USA ei kykene lopettamaan ydinvoimaloidensa tarvitsemaa uraanipolttoaineen tuontia Venäjältä USA:n Vihreän siirtymän vuoksi

USA lopetti raakaöljyn tuonnin Venäjältä, koska Venäjän tuonnin osuus oli vain 3 %. USA ei kykene teknologiauutissivustolla puolitoista viikkoa sitten julkaistun artikkelin mukaan lopettamaan uraanipolttoaineen tuontia Venäjältä.

Venäjän valvoman (=Rosatom) uraanin-tuonnin osuus on 50 %. Venäjältä tuotavasta uraanipolttoaineesta luopuminen nostaisi yhdysvaltalaisten kuluttajien sähkön hintaa voimakkaasti, koska venäläinen uraani on halpaa. USA:ssa Venäjältä tuodulla uraanipolttoaineella katetaan 20 % USA:n sähkön tuotannosta.

Marraskuussa 2022 vaalit

Demokraatit eivät voi poliittisista syistä sallia sähkön hinnan nousua marraskuun vaalien lähestyessä.

Tärkein syy, miksi USA:n ydinvoimalat (n. 100 kpl) ovat niin riippuvaisia Rosatomin uraanista löytyy The Verge -lehden artikkelin loppupuolelta:

Vihreät aktivistit ovat säteilyhysteriaa levittämällä onnistuneet lopettamaan uraanin louhinnan USA:ssa, eikä myöskään USA:ssa ole Reutersin tiedotteen mukaan edes uraanin prosessointia enää.

Pääministeri Sanna Marin oli tänä aamuna YLE:n Ykkösaamu-ohjelmassa lopettamassa kaiken energian tuonnin Venäjältä, vaikka tuomme lähes kaiken energian (öljy, kaasu, kivihiili) sieltä nykyisellään, mukaan lukien Loviisan ydinvoimaloiden tarvitseman uraanipolttoaineen. Ennen joulua kylmän sään aikaan sähkön tuonti Venäjältä oli tapissaan eli noin 1600 MW parin viikon ajan.

Marin ilmoitti puhuneensa voimakkaita sanoja jokaisessa Eurooppa-neuvoston kokouksessa, jossa Venäjän sanktioita on käsitelty. Marinin käsityksen mukaan Euroopan Venäjän energian tuonnin lopettaminen on mahdollista jopa nopealla aikataululla, ja että se on Euroopan moraalinen velvollisuus, koska sillä Venäjä maksaa sodan Ukrainassa.

Marin myös valitteli, että muut Euroopan maat eivät ole etukenossa ottaneet Vihreän Siirtymän askelia Suomen tapaan. Realistisesti puhuen kuitenkin ainoa seikka, joka nyt suojelee suomalaista kuluttajaa on ”vihreä” Olkiluodon 3 1600 MW reaktori, joka toivottavasti saadaan aikataulussa viritettyä täyteen tehoonsa; nyt sen teho on 400 MW. Vihreät vastustivat Ol3:sta vimmatusti lähes 30 vuotta.

Sanna Marin piti energian hintojen nousua välttämättömänä pahana moraalisista syistä

Vihreä Helsinki on valmis leikkaamaan jopa 1071 MW sähköntuotantoa kahden vuoden sisällä, koska myöskään Vuosaaren kombivoimalalla ei voida tuottaa Venäjältä tuodun kaasun hinnan noustua pilviin.

Vihreä Helsinki Euroopan unionin komission ja laajemmin koko Euroopan tapaan laski kaiken Venäjän ”vihreän” maakaasun varaan. Nyt tilanne on sekä Helsingissä että laajemmin Euroopassa kaoottinen.

Joe Bidenin hallinto on voimakkaasti painostanut Eurooppaa lopettamaan energian tuonnin Venäjältä. Johtopäätökset voi lukija tehdä itse.

Mikko Paunio

The Verge-lehden artikkeli USA:n uraanin tuonnista Venäjältä:

1 Comment

  1. Mulle heti kaikki
    9.4.2022 15:01

    No yllätys… Eihän USA ole lisännyt raakaöljyn ostoakaan kuin 45% sen jälkeen kun se julisti maailmanlaaajuisen boikotin Venäjän raakaöljyä, uraania ja kaasua vastaan.

    Ja nää muut idootit ajaa siihen miinaan…

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Mulle heti kaikki Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Scroll to top