TYJ: Kuljetusalan Työttömyyskassan ansiopäivärahakulut kasvoivat huhtikuussa 96 %

Työttömyyskassat maksoivat huhtikuussa ansiopäivärahoina 187 miljoonaa euroa. Tämä on 30 % enemmän kuin viime vuoden huhtikuussa.

Ansiopäivärahakulut kasvoivat lähes jokaisessa työttömyyskassassa. Alakohtaisia eroja kuitenkin on. Kuljetusalan Työttömyyskassan ansiopäivärahakulut kasvoivat huhtikuussa 96 % viime vuoden huhtikuuhun nähden. Sen sijaan monessa erityisesti julkisen alan työttömyyskassassa kasvua oli alle 20 %. Ansiopäivärahaa maksettiin huhtikuussa 145 000 henkilölle. Saajien määrä kasvoi viime vuoden huhtikuuhun nähden 28 %.

Kuljetusalan Työttömyyskassan johtaja Anne Liikanen kertoo extralle, että kasvua on eniten henkilöliikenteen puolella. Erityisesti laivaliikenne ja bussikuljetukset näkyvät luvuissa korkealla.

Toukokuun luvuissa tulee olemaan vielä merkittävämpi muutos, jo tähän mennessä on maksettu ansiopäivärahoja yli miljoona enemmän, kuin huhtikuussa. Huhtikuussa ansiopäivärahoja maksettiin yhteensä 5,6 miljoonaa euroa ja toukokuussa arvioidaan maksettavan 10-11 miljoonaa, Liikanen lisää.

Pientä helpotusta tilanteeseen on nyt tuonut koulukyytien uudelleen alkaminen ja osittainen laivaliikenteen avaaminen, Liikanen toteaa,

Kassan taloudellinen tilanne oli vuoden 2019 lopussa hyvällä tasolla ja kassalla on tasoitusrahastossa puskuria työttömyyden kasvun varalle. Lisäennakoita on haettu Työllisyysrahastolta heti kun merkkejä etuusmaksatuksen lisääntymisestä oli nähtävillä, Liikanen mainitsee. Kuljetusalan Työttömyyskassaan kuuluvat Merimies-Unioni ja AKT, joten lentoliikenteen tilannetta ei näissä luvuissa ole mukana.

Lomautettujen määrä lähes kolminkertaistui huhtikuussa

Ansiopäivärahaa sai huhtikuussa lomautuksen perusteella 39 000 henkilöä. Lomautettujen määrä kasvoi 174 % vuoden takaiseen tilanteeseen nähden.

Uusissa hakemuksissa kasvupiikki

Työttömyyskassoihin saapui huhtikuussa yhteensä noin 226 000 hakemusta. Hakemusten määrä nousi huhtikuussa 57 % vuoden takaiseen tilanteeseen nähden.

Hakemuksista 83 000 koski uusia lomautus- tai työttömyysjaksoja. Uusien hakemusten määrä on tyypillisesti korkeimmillaan alkuvuodesta ja tällöin hakemusmäärä on viime vuodet ollut 20 000 hakemuksen tienoilla. Uusia lomautus- tai työttömyysjaksoja koskevien hakemusten määrä oli huhtikuussa 669 % viime vuoden huhtikuuta suurempi.

 

2 Comments

  1. Kuljetusalan turhat mutta tahalliset vaikeudet
    18.5.2020 18:55

    Isänmaamme edun vastaiset kommarit pyrkivät ajamaan konkursseihin ja työttömyyteen koko kuljetusalan ml. taksit ja rekat, ravintola- ja hotellialan sekä kaikki pk-sektorin yritykset. Se ei johdu koronasta. Koronan toistaminen on joillekin psyykkinen pakkoliike. Syy on terveiden karanteeni, jonka ”hyödystä” ette muuten löydä lääketieteen kirjallisuudesta yhtään todistetta eikä edes mainintaa mistään aiemmasta kokeilusta. Maanpetturimme jatkavat sitä jo alusta valmiina olleen tehokkaan, turvallisen ja halvan lääkkeen HCL (hydroxychloroquine) pimityksellä. He jatkavat taloutemme tuhoamista ja aiheuttavat harvoja mutta turhia kuolemia. Montako yllättäen vakavasti sairastunutta tai kuollutta itse tunnette. Kysykää myös tuttavienne tutuilta. Päätelkää antavatko media, viranomaiset ja hoito-busineksen tittelinsä taakse piiloutuvat Mengelet teille todenmukaisen kuvan. Miksi tartunnat tapahtuisivat pk-sektorin tiloissa, muttei suurissa globalisien diktatuuria tavoittelevien omistajien kauppaketjuissa?

    Vastaa
    1. mara
      19.5.2020 00:02

      Juuri samaa olen huomioinut. Pelkkää pudotuspeliä näille paskiaisille. Itse myös logistiikka alalla joten näen asiat päivittäin.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top