Turvapaikan saaneiden lomailu kotimaissaan ei mahdu kansalaisten oikeustajuun – Saksa riistää turvapaikan, jos lomailu paljastuu

Julkisuudessa olleen tiedon mukaan pieni rokottamaton somalilapsi sairastui tuhkarokkoon Turussa palattuaan perheensä kanssa lomamatkalta Somaliasta, maasta, josta he tai heidän vanhempansa ovat paenneet ja saaneet turvapaikan Suomesta. Tänään Helsingin Sanomissa kerrotaan afgaaneista, jotka olivat saaneet turvapaikan Suomesta. Heidät tuotiin Suomeen ehkäpä 100 muun vastaavanlaisen tapauksen tapaan Suomen valtion sotilasoperaation avulla.

Uskon suomalaisten nyt laajalti ihmettelevän, miksi Suomesta turvapaikan saaneet afgaanit olivat nyt entisessä kotimaassaan? Suomalaisten oikeustajuun ei mene se, että lomaillaan todennäköisesti suomalaisen yhteiskunnan tuella siellä, mistä ollaan paettu.

Itä-Helsingissä jo yli vuosikymmenen on ihmetelty sitä, kuinka somalit laajoin joukoin viettävät kesät Somaliassa, vaikka he ovat sieltä paenneet sotaa. Tämä on mm. näkynyt siinä, että somalilapset ovat usein tulleet kouluun pari viikkoa koulujen jo alettua.

Kysyin Helsingin SOTE-lautakunnan tuoreena jäsenenä vastaavalta virkamieheltä, maksetaanko somaleiden kesälomat entisessä kotimaassaan harkinnanvaraisesta tai ehkäisevästä toimeentulotuesta. Vastaus oli nopea ei. Tämä on tärkeä tieto, sillä tästäkin asiasta liikkuu väärää tietoa somessa.

Suomen Amnesty ja Ihmisoikeusliike ovat hiljattain ottaneet kantaa, että Suomessa perusturvan taso on liian matala, jotta perusihmisoikeudet toteutuisivat merkittävällä osalla väestöä. Minulle on nyt mysteeri, millä rahoilla isoille perheille ostetaan lentoliput entisiin kotimaihin? Eivät ne maltaita maksa, mutta kuitenkin. Ymmärrän sen, että eräs insentiivi täällä humanitaarisista syistä olevilla usein työttömillä ja yhteiskunnan tuen varassa elävillä on lomailla entisissä kotimaissa on se, että eläminen on siellä halvempaa.

Sana lomailu on siis ongelmallinen suurella osalla eri alkuperämaissa lomailevista aikuisista, koska heidän työllisyysasteensa on niin alhainen. Norja muistaakseni puuttui tähän lomailuun jo vuosia sitten.

Saksassa on hyvin tiukka linja: Turvapaikan saaneet eivät saa turvapaikkastatuksen menettämisen uhalla (?) vierailla entisissä kotimaissaan. Meidän Ulkomaalaisvirastoa vastaava viranomainen BAMF vaatii mm. sosiaalityöntekijöitä sekä laajalti muitakin viranomaisia ilmoittamaan sille, jos turvapaikan saaneet vierailevat entisissä kotimaissaan. Mikäli ilmenee, että turvapaikan saanut henkilö on ollut lomailemassa alkuperämaassaan, BAMF voi tehdä arvion, että henkilö ei tarvitse suojaa.

Ihmetellä täytyy, että Suomessa tästä ”lomailusta” ei vielä ole edes kunnolla keskusteltu. Sen aika on erityisesti nyt, kun ulkoministeri Pekka Haaviston Afganistan show paljasti tämän pahasti vinoutuneen asiaintilan laajasti suomalaisille tilanteessa, jossa valtio ottaa lainaa taas kuusi miljardia euroa ensi vuoden menojen kattamiseksi.

MikkoPaunio

12 Comments

  1. pöh
    5.9.2021 16:18

    ”Itä-Helsingissä jo yli vuosikymmenen on ihmetelty sitä, kuinka somalit laajoin joukoin viettävät kesät Somaliassa, vaikka he ovat sieltä paenneet sotaa. Tämä on mm. näkynyt siinä, että somalilapset ovat usein tulleet kouluun pari viikkoa koulujen jo alettua.”

    Täytyy vähän korjata.
    Täällä on kyllä ihmetelty sitä jo yli 20-vuotta

    Vastaa
  2. pöh
    5.9.2021 16:24

    Toinen asia mikä ihmetyttää täällä itä-helsingissä, mistä niillä somalinaisilla on järjettömät seteliniput aina kaupassa, kun yhtään ei ole kukaan koskaan nähnyt töissä missään?

    Vastaa
    1. Pekka Kemppainen
      5.9.2021 18:03

      Valuutansiirtofirmojen tiskeillä olis enemmän ihmettelyn aihetta.

      Vastaa
      1. Sitä tarkoitin
        5.9.2021 21:37

        No nää punavihreet siis vihreet sallii lomailutkin noille loisille ja suomalaiset maksaa. Lisäksi nää punikit kaivaa kuoppaa koko maalle ja myös heille itselleen.

        Vastaa
  3. Ei voi muuta sanoa
    5.9.2021 16:51

    Meidän punaihreet kommarisuvakit onkin vähän vielä tyhmempiä.

    Vastaa
    1. Obelix
      5.9.2021 18:52

      To: Ei voi muuta sanoa

      ”Punaihreet kommarisuvakit onkin vähän vielä tyhmempiä.” Tähän väliin sallinet perustavaa laatua olevan pikku korjauksen! Miten niin tyhmempiä – punavihreet kommarisuvakithan nauraa suomalaisille yksinkertaisille naivisteille päin naamaa niin, että räkä lentää… yhdessä globalisti-veljien kanssa! Niiden välillä on muuten vielä yksi merkittävä yhteinen tekijä: Ne käyvät kumpikin kansan kukkarolla kilpaa ja pitävät huolen siitä, ettei siihen väliin kukaan muukaan pääse. Kysykää vaikka Halla-aholta! Seuraava ikävä kysymys isolla kysymysmerkillä onkin: Kukakohan lienee se suuri ”tallipäällikkö”, joka harjasi kryptisen Halla-ahon?

      Vastaa
      1. Puolueeton
        5.9.2021 21:40

        Olisikohan Halla-aho kyllästynyt pyrkiä toteuttamaan tavoitteitaan. Puolueessa ei ole riittävän älykkäitä edustajia tukemaan Hallan tavoitteita. Merkittävien edustajien kiinnostuksena lienee vain päästä konsensusministereiksi, mihin ei sovi persujen kansalliset tavoitteet. Toisaalta joukossa on typeryksiä, joiden toiminta on pilaa rehellisiin tavoitteisiin pyrkivän puolueen mainetta.

        Pakolaiset eivät yleensä ole sotapakolaisia vaan yksinkertaisia ahneita pyrkyreitä. Valehtelevat päästäkseen hyötymään länsimaisen kultuurin ilmaisista eduista. Joukossa on tietysti joitakin, jotka haluavat siirtyä länsimaiseen kulttuuriin ja halu työskennellä sen hyväksi.

        Vastaa
  4. Obelix
    5.9.2021 17:46

    ”Ihmetellä täytyy, että Suomessa tästä ”lomailusta” ei vielä ole edes kunnolla keskusteltu. Sen aika on erityisesti nyt, kun ulkoministeri Pekka Haaviston Afganistan show paljasti tämän pahasti vinoutuneen asiaintilan laajasti suomalaisille tilanteessa, jossa valtio ottaa lainaa taas kuusi miljardia euroa ensi vuoden menojen kattamiseksi.”

    Niin, koko ceissi pähkinänkuoressa: Syntymämaihinsa lähtijät osoittavat hillitöntä röyhkeyttä viipymällä kuukausi / viikkotolkulla ko. maissa, jos kyse on pelkästään kusetus lomailusta? *Ymmärrän tällaisen matkan tarkoituksen vain, jos ihmisen läheinen on avuttomassa tilassa ja sairastunut vakavasti.* Tosiasia on kuitenkin, ettei kukaan rehellinen ja täysjärkinen lomaile LAPSINEEN huvikseen _PITKIJÄ AIKOJA_ kotimaassaan, jos siellä kerran on ilma sakeanaan luoteja ja terroristeja – ei edes hurmahenkisin vihreä poliitikko – ellei sitten itsekin ole jonkinlaisissa hämäräkytköksissä terroristeihin siellä paikanpäällä.

    Ps. Ja jos kyseessä ns. ”matkailijalla” on _todistettavasti_ pelkästään suomalaisen yhteiskunnan hyväksikäyttö, niin silloin suomalaisten päättäjien pitäisi katsoa suomalaisia SILMIIN, sitten kysyä ensin itseltään: Onko tämä sen arvoista, että Suomen Kansan piikkiin otetaan velkaa 6miljardia €:a ensi vuoden menojen kattamiseksi – ilman minkäänlaista julkista, lue; kansalaisille avointa rahojen korvamerkintää? Seuraavaksi sama kysymys pitäisi esittää ao. lomailijoille tiukan suullisesti ja kirjallisesti. Mikäli vastausta ei kuulu, niin pois maasta => niin makaa, kuin on pedannut. Tämän uskoisi jokaisen normaalin suomalaisen hyväksyvän…arvatkaa keistä, suomalaisille vihamielisistä en olisi niinkään varma?

    Vastaa
  5. seant
    5.9.2021 20:45

    Ruotsissa näin syksyn tullen koulut havaitsevat myös varsinkin lukukauden alussa n. 4000 opiskelijaa ei tule kouluun.
    Myös n. 10 000 alle 16 -vuotiasta lasta on rekisteröity Ruotsiin ja maksetaan tuet, mutta ei ole näkynyt edes perhettä, kun oli kutsuttu hammashoito tutkimuksiin. Vanhempainrahaa oli heille maksettu yli 319 miljoonaa Ruotsin kruunua vuodessa ja lapsilisiä n. 209 miljoonan kruunua vuodessa.
    Juuri pari päivää sitten Kela ilmoitti, että erittäin vähän tapahtuu tukihuijauksia ? Oliko juuri afganistanilaisten lomailijoiden takia, kun ulkoministeriö varautui vain pieneen määrään matkustusilmoitusten mukaan, mutta sitten määrä kasvoi satoihin paikanpäällä. Yksi tunnettu tukien maksimointi on avioero paperilla, mitä Kela ei ole tutkinut lainkaan, vaikka näitä yksinhuoltaja lapsiperheitä on valtavasti.

    Vastaa
  6. juha II
    5.9.2021 22:32

    Täällä tullaan päinvastoin pyytämään, että ”lomailijat” tuovat tullessaan vielä lisää läpsyjä!

    Vastaa
  7. Kalergi-suunnitelma
    7.9.2021 16:31

    Talousasiantuntija Pauli Vahteran tekemien laskelmien mukaan nuo viherkommunistien, kokoomuslaisten PettUri Urpon ja tuhoisan maanpetoksellisen GCM-sopimuksen Marokossa joulukuussa 2018 allekirjoittaneen Kai Mykkäsen lemmikit maksavat suomalaisille veronmaksajille yli 3 miljardia euroa vuodessa.
    Se rahoitetaan kantasuomalaisten veronmaksajien piikkiin otetulla ULKOMAANVELALLA, joka voidaan maksaa pois vain vientituloilla. Suomen vienti on jo pitkään takkuillut ja viherkommunistien mieletön ”ilmasto”-politiikka vain heikentää tilannetta tuhoamalla Suomen vientiteollisuuden kilpailukykyä samaan aikaan kun Kommunisti-Kiina rakentaa vain lisää suuria hiilivoimaloita, jotka päästävät ilmaan valtavat määrät tuota viherkommunistien vihaamaa hiilidioksidia – joka on välttämätöntä luonnon säilymiseksi VIHREÄNÄ!

    Meillä valtaapitävät maanpetturithan eivät ole uskaltanee tuoda julkisuuteen Suomeen avosylin vastaanottamiensa loisten aiheuttamia kustannuksia.
    Ks. myös https://rapsodia.fi/lakimies-jaana-kavonius-paljastaa-eu-huijaukset/

    Vastaa
    1. Kalergi-suunnitelma
      7.9.2021 16:59

      Valtaapitäviä maanpettureita tukeva valtavalemedia pyrkii salaamaan tänne haalittujen loisten tehtailemat rikokset.

      Suomalainen rikosylikomisario Christer Ahlgren, varsin suuri tappi suomalaisessa poliisilaitoksessa, esitti äskettäin huolensa siitä, että Suomeen on syntynyt ensimmäinen vakavasti otettava, eli Ruotsin ja Tanskan mallin mukainen, maahanmuuttajien johtama nuorisorikollisjengi. Ja sen lisäksi useita muita huolestuttavia piirteitä omaavia katujengejä.
      Valtamedioista asiaan tarttui ainoastaan MTV3, joka teki aiheesta jutun. Sen sijaan esimerkiksi Ylen ja johtavien globalistirikollisten suomalaisen pääpropagandakanavan Brysselin Pravdan toimituksessa katsottiin, ettei asia ole mediajulkisuuden arvoinen – tai että kantasuomalaisten on parempi olla tietämättä asiasta.
      Ks. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/rikosylikomisario-nuorisorikollisjengeista-olemme-todella-vahvasti-tanskan-ja-ruotsin-tiella-tallainen-on-rikollisjengi-mantaqa/8227086

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top