Vuoden 2020 alusta tulee voimaan laaja lakikokonaisuus, jonka keskeinen elementti on vaatimus EU- ja ETA-alueiden ulkopuolisten ostajien kiinteistöostojen luvanvaraisuudesta Suomessa.
Lupaprosessilla ei pyritä hidastamaan tai hankaloittamaan ulkomaista kiinteistökauppaa Suomessa, mutta se antaa valtiolle tarvittaessa mahdollisuuden puuttua sellaiseen kiinteistöhankintaan, jonka voidaan katsoa vaarantavan kansallista turvallisuutta.
Uusien lakien myötä puolustusministeriöstä tulee lupaviranomainen, joka käsittelee lupahakemukset ja tekee päätökset lupien osalta koko Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta. Käytännössä EU- ja ETA-alueiden ulkopuolisten ostajien on haettava lupaa joko ennen kiinteistökaupan tekoa tai kahden kuukauden kuluessa sen jälkeen. Alkuvaiheessa lupaa haetaan lomakkeella ja myöhemmin sähköisessä asiointijärjestelmässä.
Puolustusministeriö on koonnut nettisivuilleen www.defmin.fi keskeisimmät tiedot uudistuksesta. Sivuja täydennetään syksyn aikana lupaprosessin eri vaiheiden täsmentyessä.
Artikkelikuva: Defmin.fi
28.10.2019 15:30
Laki tulee myöhään. Tärkeää valtion omaisuutta on jo myyty ja lisäksi pilkkahintaan.
28.10.2019 22:07
Normally I do not read article on blogs, however I would like to say that this write-up very compelled me to
check out and do it! Your writing style has been surprised me.
Thanks, quite great article.
2.11.2019 04:15
Hello there! Do you use Twitter? I’d like to follow you if
that would be okay. I’m undoubtedly enjoying your blog and
look forward to new updates. http://backstreetsofhickory.com/