Trocaderon portailla Pariisissa mielenosoitus ”kuudetta massiivista maapallon lajien sukupuuttoon kuolemista vastaan”

Ohi kulkeneet turistit kokivat jonkin asteiden järkytyksen ohittaessaan Trocaderon tekoverellä valellut portaat. Impäristöaktivistit olivat hakeneet asialleen pontta tällä visuaalisella tehosteella.

YK julkaisi viime viikolla raportin, jossa varoiteltiin maapallon n. 8 miljoonan lajin kokonaismäärästä yhden miljoonan olevan vaarassa kuolla sukupuuttoon. Kerskakulutus, joka kuluttaa huomattavasti luonnonvaroja, ympäristön saasteet, kaupungistuminen, maanviljely ja maapallon väkiluvun kasvu ovat kaikki haitaksi luonnon monimuotoisuudelle kasvihuonekaasupäästöjen ohella. Näistä kaasuista merkittävimpiä ilmastonmuutoksen kannalta ovat vesihöyry, hiilidioksidi ja metaani.

Mielenosoittajien ryhmä käyttää itsestään nimeä ’Extinction Rebellion’. Ryhmä perustettiin viime vuonna Britanniassa ja on lyhyessä ajassa kasvanut maailmanlaajuiseksi liikehdinnäksi. Ryhmä järjestää mielenosoituksia ilmaston puolesta ja vaatii kasvihuonepäästöjen vähentämistä ja kantavat huolta lajien monimuotoisuuden puolesta.

Asiasta lisää:

RT

3 Comments

  1. Pekka ja Pätkä
    12.5.2019 21:33

    On universaali totuus, että sivilisaatio, sellaisena kuin me sen tunnemme, tuhoaa itsensä ennen kuin se kehittyy sellaiselle tasolle, että galaktinen yhteys toisiin sivilisaatioihin olisi edes mielekäs.

    Samasta syystä emme ole saaneet minkäänlaista elonmerkkiä toisilta sivilisaatioilta. Ne ovat tuhonneet itsensä ennen kuin olisivat kehittyneet galaktiselle tasolle.

    Ympäristöaktivistit eivät lopultakaan ole kiinnostuneita ympäristöstä. Vain vallasta. Aktivismi on vain yksi keino muiden joukossa edetä poliittisen valtahierarkian portaissa. Koska aktivistiryhmät, joita on paljon, eivät rekisteröidy puolueiksi, on selkeästi kyseessä hybridivaikuttaminen.

    Vastaa
  2. Nestori Lundahl
    12.5.2019 21:47

    Luulenpa että Pariisissa piankin nuo portaat ovat ihan oikean veren punaamat.

    Vastaa
  3. Juuso
    13.5.2019 08:00

    Hybridipropagandaa, jossa oma vihreä ajatus ja panikointi johtaa.
    Ihminen pilaa ympäristöään eri keinoin saastuttamalla, se on ihan selkeä fakta. Ilmaston muuttamisessa en usko ihmisen roolin olevan merkityksellinen.
    Merkitys asialle taas tulee siitä, että propagandaa levittävät ja tuottavat elitistirikolliset voivat rahastaa verotuksen ja syyllistämisen keinoin kansoja ja pelossa pitäen hallita ihmisjoukkoa tehokkaammin.
    Sama kuvio toistuu vuosisadasta toiseen, tyhmä ihminen ei tajua. Anemaksut maksamalla saat sielullesi rauhan.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top