Jääkäriprikaati järjestää talvisodankäynnin kurssin 6.–17.1.2020 Sodankylässä.
Talvisodankäynnin kurssin tarkoitus on kehittää sotilaiden ammattitaitoa talviolosuhteissa vaadittavan taistelutekniikan käytössä, toimintakyvyn ylläpidossa ja henkilökohtaisissa selviytymistaidoissa. Kurssille osallistuu puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen henkilöstöä sekä yhdysvaltalaisia, hollantilaisia ja ranskalaisia sotilaita. Kurssin kokonaisvahvuus on 20-30 henkilöä.
Yhdysvaltalaisten sotilaiden osallistuminen talvisodankäynnin kurssille on osa Maavoimien kahdenvälistä koulutusyhteistyötä, missä mailla on molemminpuolinen mahdollisuus lähettää kouluttajia oppilaiksi toisen maan kansallisille kursseille. Kursseilta saadut kokemukset siirretään kotimaan koulutukseen ja kansallisen puolustuksen kehittämiseen. Hollantilaiset ja ranskalaiset sotilaat osallistuvat kurssille ensimmäistä kertaa.
Kurrsille on osallistumassa nyt olevan tiedon mukaan yhdysvaltalaisia 7, hollantilaisia 2 ja ranskalaisia1, kertoo harjoituksen johtaja, kapteeni Mikael Aikio.
Kurssin ensimmäisessä vaiheessa osallistujille koulutetaan talvisodankäynnin perusteet sekä toimintakyvyn säilyttämiseen liittyvät selviytymistaidot. Toisessa vaiheessa testataan sotilaiden osaaminen koulutetuissa kokonaisuuksissa sovelletussa harjoituksessa. Ensimmäinen viikko perehdytään talvisodankäynnin perusteisiin varuskunnassa ja toinen viikko harjoituksesta ollaan suksien kanssa maastossa, Aikio täsmentää.
Meillä Sodankylässä on hyvät olosuhteet kurssin järjestämiselle. Lunta on 80 senttimetriä ja sääkin ennusteiden valossa näyttäisi suosivan, Aikoi jatkaa.
Talvisodankäynnin kursseja on järjestetty vuosittain 2014 alkaen, joten nyt on jo seitsämäs kerta, kun kurssi järjestetään.