-alalla jo ennen korona-kriisiä.

Tehyläiset ovat vuosia kertoneet yksityisten hoivayritysten voitontavoittelun seurauksista. Yritykset nipistävät voitot ja säästöt kikkailemalla mitoituksella. Säästöt heikentävät hoidon laatua, vaarantavat asukasturvallisuuden ja jäljelle jäävä henkilöstö uupuu, toteaa johtava lakimies Vappu Okkeri Tehystä.

Hoivayksikkö Kalliosydämessä menehtyi koronaan ainakin 12 vanhusta, ja usea henkilökuntaan kuuluva sairasti myös koronan. Kalliosydän siirtyi Attendolta näiden sairaustapausten vuoksi 09.04. Ylä-Savon  sote-kuntayhtymän hallintaan. Tehyssä korostetaan valvonnan tehostamisen tarpeellisuutta yksityisten ylläpitämissä hoivalaitoksissa. Kuntien on tarkastettava, että palvelu vastaa tilattua, kirjoitti Tehy-lehti tänään.

 

Asiasta muualla:

Kiuruveden Attendo poliisitutkintaan: Hoivakotia epäillään monista rikoksista

2 Comments

  1. maskit aiheuttavat kuolemia vanhukset/heikot
    21.10.2020 20:47

    Riippumattomat ainakin noin 50 tiedemiestä tutkivat ja tulokset mediassa sensuroitu:
    -Maski pudottaa hapensaantia noin 30%. Elimistön korkea happitaso on terveyden ja immuniteetin perusedellytys.
    -Maskin aiheuttama happivajaus pudottaa vastustuskykyä (immuniteettia) noin 17%. Ennestään heikoille se pudotus voi aiheuttaa kuoleman.

    Vastaa
  2. Ei uutta
    22.10.2020 14:23

    Kun mikään ei nyt vaan koskaan riitä.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top