Espoonlahden teatterin näytelmä kertoo Suomesta ja suomalaisista: Viisisataa-asteinen sauna ja siinä, kun vihdon moottorisahanketjulla niin kyllä veri kiertää-pitkin lattioita.
Ensin tapan itteni seittemän kertaa ja sitten kuolen ja aamulla herään töihin. Niin Top Secret-näytelmässä on ronski poljento. Se on myös itsensä mittainen ei ylipitkä Shakespeare. Se on pikakelaus tästä maasta, meidän menneisyydestä, olevasta ja tulevastakin.
Se ei ole musikaali, laulunäytelmä, eikä kahden toljottavan pään yksinpuhelua kaksin.
Yhtä aikaa siinä odottaa ja tapahtuu, odottaa mitä seuraavaksi tapahtuu ja kyllä tapahtuu seuraavaksi. Se on rikostarina siitä kuka tappoi Suomi neidon-murhaa on haettu selvittämään yksityisetsivä Amerikasta. Ja kyllä syyllinen, syylliset lopulta löydetään.
Ohjaus oli luonteva minuun iskevä, onnittelen ohjaajaa ja tekstintekijää Ari Wahlstenia. Amatöörinäyttelijät suoriutuivat urakastaan myös erinomaisesti. Eräs katsoja sanoi, että ”luonnerooleissa” lavastus on niukka mutta riittävä. Valot toimivat samoin äänet, molemmat tukivat toisiaan. Erikoista, mutta eivät yrittäneet viedä tilaa sisällöltä, kun kysymyksessä oli kuitenkin vahvasti puhenäytelmä.
Yhtä kaikki, on vaikea sanoa, että mikään olisi ”pannut vastaan”. En odottanut yhtään mitään mennessäni katsomoon, mutta lähdin tosi tyytyväisenä pois.
Runoilija Jorma Etton kuuluisimpaan tekstiin oikein hyvin tämän Top Secret-satiiri Suomesta tiivistää:
”Suomalainen on sellainen, juoka vastaa, kun ei kysytä, kysyy, kun ei vastata, ei vastaa, kun kysytään, sellainen joka eksyy tieltä, huutaa rannalla ja vastarannalla huutaa toinen samanlainen: metsä raikuu, kaiku, hongat humajavat.”
Seppo Huhta
