Trumpin syyte kaatui senaatissa, Pelosi sai raivarin

Yhdysvaltain senaatti äänesti nurin entisen presidentin Donald Trumpin syytteen kapinan lietsomisesta. Syytettä ajaneiden demokraattien mukaan Trump olisi yllyttänyt 06.01. kannattajiaan mellakoimaan ja tunkeutumaan kongressin ja senaatin toimitiloihin Capitol-rakennuksessa.

Yhdysvaltain edustajainhuoneen puhehenkilö Nancy Pelosi (demari, Kalifornia) näytti median mukaan olevan raivoissaan senaatin päätettyä luopua entisen presidentin Donald Trumpin tuomitsemisesta. Pelosi ilmaantui yllättäen senaatin päätöksen jälkeiseen syytettä ajaneiden kongressin jäsenten lehdistötilaisuuteen. Hänen kerrotaan lyöneen nyrkkiä pöytään useita kertoja arvostellessaan senaattoreita,  jotka olivat äänestäneet syytteeseen asettamista vastaan. Pelosi kertoi, ettei hän aio tämän jälkeen ajaa omaa aloitettaan Trumpin epäluottamuksesta. Videoleikeellä näyttää kovasti siltä, ettei Pelosin esiintyminen kuulunut tiedotustilaisuuden suunnitelmaan:

Senaatti oli jo päättänyt kuulla todistajia -äänin 55:45, mutta äänesti päätöksestä heitä kuulematta. Trumpin lakitiimi on aiemmin kertonut keränneensä mm. videoleikkeitä näkyvien demokraattien BLM/Antifan väkivaltaisuuksia myötäilevistä lausunnoista, tulkiten ne yllyttäviksi. Trump totesi päätöksen jälkeen, että ”olen aina ollut ja tulen olemaan, horjumattoman laillisuuden puolustaja, ja puolustan lainvalvonnan sankareita ja amerikkalaisten oikeutta keskustella rauhanomaisesti ja kunniallisesti päivän asioista ilman ilkeyttä ja vihaa”.

Senaatin äänestystulos syntyi luvuin 57 syytteen puolesta, 43 vastaan. Tämä ei riittänyt entisen presidentin tuomitsemiseen. Demokraatit ja seitsemän republikaania äänestivät Trumpin syyllisyyden puolesta. Syytteeseen liittyneet republikaanit olivat Richard Burr (Pohjois Carolina), Susan Collins (Maine), Bill Cassidy (Lousiana.), Mitt Romney (Utah), Ben Sasse (Nebraska), Lisa Murkowski (Alaska) ja Pat Toomey (Pennsylvania.). Pennsylvanian yliopiston oikeustieteen professorin Claire Finkelsteinin mukaan useimmat Trumpin tuomitsemisen puolesta äänestäneet republikaani-senaattorit eivät aio asettua uudelleen ehdolle senaattiin. Tämä viittaa siihen, että puolue pysyy Trumpin takana. Finkelsteinia haastatteli Al Jazeeran Floridan kirjeenvaihtaja Andy Challenger.

Luettavaa:

11 Comments

  1. Terhomatti Hämeenkorpi
    14.2.2021 08:49

    Hurraa !
    Joku raja noille ääridemariperkeleille sentään asetettiin.

    Vastaa
    1. Pekka Kemppainen
      14.2.2021 11:23

      Suomessa demariperkeleet saa yhä hillua mielensä mukaan.

      Vastaa
      1. Merceeri
        14.2.2021 14:39

        ”Syytteeseen liittyneet republikaanit olivat Richard Burr (Pohjois Carolina), Susan Collins (Maine), Bill Cassidy (Lousiana.), Mitt Romney (Utah), Ben Sasse (Nebraska), Lisa Murkowski (Alaska) ja Pat Toomey (Pennsylvania.). Pennsylvanian yliopiston oikeustieteen professorin Claire Finkelsteinin mukaan useimmat Trumpin tuomitsemisen puolesta äänestäneet republikaani-senaattorit eivät aio asettua uudelleen ehdolle senaattiin.”

        Pitäisikö ehkä miettiä sitä, että miksi nämä Trumpin tuomitsemisen puolesta äänestäneet piilodemari-republikaani-senaattorit eivät aio asettua uudelleen ehdolle senaattiin?” Eiköhän ole päivänselvää, että he ovat nyt työnsä republikaaneissa tehneet, eivätkä ole enää jatkossa demareille käyttökelpoisia ilmiantaja-vasikoita, lue; poliittisten myyräntunneleiden kaivajia.

        Sama ilmiöhän nähtiin Suomessakin Neuvostoliiton romahtaessa! Jokainen kynnelle kykenevä stalinisti teki koko aiemman poliittisen uransa osalta poliittisen takinkäännöksen. Seuraavaksi he liittyivät / organisoivat itsensä uudelleen muihin puolueisiin voimaantumaan, koska stalinistikommunistit olivat ja OVAT kakaroitaan myöten Suomessa ainoa porukka – rappareiden ohella – jotka ovat huomanneet miten auki vanhojen kompromissi-puolueiden puolustus on ollut. Nämä kummatkin toimijat ovat ymmärtäneet poliittis-taloudellisen organisoitumisen merkityksen, eli hyödyt! Katsokaa mitä poliittisia päätöksiä vanhat puolueet ovat tehneet käytännössä, sekä sitä, miten ne päätökset ovat vaikuttaneet juuri sinun elämääsi käytännön tasolla.
        Älkääkä kuunnelko vanhojen puolueiden julistuksia, koska ne julistukset ovat vain tyhjiä vappusatasten lupauksia, sillä samalla jää huomaamatta, että ne julistukset ovat ainoastaan käytännön savuverho yhteiskunnan sosialisoimiseksi harvalukuisen poliittis-taloudellisen eliitiin hyväksi, johon eliittiin kuuluvat nyt myös exstallarit. Esim. Katsokaa mitä agendaa valtamedia syöttää ja tuottaa ihmisille!

        Ps. Ja sitten ovat vielä nämä ”piilostalinistit”, joita on joka puolueessa loisimassa ja hyötymässä. Jos olette ikinä ihmetelleet sitä, että miksi joskus ja aika-ajoin ns. ”porvaripuolueiden” politiikka näyttää niin kummallisen 1970lukulaiselta, niin se johtuu vain siitä, että jotkin arvovaltaiset tahot varjoissa – ovat yhdessä – niin oikealta, kuin vasemmaltakin ohjanneet sekä vanhat, että uudet stalinistit nyt salonkikelpoiseksi muokattuun piilo-uusmarxilaisuuteen, koska se sopii yhteen koko vasemmiston, kuin myös stalinistien, että raharälssin kansalaisten hallintasuunnitelmiin, koska nämä kaikki yhdessä käyvät kansalaisten kukkarolla imemässä elinvoimaa kansalaisten peruselinehdoista, joita ovat:

        -asuminen
        -liikkuminen (omalla autolla)
        -ruoka
        -lämpö
        -sähkö
        -sekä yms. asiat, joihin voidaan liittää pakolliset ”lakisääteiset” maksut, ulosoton uhalla.

        Toivottavasti tämä kuvaus suomalaisesta oravanpyörästä herättää ajatuksia ihmisissä ainakin siten, että politiikkaa on mahdollista muuttaa – toistaiseksi äänestämällä – hyvätapaiseksi vanhanajan kunnon demokratiaksi.

        Vastaa
  2. murre riepunen
    14.2.2021 09:23

    Tämä on valitettava uutinen, ainakin Ylelle, joka viidettä vuotta on voinut surutta nälviä, ja vähätellä Trumpin toimia. Toimittajat voivat kuitenkin intoilla tyyliin ” tämä ei jää tähän ” ja aloittavat mölinän ilmastonmuutoksesta, joka heidän mukaan on lämpenemään päin.

    Vastaa
  3. Orang Utang
    14.2.2021 10:41

    Lähi-Idässä paukkuu ja leimahtelee. 500 öljyrekkaa tuhottu.
    – Kuka hyötyi tapauksesta?
    – Vaikuttaako tapaus USA:n sopimukseen, jolla se luovutti Syyrian öljylähteitä Shellille?
    – Onko se yhteydessä USA:n uusien joukkojen lähettämiseen alueelle. Tämähän oli yksi suoritus “vaalituesta” uudelle hallinnolle.
    – Follow the money.
    – Muuten, käytännössä kaikki presidenttioletettu Joe Bidenin kiireelliset päätökset ovat käteissuorituksia “vaalituen” antajille alkaen aina Bill Gatesin Planned Parenthoodista.

    Vastaa
  4. Orang Utang
    14.2.2021 11:03

    Mitä seuraavaksi?

    Tällainen näytösdemokratia vaatii näytös näytökseltä aina räiskyvämpiä otsikoita pysyäkseen pystyssä. Kiitos informaatioteknologian, kansan huomio on ennen näkemättömässä laajuudessa saatu keskittymään edustajiin. Kansa on jopa jättänyt työnsä ja siirtynyt sisätiloihin, vain seuratakseen poliitikkojen narsismi-tänään show’ta.

    Pieni haittapuoli tällaisessa näytösdemokratiassa on se, että kun enää ei keksitä uusia ja entistä huimempia julkisuustempauksia, koko järjestelmä romahtaa.
    – Jaa. Mutta siitähän saakin uuden episodin: kuinka urheat edustajamme vielä viimeisillä voimillaan yrittävät pelastaa demokratian. Ei hullumpi idea. Voidaan laittaa pyörimään jo tällä tuotantokaudella.

    Vastaa
  5. Mamutti heräsi demari vasureiden primitiiviseen möykkään
    14.2.2021 11:22

    McConnell slams Trump on the Senate floor following acquittal | Full Remarks
    tässä on fakta suomen valtamedian sankariin suosion you tubessa
    1,2 T peukkua ylös
    5.9 T tuhatta vastustaa häntä ja pitää petturina
    https://www.youtube.com/watch?v=dLO-KgxSQAY
    VS
    Kysely: 53 prosenttia amerikkalaisista estäisi
    Trumpin ehdokkuudet julkisiin virkoihin jatkoss
    Kysely tehtiin noin ****tuhannelle ***täysi-ikäiselle amerikkalaiselle
    perjantaina sen jälkeen,
    kun Trumpin puolustusasianajajat olivat esittäneet oman puheenvuoronsa senaatissa.
    siis tälläisen * mini kyselyn* perusteella Demari fi yleistää
    että tämä väittämä olisi faktaa
    Kysely: 53 prosenttia amerikkalaisista estäisi
    Trumpin ehdokkuudet julkisiin virkoihin jatkossa
    ANTAKAA JO ARMOA DEMARI PROPAGANDISTIT
    HS ELÄÄ OMASSA KUPLASSAN
    Trump vapautui virkasyytteestä, mutta äänestystulos oli historiallinen:
    Nämä seitsemän republikaania äänestivät tuomion puolesta
    HS.fi
    Presidentti Biden: Trumpin syytteen sisällössä ei ollut mitään kiistanalaista
    Ilta-Sanomat
    NO MIKSI HE SITTEN HÄVISIVÄT SEN JUTUN ,,,,,,
    UKKO ON JUURI NÄHNYT TRUMPH PUOLUSTUKSEN YHTEYDESSÄ
    OMAN PUOLUEENSA EDUSTAJIEN YLLYTYSTÄ VÄKIVALTAAN VIHAPUHEET MUTTA ,,,,
    Tämä jakso historiassamme muistuttaa demokratian olevan hauras. Että sitä pitää aina puolustaa. Että meidän pitää olla valppaina. Ettei väkivallalle ja ääriajattelulle ole Amerikassa tilaa, muotoili Biden, jonka mukaan johtajilla on erityinen vastuu totuudessa pysymisestä.
    MIETIKÄ MITEN BILDEN TUNKEE HARHAISETI SANOJA REBUBLIKAANIEN SUUHUN
    KUINKA SEKAISIN TÄMÄ SENIILI MUUMIO VOI OLLA
    Presidentti Biden: Trumpin syytteen sisällössä ei ollut mitään kiistanalaista –
    ”Jopa he, jotka vastustivat tuomiota, uskovat Trumpin syyllisyyteen”
    Demokraatti.fi
    ANTEEKSI MITÄ
    Että meidän pitää olla valppaina. Ettei väkivallalle ja ääriajattelulle ole Amerikassa tilaa,
    JUSTIHAN JOE JA KAMALA OVAT TSEMPANEET
    ÄÄRI LIIKKEITÄ ANTIFA JA BLM ää anti thrumph MELLAKOIHIN
    myös mellakoihin* vain rasistisia *USA poliiseja vastaan
    ”Jopa he, jotka vastustivat tuomiota, uskovat Trumpin syyllisyyteen”
    ÖÖÖÖÖÖÖ OIKEAASTI MITENKÄ NIIN
    Siis tuo kommenttihan kuulostaa jonkun harhaisen diktaattorin kommentilta
    joka ei usko että häntä vastustetaan
    Esim
    Joe Herää puolet Amerikkalaisista eivät äänestäneet sinua

    Joe Bilden kuittaa dementikkona

    se on vale kaikki halusivat minut presidentiksi jopa republikaanit
    jotka eivät äänestäneet minua

    OK Me CNN Ei kyseenalaisteta tätä HS än ja demari Fi kera millään tavalla
    koska sinä olet meidän harhainen suosikki
    ja ne puolet sinua vastustavista amerikkalaista
    Ovat meidän koko maailman valtamedioiden vihollisia joidenka suut pitää tukkia lopulisesti
    Kun oikein mielikuvitus lentää
    He twitter MIELIVALTAAN ALISTETUT
    Mielipide sulussa Bännätyt olevat republikaani Poliitikot – 74 Miljoonaa ihmistä
    olisivat haluneet oikeasti äänestää vain sinua ilman mitään kiistaa

    Liberaali vasuria 47 vuotta usa politiikassa
    Mitään saamatonta nahjusta *paitsi pahaa korruptiota finanssi kriisejä 2008*
    tulevaisuuden USAN Sosialistia talouden tuhoajaa
    Creepy Joeta 78v

    Vastaa
  6. Pentti
    14.2.2021 12:20

    Tuo pelosi ei ole ihminen vaan Saatana ihmisen muodossa.

    Kuinka joku voi olla noin täynnä pahuutta ja vääryyttä on jotain käsittämätöntä.

    Vastaa
  7. pöh
    14.2.2021 14:42

    Biden pitäisi syytteeseen laittaa.

    Tässä taas yksi todiste hänen rikoksistaan, jonka tietenkin media ja some jätit vaikenevat.
    https://banned.video/watch?id=6028cc04a39406059c2078f0

    Eli 2016 varapresidenttinä Biden kiristi Ukrainaa erottamaan syyttäjän joka tutki Hunter Bidenin korruptiota Ukrainassa.
    Ja tuossa puhelinkeskustelussa Petro Poroshenkon kanssa Biden lupaa että nyt kun syyttäjä on vaihdettu, niin USA takaa Ukrainan biljoonan dollarin lainan.

    Media on todella häpeällinen tänä päivänä!

    Vastaa
  8. juha.
    14.2.2021 19:41

    Olen perin tyytyväinen tuloksesta ja kirsikkana kakun päällä ”Hullun lehmän” Pelosin saama raivonpuuska, joka on niin kuvaavaa kommunisti-demokraatille kun äänestyksen tulos oli ”väärin”, koska (vielä toistaiseksi) senaattiin ei voitu järjestää postiäänestystä eikä laumaa demokraatti ”vaalitarkkailijoita”. Tähän on lisättävä myös teknologiajättien kyvyttömyden normaalin länsimaisen demokratian sensurointiin.

    Hmmm…. Pelosi taitaa vetää päänsä täyteen tänä iltana. Tunnettu alkoholisti kun on, eikä jäätelökään lopu kesken 30 000 dollarin pakastimista ja keittiöstä!

    Vastaa
  9. […] Trumpin syyte kaatui senaatissa, Pelosi sai raivarin […]

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top