Jyrkin vastakkaisuus ja toismielisten ignoroiminen suomalaisessa keskustelussa on 2000-luvulla nähty ja koettu jyrkimmin maahanmuutto-kysymyksessä. Eri mielipideleireillä tuntuu olevan ihan omat faktansa, -ja jos toiset löytävät jonkin tosiasian näkemyksensä tueksi, toiset eivät ota sitä kuuleviin korviinsakaan. Tämä pattitilanne saattaa olla päättymässä? Siihen ehkä viittaa molempien leirien kärkihahmojen debatti 20.07. Suomiareenalla Porissa.
Seurasin, kun Perussuomalausten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ja Vasemmiston Li Andersson eivät löytäneet yhteistä säveltä. Heidän näkemyksensä turvapaikanhakijoista ja maahanmuuttopolitiikasta olivat yhä yhtä kaukana toistaan, kuin mihin olemme tottuneet. Halla-aho taisi jopa kuitata Anderssonilta saamansa kritiikin #olkiukkona. Keskustelussa ilmeni kuitenkin jotain optimismia herättävää:
”Ei voida palata 80-luvulle, jolloin oli täystyöllisyys, rajat olivat kiinni ja kaikki ongelmat ratkaistu. Mun suuri ongelma tän rajat kiinni-politiikan kanssa on, että sitä ei voi tehdä. Sellaista maailmaa ei voi luoda, jossa kaikki rajat ovat täysin kiinni. Aivan kuten sellaista maailmaa ei voi olla, jossa ne kaikki on täysin auki. Luodaan keinotekoinen kuva maailmasta jollainen se ei koskaan ole ollut eikä tule koskaan olemaan.” (Videolla; 38:24/57:55)”, totesi Li Andersson MTV:n videolla.
Onko tässä tultu puolitiehen vastaan, vai onko tämä Vasemmiston uusi tapa puolustaa perinteistä näkemystään, sen arviointi on vielä aikaista. ”No-Borders!”-aktivistien kommentteja vielä odottelemme, eikä ”Rajat-kiinni!”-kanta ei ole saanut Liltä synninpäätöä, mutta kuultu on jotain uutta, raikkaampaa kuin se mitä olemme tottuneet kuulemaan. Yllätys on suuri, ja positiivinen.
Kysymys maahanmuutosta ja rajakontrollin mahdollisesta palauttamisesta on poliittinen päätösasia, ja eduskunnan ja hallituksen toimialaa, ja se ratkaistaan aikanaan äänestämällä. Mielipidevastakkaisuus, joka on asian tiimoilta ilmaantunut suomalaisten keskuuteen, on ongelma itsessäänkin: Suomen yhteiskunnallista vakautta ja poliittisen järjestelmämme legitinmiteettiä ei tue jyrkästi erimielisten mielipideblokkien olemassaolo, ja räyhäkäs keskinäinen kinastelu.
Viimeksimainittu ilmiö on kärjistynyt jopa mielenilmaisuja suojaavien poliisien ja vastamielenosoittajien tappeluihin, joissa uusia mellakantorjuntavälineitäkin on päästy testaamaan. Emme voi uskoa, että kumpikaan riitapuoli on pyrkinyt tähän lopputulemaan.
Keskustelukyvyttömyyden ja kansan kahteen mielipideleiriin linnoittautumisen loppumista on syytä toivoa niin vakavasti, että on jopa vaara liiasta toiveajattelusta, jos näemme valoa häämöttävän tunnelin päästä?
Siitä on reipas vuosi, kun Perussuomalaisten uusi puheenjohtaja Jussi Halla-aho sai Juha Sipilältä ja Petteri Orpolta pakit, kun ilmoitti persujen jatkavan hallituksessa sen vanhan voimassaolevan hallitusohjeman pohjalta. Siis ohjelman, jota Orpo, Sipilä ja Timo Soini olivat olleet laatimassa:
Se ei ollut siis mikään extremistien vaatimuslista, eikä siinä vaadittu Suomen rajojen hermeettistä sulkemista turvapaikanhakijoilta t. siirtolaisilta, mutta ei myöskään suosittu sittemmin toteutunutta paperittomien tulijoiden massa-maahanmuuttoa.
Kesäkuussa 2017 nämä paragrafit olivat kuitenkin liikaa Kokoomuksen ja Keskustan #arvopohjalle. Tässä on nyt jotain, mitä me kouluttamattomat kansanihmiset emme osaa ymmärtää: Ovatko arvot upotettu korin pohjalle, kun noukitaan toteutettavia asioita, ja kenellä on yhteistä, ja mitä se mahtaa olla? 
