Työllisyystoimet: Työntekijäjärjestöt toivovat työrauhaa hallituspuolueilta

Työllisyyden parantamiseen tähtääviä toimia oli esillä budjettiriihessä, mutta ne jätettiinkin jatkovalmisteluun työmarkkinajärjestöille. Tämänpäiväisessä kannanotossaan työntekijäkeskusjärjestöt SAK, STTK ja Akava toivovat työrauhaa hallituspuolueilta saamansa toimeksiannon hoitamiseen.

Nyt me keskusjärjestöjen puheenjohtajat toivomme tässä vaiheessa työrauhaa saamiemme toimeksiantojen hoitamiseksi. Toivomme lisäksi, että yksittäiset hallituspuolueet eivät omilla avauksillaan vaikeuttaisi työtämme, vaan kunnioittaisivat, mitä ovat yhdessä sopineet ja päättäneet.

Keväällä työlainsäädäntöön ja työttömyysturvaan sovitut määräaikaiset muutokset ovat voimassa kuluvan vuoden loppuun asti. Merkittävimmät syksyn budjettiriihessä tehdyistä työmarkkinoita koskevista päätöksistä annettiin työmarkkinakeskusjärjestöjen sorvattaviksi. Yli 55-vuotiaiden työttömyysturvan lisäpäivien, ns, eläkeputki-asian, jatkovalmistelun määräaikaa on marraskuun loppu. Työttömyysturvan kehittämiselle ja paikallisen sopimisen kolmikantavalmisteluun on aikaa maaliskuun loppuun.

  • Asiasta kertoivat työntekijäkeskusjärjestöt tiedotteessaan tänään.

Työttömyysturvan lisäpäivät eli eläkeputki

Työttömyyspäivärahaa voit saada 500 päivän enimmäisajan lisäksi lisäpäiviltä, jos olet täyttänyt ikärajan ennen 500 päivän enimmäisajan täyttymistä ja olet ollut eläkkeeseen oikeuttavassa työssä vähintään viisi vuotta viimeisen 20 vuoden aikana ennen lisäpäivien alkamista.

Vuonna 1955–1956 syntyneille lisäpäiviin oikeuttava ikäraja on ollut 60 vuotta.
Vuonna 1957–1960 syntyneillä oikeus lisäpäiviin alkaa 61-vuotiaana.
Vuonna 1961 ja sen jälkeen syntyneillä oikeus lisäpäiviin alkaa 62-vuotiaana.
Lisäpäivärahaa voit saada enintään sen kuukauden loppuun, jona täytät 65 vuotta. Yrittäjillä ei ole oikeutta lisäpäiviin. (Työeläke.fi)

2 Comments

  1. Maasta muuttava
    28.9.2020 16:34

    Tää Piss….. hallitus lienee tiensä päässä? Tuhoavat sen vähäisenkin, mitä kansantaludesta olisi pelastettavissa. Milloin kansa kävelee eduskuntaan ottamaan sen vallan, joka kansalle kuuluu? Tänne ei enää kannata jäädä asumaan muiden, kuin ”kulttuurin rikastuttajien” kelan ja vasemmiston tuella.

    Vastaa
  2. Kolumpo
    29.9.2020 10:56

    Näin ollen olen samaa mieltä. Turhaa, työssä käynti kun samalla Suomalaisia työttömiä haukutaan vaikka isot rahat kuluu siirtolaisille. Itken itseni uneen kun suren Suomalaisia. Mutta antaakaa jatkua…kohta kaikki raha loppuu ja siirtolaisten on palattava kun kukaan ei enää raiskattavana ja tukien maksajana.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top