Turkista Suomeen á 4000€, ihmissalakuljetuksen logistiikka

Varsinais-Suomen Käräjäoikeudessa eilen tuomitun jutun asiakirjoista selviää, miten salakuljetusreitti Lähi-Idästä Suomeen toimii, ja miten rikollisjärjestöt löytävät asiakkaansa. Toiminnasta annetaan aineistossa hyvin yksityiskohtainen kuvaus.

Vuonna 1997 syntynyt Sohaib Jouda tuomittiin 08.03.2019 käräjäoikeudessa vuoden vankeusrangaistukseen laittoman maahantulon järjestämisestä kolmelle henkilölle, osana järjestäytyneen rikollisjoukon toimintaa. Laittomien maahantulijoiden matkareitit selviävät tutkinta-aineistosta.

  • Todistaja 1., irakilainen nainen, oli lentänyt Bagdadista Turkkiin, jossa hän oli tavoittanut rikollisjärjestön henkilön jo Bagdadissa saamastaan puhelinnumerosta. Tämä oli järjestänyt hänelle kyydin Kreikkaan, ”jahdilla”.
  • Kreikassa nainen oli tavannut salakuljettajan, joka antoi hänelle lentolipun Suomeen ja toiselle henkilölle myönnetyn passin.
  • Todistajana kuultu asiakas kertoi, että Turkkiin asti hän oli tullut omalla passillaan, jonka hän oli sitten lähettänyt Irakiin tyttärelleen. Ilmeisesti oikeiden passien kierrätys on näissä asioissa normaalia. Suomesta tiedetään mm. Suomen kansalaisuuden saaneita henkilöitä, jotka ovat lyhyessä ajassa ”hukanneet” jopa 10 Suomen passia, -ja toki saaneet heti uuden.
  • Nainen kertoo salakuljettajan etsineen hänelle passien valikoimastaan lähinnä samannäköisellä kuvalla varustettua, ja että salakuljetettavaa käytettiin kampaajalla styylattavana passinsa näköiseksi.
  • Kreikassa salakuljetettava oli ensin dumpattu johonkin hotelliin, missä tämä kertomansa mukaan oli ollut hämmentynyt ja peloissaan. Salakuljetus-organisaattori oli sitten lähettänyt eilen tuomitun Sohaib Joudan hakemaansa asiakasta hotellista ja saattamaan lentokentälle. Kentällä Sohaib oli yksityiskohtaisesti opastanut asiakkaansa oikeaan jonoon, ja valvonut etäältä koneeseen nousua. Salakuljettaja oli tässä yhteydessä kaksikin kertaa soittanut asiakkaalleen, ja opastanut mm. oikeaan jonoon.
  • Opastus oli ollut hyvin yksityiskohtaista:

    ”Sohaib oli lentoasemalla pistänyt hänet seisomaan johonkin paikkaan ja kieltänyt häntä puhumasta ja liikkumasta. Hän oli pelännyt Sohaibia, koska Sohaib oli sanonut, ettei hän saa kertoa tästä asiasta mitään ja koska Sohaibilla oli pelottava tapa puhua hänelle. Hänen piti seisoa Sohaibin osoittamassa paikassa ja odottaa kun tämä haki muita perheitä. Sohaib oli tullut takaisin ja kertonut menevänsä edeltä ja käskenyt heidän seurata perässä.”

  • Todistajana kuullulla salakuljetetulla ei ollut havaintoa siitä, tuliko Sohaib samalle lennolle, tai tuliko muita salakuljetettavia. Tämä näyttää olevan normi näissä tapauksissa: Asiakasta valvotaan tarkkaan ja keskeytyksettä, mutta näkymättömästi.
  • Toiset Sohaibin asiakkaat, palestiinalaiset A:n veljekset, ostivat matkansa isänsä rahoittamana. Heidän matkansa kulki Turkista
    Kreikkaan Mykonosiin ja sieltä matkaa Ateenaan. Ateenasta he olivat matkustaneet Geneven kautta Ruotsiin ja sieltä edelleen Suomeen.
  • Veljekset maksoivat matkastaan 4000€ per henkilö, ja Kreikasta alkaen Sohaib toimi heidän saattajanaan. Samassa matkueessa oli ollut myös kaksi muuta salakuljetettavaa, jotka oli jätetty Sveitsiin ja Ruotsiin. Sohaibin mainitaan hankkineen matkaliput ja asiakirjat. Veljekset muistavat Sohaibin puhuneen kreikkaa, mikä viittaa pitkäaiseen liiketoimintaan po. reitillä.
  • Sohaib oli saattanut veljeksiä Suomeen asti, ja matkueeseen oli kuulunut myös em. nainen, joka ei kuulusteluissa ollut muistanut muita seurueeseen kuuluneita. Veljesten mukaan Sohaibin oli täytynyt auttaa naista mm. valuutan vaihdossa.
  • Kertomuksissa mainitaan myös laittomia rahansiirtoja järjestelevä ”Firas”, jonka kautta mm. veljesten isän rahalähetys matkaa varten oli tullut. Tämä viittaa muslimimaisssa toimivaan Hawala-rahansiirtoverkostoon, jossa summat siirtyvät pankkijärjestelmän ulkopuolella, mutta käteinen jää summan lähetysmaahan. Järjestelmää käytetään terrorismin rahoittamiseen. ”Feras” (Firas) ei veljesten mukaan osallistunut ihmissalakuljetukseen.
  • Sekä nainen että veljekset ovat ilmeisesti luovuttaneet käyttämänsä passit takaisin Sohaibille Suomeen saavuttuaan, -uudelleenkäytettäviksi seuraavissa kuljetuksissa.
  • Sohaib Joudalla ei kertomansa mukaan ole vakitusta osoitetta. Hän asuu milloin Kreikassa, milloin Ruotsissa.

Tapauksen tutkinnassa siis näyttäytyy verkosto henkilöitä, jotka liikkuvat säännöllisesti maasta toiseen Euroopassa, pitävät ainakin ajoittain tukikohtaa Kreikassa, ja ovat Eurooppaan haluavien Lähi-Idässä asuvien tavoitettavissa. He käyttävät passinväärentäjien palveluksia, mutta ilmeisesti useimmin varastettuja ja ”hukattuja” dokumentteja, joiden kuvat muistuttavat heidän asiakkaitaan. ”Paperittomia” heidän asiakkaistaan tulee, kun nämä luovuttavat Suomessa käyttämänsä dokumentit matkanjärjestäjilleen.

Sohaib Joudan tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

P.S.
Myös senegalilainen ihmissalakuljettaja laskutti 4000€ per asiakas. Näyttää olevan käypä hinta kaikkialla.

3 Comments

  1. Sulttu
    11.3.2019 16:03

    On se ihanaa tämä vapaa liikkuvuus 🙁

    Vastaa
  2. Nikander. Uolevi Nikander.
    11.3.2019 18:03

    > Opastus oli ollut hyvin yksityiskohtaista

    Salakuljetus on vaativa ammatti ja siinä ostajasta on huolehdittava loppuun asti. Maksua ei tule, jos väliporras hoitaa huolimattomasti oman osuutensa prosessista.

    Yleensä tehtävät on jaettu erillisiin pieniin ja anonyymeihin osiin. (Periaatteessa kuka tahansa) voi esimerkiksi ostaa itselleen yhden osoitteen, josta on noudettava henkilö ja muutettava asian tila, esimerkiksi saattaa hänet lentokoneeseen, joka myös nousee ilmaan. Vasta sitten voi saada sovitun palkkion. Tehtävästä ja henkilön luottamuksesta (status) riippuen voi saada esimerkiksi puolet palkkiosta etukäteen.

    Tehtävien anonyymisyys tarkoittaa, että jos joku paljastaa oman tehtävänsä, tekee hän haittaa vain itselleen. (Rahat menivät ja päälle tuli vielä syyte salakuljetuksesta.)

    P.S.
    Jos vielä enemmän bannaat näitä TOR-verkon IP-osoitteita, niin kohta poistun kokonaan linjoilta.

    Vastaa
  3. joni
    11.3.2019 18:57

    Olenkin jo pitkään ihmetellyt että miten Helsingissä joka toinen vastaatulija näyttää ulkomaalaiselta.
    Muutama vuosi sitten kävin illalla itiksen Lidlissä ja itseni lisäksi siellä oli muutama valkoinen ja kymmeniä neekereitä ja arabeja.
    Olemme invaasion kohteena.
    Islam on yrittänyt yli 1000 vuotta vallata Euroopan ja nyt ei tarvitse kuin kävellä sisälle ilman lupaa tai itkeä asylia rajalla.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Scroll to top