Sisäasianministeri Maria Ohisalo sanoi tiistaina valtioneuvoston tiedotustilaisuudessa, että turvapaikkahakemuksia voi edelleen jättää. Tämä tarkoittaa siis sitä, että vaikka muilta kuin suomalaisilta ja Suomessa pysyvästi asuvilta tänne tulo estetään -siis esim. matkailijoilta tai vaikkapa ulkomaiselta työvoimalta- ellei kysymys ole rajojen tuntumassa työskentelevistä, niin rajoitukset eivät koske turvapaikanhakijoita.
UHKA NORJASTA
Norjan hallitus päätti toissapäivänä, että kaikki ilman asianomaista oleskelulupaa olevat henkilöt käännytetään rajoilta tai poistetaan maasta.
Ja, koska Suomi Ohisalon mukaan sallii tp-hakemusten jättämisen ja sitä kautta sisäänpääsemisen niin ”saamme” Norjasta Ruotsin kautta jopa tuhansia turvapaikanhakijoita.
Kokemukset vuodelta 2015 ennakoivat sitä,että Ruotsi työntää nämä ihmiset Suomeen.
KANSANEDUSTAJAT IHMEISSÄÄN
Extrauutisten haastattelemien eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan jäsenten mukaan turvapaikanhakijoiden esteetön liikkuminen on tutkittava mutta toisaalta kiinni mikä kiinni …
Tom Packalen (PS) :
” Ei käy,tiukka linja.kyllä tähän sotkuun on saatava selkeä järjestys ”
Johannes Koskinen (SDP):
”Asiaa selvinne tarkasti lähipäivinä,kun tarkasti käydään kaikki kansainväliset sopimukset läpi”.
Jouni Ovaska (Kesk.):
”Kysymys on oltava ensisijaisesti suomalaisten turvallisuudesta ”.
Turvapaikanhakijat eivät ole sen terveempiä kuin muutkaan: Saksan hallitus kertoi eilen, että maahan saapui viiden miehen turvapaikanhakijoiden joukko joilla kaikilla oli koronatartunta.
On kysyttävä,että jos meille tulee tp- hakijoita ja heillä on korona niin miten hallitus toimii ? Laittaako se myös tp-hakijoilta rajat kiinni vai toivooko se,että emme saa sairaita maahantulijoita.
17.3.2020 19:32
Onko Ohisalo siis Oikeassa vai väärässä ??
17.3.2020 21:05
Ohisalo on k**ipää fanaattinen dorka. Sitä se on.
18.3.2020 09:32
fanatikko on aina mielestään oikeassa,turha kysymys.
17.3.2020 20:19
koko tämä meidän hallituksen ja päättäjien ”köyhyydestä” kertoo kuinka piittaamattomia ja oman kansan turvallisuudesta ollaan piittaamattomia. uhrataan omia kansalaisia 3 maiteen juhla shoppailulla, suomenkansan selkänahasta..hengellä..ja kansa katsoo sinisin silmin omaa tuhoaan. kuinka kauan.. voi tulla ”krapula”……..
18.3.2020 00:42
Slovenian poliisi otti rajalta kiinni 7 korona turhapaikanhakijaa.
Suuri uhka on Ruotsi joka tahallaan antaa viruksen levitä, siellä tulee terveydenhuolto pettämään ja paniikissa alkaa rynnäkkö Suomeen.
Tulijat on tietysti Ruotsissa pitkään asuneita tai ruotsalaisia ”rodullistettuja”, mutta taikasanalla tulevat rajan yli ilman papereita.
Se pitäisi tukkia heti, koska ei sille sitten mitään voi kun on tilanne päällä.
18.3.2020 09:26
Kahju soomest ja soomlastest. Nii ei ole võimalik kuigi kaua Soome olla. lollus tundub olema oluliselt võimsam relv kui corona.