Terrorihyökkäys Wienissä, useita kuolleita, Synagooga kohteena, ”Allahu akbar!” kuultu

Anakin kuudessa paikassa Itävallan pääkaupungissa Wienissä on ammuttu ihmisiä terroristien toimesta. Video saattaa järkyttää katsojaa. Juutalaisia on kehotettu pysymään poissa julkisilta paikoilta, ja Times of Israel kertoo tapahtumapaikoilla kuullun ”allahu akbar” -huutelua.

Tapahtumat alkoivat klo. 20 aikoihin Seitenstessengassella, jossa synagoogaa vartioinutta poliisia oli ammuttu. Ampuminen ja teräaseella tehdyt hyökkäykset jatkuivat ainakin kuudessa eri paikassa. Loukkaantuneita on useita ja surmansasaaneiden määrästä on erilaisia tietoja. Sairaaloissa on 15 iskuissa loukkaantunutta.

Terroristit, joita arvellaan olleen useita, iskivät Schwedenplatzilla  ja ainakin viidessä muussa paikassa maanantai-iltana Wienissä. Yksi hyökkääjä on kuolleiden joukossa. Hän on uutisen mukaan räjäyttänyt itsensä räjähdevyöllä, mitä poliisi ei vahvista. Toisen tiedon mukaan poliisi ampui hänet. Muita tekijöitä oletetaan myös osallistuneen iskuihin. Twiitin videolla nähdään yhden henkilön ampuvan sarjatuliaseella kadulla kulkeneen henkilön.

Poliisi on uutisen mukaan pidättänyt ainakin yhden miespuolisen epäillyn, ja metrossa olisi kuultu laukauksia.  Itävallan juutalaisseurakuntien turvallisuusryhmä on kehoittanut kaikkia Wienin juutalaisia pysymään neljän seinän sisällä.

Wienin juutalaisyhteisön päällikkö Oskar Deutsch sanoi, että ampuminen tapahtui kadulla, jolla kaupungin pääsynagoga sijaitsee, mutta ei ole varmaa, oliko se kohteena. Deutschin mukaan juutalaisyhteisössä ei ole uhreja. Juutalaisjärjestöjen toimiston kerrotaan olevan yhden terrori-iskun tapahtumapaikan läheisyydessä.
Poliisi ja erikoisjoukot etsivät vielä puolenyön jälkeen terroritekoon osallistuneita.

Korjattu menehtyneitä koskevia lukuja.

  •  Lähteet: Kronen Zeitung, Twitter, The Times of Israel.

Ranskan presidentti Emmanuel Macron on esittänyt surunvalittelunsa:

Armenialta vakava varoitus Euroopalle: ”Kohtaatte Turkin Wienin luona”

6 Comments

  1. Los6666
    3.11.2020 05:57

    jotenki tämäki muslimi****päitten tekonen saadaan käännettyä ”ääri”oikeiston syyksi..

    Vastaa
    1. Pekka Kemppainen
      3.11.2020 11:31

      On jo levitetty Wienin poliisin julkaisemaksi väitetty kuva valkoihoisesta psykopaatin-oloisesta tyypistä. Kuva on todettu aiemmin toisessa yhteydessä julkaistuksi.

      Vastaa
  2. Minä
    3.11.2020 07:28

    Muslimit on vaan niin mielisairaita! Menkööt sinne omaan maahansa jos ei sivistystä kestä!

    Vastaa
  3. juha.
    3.11.2020 15:13

    Syyllisiä ei syyllistetä, vaan jostain ”löydetään” ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄRRRRRRRRRRRRRRRRRIOIKEISTOLAINEN valkoinen lätty-naama – ainakin Suomessa – juutalaisiin kohdistuneesta iskusta, koska tunnetusti asia EI voi mitenkään olla toisin. EI sitten millään!

    Jos jihadidsti päätti viiteryhmänsä tapaan iskeä juutalaiseen synagoogaan ja murhata vaihteeksi heitä. Samalla kuitenkin täytyy muistaa se kylmä tosiasia, että juutalaisjärjestöt aivan itse ovat olleet päällimmäisenä touhuamassa Eurooppaan muslimia pakolaisuuden varjolla kaikilla kuviteltavissa olevilla tasoilla ja kiljumassa ”rasismista” ja ”natsismista” kohdistaen sen niitä kansallismielisiä ja aivan tavallisia järkeään ohjenuorana pitäviä ihmisiin. Samalla kun Israel itse on monokulttuurin nimeen vannova valtio, joka seuloo sinne pyrkivien juutalaistenkin verilinjat, että ne ovat tarpeeksi ”puhtaita” oikeuttamaan asumisoikeuden.

    Sen sijaan Euroopassa ja Yhdysvalloissa juutalaisret manageroivat monikulttuurisuutta korkeimpana hyveenä valkoisten miesten yhteiskunnissa yksiselitteisesti tuhotakseen nämä pois samalla syytäen heidän niskaansa kaikki tämän maailmankaikkeuden synnit ja rikokset maalittaakseen heidät mielisairaudeksi nousseeseen vihaan heitä kohtaan ja kaikkea sitä vastaan mitä he edustavat. Juutalaisten päämääränä on Euroopassa ja Yhdysvalloissa tehdä aivan sama minkä he tekivät Etelä-Afrikassa buureille etniselle viiteryhmälleen niin ominaisella myyräntyöllä. Etelä-Afrikassa juutalaiset kuvittelivat – kunhan buurit oli hoideltu – ei enempää eikä vähempää kuin ofttaab haltuunsa buurien omaisuuden, farmit ja liiketoiminnan. Mutta toisin kävi. Musta ANC ja mustat, joita juutalaisret avoimesti tukivat, vaikka buurit olivat antaneet turvapaikan juutalaisille sekä samat yhteiskunnalliset oikeudet kuin itselleen – eivät olleetkaan missään ”kiitollisuudenveloissa”, vaan alkoivat ”muksimaan” juutalaisiakin. Silloin juutalaiset ottivat jalat alleen ja pakenivat Israeliin. Toisin kuin buurit, jotka olivat jumissa ”omassa” maassaan murhattavina ja raiskattavina.

    Suomen juutalaiselle srk:lle Wienin isku oli lottovoitto, sillä se voi jo esitetyn rahan kerjäämisen lisäksi vielä vaatia paaaaaaaallljon suuremman summan Suomen veronmaksajien rahaa ”turvallisuuteen” ja ”Hölmölä” antaa väh. 10’X -määrän mitä pyydetään.
    Minun sydäntänbi lähellä on paljon enemmän Hurstin leipäjonolaiset oikeat suomalaiset.

    Hassua, että juutalaisilla on AINA päällimmäisenä mielessä RAHA eikä JUMALA!?!?!?

    Vastaa
  4. Globalistin organisoimaa False Flag terroria
    3.11.2020 16:08

    Samaa vanhaa globalistien organisoimaa ja maksamaa False Flag terroria, jossa syylliseksi lavastetaan joku muu taho. Ne alkoivat ainakin jo 1963 John F Kennedyn murhalla. Syylliseksi lasvastetaan yleensä yksinäinen susi, joka ”sattuu” samalla kuolemaan ettei voi valottaa asiaa. Miksi? Herätetään pelkoa, jonka vallitessa ihmiset suostuvat luopumaan tilapäisesti mutta käytannössä pysyvästi oikeuksistaan saadakseen näennäistä turvaa, jota he eivät oikeasti saa vaan ajautuvat kohti diktatuurin ihmisoikeudetonta alaluokkaa.

    Globalistien maksamat ikkunan rikkojat, tuhopolttajat ja kauppojen ”putsaajat” ovat myös liikkeellä sekoittamassa, kun Trump ottaa parhaillaan maanvyöryvoiton presidentinvaaleissa:
    https://prepareforchange.net/wp-content/uploads/2020/11/i-burned-your-neighborhood-and-looted-your-storegso-that-can-4939627.png

    Vastaa
    1. Pah
      3.11.2020 20:43

      ”Trump ottaa parhaillaan maanvyöryvoiton presidentinvaaleissa”

      Aika sopivasti osui juuri USA:n vaalipäivälle tämä punavihreiden antifaterroristien islamilaisten sielunveljien vääräuskoisille länkkäreille tarjottu rikastussessio. Väittäisin että tällä tempulla varmistettiin kätevästi Presidentti Trumpin uudelleenvalinta. Onnea vaan Trumpille!

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top