Turussa alkaa Kaikkien kaupunki –kampanja

Päihteiden käyttö ja sekava, häiritsevä käytös julkisilla paikoilla ja joukkoliikenteessä aiheuttaa tutkimusten mukaan turvattomuuden tunteita. Ratkaisuksi toivotaan usein lisää valvontaa. ”Valvonta lisää turvallisuutta, mutta turvallisuutta tuo myös ajatus siitä, että voimme luottaa kanssamatkustajiin. Älä jätä kanssamatkustajaa yksin, jos huomaat, että apuasi tarvitaan”, sanoo EHYT ry:n asiantuntija Inari Viskari.

Turun seudun joukkoliikenteessä starttaa Kaikkien kaupunki -turvallisuuskampanja 12. elokuuta 2019. Kaikkien kaupunki -kampanjan tavoitteena on lisätä turvallisuuden tunnetta ja viihtyisyyttä niin joukkoliikenteessä kuin muussakin julkisessa kaupunkitilassa.

”Kaikki matkustajat ovat osa yhteistä kaupunkitilaa. Miten kohtaamme toisemme ja millaista tilaa toisillemme teemme? Päihteitä käyttävillä ihmisillä on suuri tarve tulla kohdatuksi ihmisinä, eikä pelkästään järjestyshäiriönä”, sanoo Inari Viskari .

Kampanjaan sisältyy tiivis ohjeistus päihtyneiden ihmisten kohtaamiseen joukkoliikenteessä sekä koulutus Turun seudun joukkoliikenteen henkilökunnalle. Koulutuksen teemana on päihteitä käyttävän tai sekavasti käyttäytyvän ihmisen kohtaaminen.

”Meidän aikuisten on tärkeää myös uskaltaa toimia ja mennä häirinnän kohteen tueksi häiriötilanteissa, riippumatta siitä kuka häirinnän kohteeksi joutuu.Myös päihtynyttä ihmistä pitää auttaa. Turvallisuus ja viihtyvyys on kaikkien vastuulla. Hyväksytään erilaiset ihmiset, tehdään matkasta turvallinen ja viihtyisä yhdessä”, Viskari toteaa.

Kampanjan aikana matkustajia kannustetaan jakamaan kokemuksiaan joukkoliikenteestä. Helsinki Poetry Connection koostaa tarinat ja muistot runoesitykseksi, joka esitetään 8. syyskuuta järjestettävässä Runotapahtumassa, Fölin vesibussissa M/S Jaarlilla.

2 Comments

  1. Jaaha
    12.8.2019 09:54

    ”Päihteitä käyttävillä ihmisillä on suuri tarve tulla kohdatuksi ihmisinä, eikä pelkästään järjestyshäiriönä”
    Ahaa… no joku vois vihjata, että jättää päihteet vähäksi aikaa käyttämättä, ainakin käyttäessään julkisia liikennevälineitä, niin varmasti helpompi kohdata ihmisiä.
    ”Miten kohtaamme toisemme ja millaista tilaa toisillemme teemme?”
    Esimerkiksi siten kohdataan toisia, että ei esiinnytä julkisesti päihtyneenä ja potentiaalisesti vaarallisina ja arvaamattomina.

    Järjestyshäiriö on järjestyshäiriö ja Turun kokoisessa kaupungissa ei mene pitkään, että sattuu haaveri jos tukee nokkansa jokaisen juopon ja narkkarin asioihin joihin törmää. Hyvä alku olisi, että bussikuskin ymv. saisivat tehokkaampaa apua näiden ihmisten parempaan säilöön korjaamisessa. Linja autot ovat matkustamista varten eikä sinne halua matkustajana tulla vapaaehtoiseksi sosiaalityöntekijäksi.

    Vastaa
  2. Nestori Lundahl
    12.8.2019 10:48

    Hyvä ajatus sinänsä, mutta oman kokemukseni mukaan se väliinmenijä saa yleensä kaikkein rankimmin turpaan.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top