Valkovenäjän humanitaarinen kriisi vaatii länsimailta aktiivisuutta. Euroopan Unionin toimet riittämättömiä

Ulkopoliittisen Instituutin tiedote 05.08. 2021.

Valko-Venäjä on saanut kuluneen vuoden aikana osakseen huomattavaa kansainvälistä huomiota. Maan poliittinen ja hallinnollinen kriisi on aiheuttanut humanitaarisen katastrofin, jonka seurauksena kymmeniätuhansia ihmisiä on joutunut vangituiksi, kidutetuiksi, sorretuiksi tai lähtemään maasta. Tilanne on tuonut EU:n eteen ulko- ja turvallisuuspoliittisen haasteen, johon unioni ei ole vastannut riittävän voimakkaasti.

Uusimmassa Ulkopoliittisen instituutin julkaisussa ohjelmajohtaja Arkady Moshes ja vanhempi tutkija Ryhor Nizhnikau arvioivat Valko-Venäjän tilannetta vuosi vilpillisten presidentinvaalien ja sitä seuranneiden mielenosoitusten alkamisen jälkeen. Kirjoittajien mukaan lännen ja erityisesti EU:n tulisi oppia aiemmista virheistään: Sen tulisi välttää uusien suhteiden solmimista maan hallinnon kanssa, kunnes Valko-Venäjä saavuttaa edellytykset yhteistyön jatkamiselle – joko Lukasenkan johdolla tai ilman. Lännen on ymmärrettävä, että vaikka
Moskovan kyky ”korjata” ongelmat tarjoaisikin väliaikaista vakautta, se mitä todennäköisimmin tekee Valko-Venäjästä pitkäaikaisten geopoliittisten jännitteiden lähteen.

”Lännen tulisi tehdä voitavansa varmistaakseen, että maassa saataisiin käynnistymään kansallinen vuoropuhelu, jonka tarkoituksena on taata se poliittinen vapautuminen ja taloudellinen uudistuminen, johon kansa pyrkii”, tutkijat kirjoittavat.

5 Comments

  1. Snif
    5.8.2021 13:26

    Minulta ei liikkene senttiäkään myötätuntoa valko-venäjää kohtaan, nuo saastat tuhoaa koko euroopan mättämällä 3 maailman laittomia tulijoita eurooppaan. Mädätkööt helvetissä koko maan väki, ei kiinnosta.

    Vastaa
    1. Pekka Kemppainen
      5.8.2021 14:41

      Son tämä Lukavitsi joka niitä tänne lappaa.

      Vastaa
  2. Orang Utang
    5.8.2021 19:40

    Ulkopoliittinen instituutti
    syö valtion kädestä ja puhuu hallituksen suulla.

    Olemme puolemme valinneet. Haluamme osalliseksi tähänkin kriisiin.
    – Eikö meille riitä pelkkä Uralille ulottuva Suur-Suomi?
    – Mutta Suomi on historian sykleissä tuomittu toistamaan Suur-Suomi ja Suur-Eurooppa haaveensa uudestaan ja uudestaan.

    Kun värivallankumous epäonnistuu…
    Seuraava isompi isku Valko-Venäjää vastaan on väkivallalla, koirilla ja aseilla uhaten pakottaa satoja, jopa tuhansia pakolaisia rajan yli Valko-Venäjän puolelle.
    – Julkilausumat on jo kirjoitettu.

    – Lukashenko orders to reinforce border security

    Tämän iskun koepallo oli kuoliaaksi pahoinpidelty ja rajavartijoiden koirien raateleman mutta vielä elossa olevan [Somalin] heittäminen rajan yli Valko-Venäjän puolelle.

    Sodan lähestymisestä
    ja sotasensuurin kiristymisestä kertoo, että Suomen tunnetuin ja ulkomaillakin siteerattu hallituksesta riippumaton geopolitiikan bloggaaja Mаrkku Siirа lopettaa kirjoittamisen Gооlеn omistamalla blоgspоt alustalla.

    – Blogin päätös

    Jos minulla tulee uutta sanottavaa «politiikasta ja maailman tilasta», näkemyksilleni löytynee erilaisia julkaisukanavia.
    – Päättää Mаrkku Siirа kirjoituksensa.

    Markku siiran lopettamispäätöksestä voisi tehdä oikein jutun. Mielestäni kyse on sen luokan tapahtumasta.
    – Hallituksesta riippumattomat geopoliittiset analyysit on nyt käytännössä lopetettu Suomessa.

    Vastaa
  3. Näin EU voisi auttaa
    6.8.2021 12:37

    Paras apu mitä EU voi tarjota muille maille ja omille kansalaisilleen, on hajota takaisin itsenäisiksi yhteistyötä tekeviksi valtioiksi. Kommunistisen diktatuurin pystytys ei ole mennyt väestöstä alle 1% edustavalta, vain itselleen etua, valtaa ja omaisuutta ajavalta eliitiltä putkeen ja EUROPEAN UNION CORPORATION on ollut jo pitkään konkurssissa, katsokaa vaikka Companies rekisteristä Englannissa. Samoin konkassa korporaatiot UK GOVERNMENT, UK COMMONWEALTH, ,,, UNITED STATES CORPORATION meni konkkaan 2018 ja sopan selvitys loppui keväällä 2021.

    Vastaa
    1. Pekka Kemppainen
      6.8.2021 14:24

      Jännää että meillä on versio 2.0, ”EUvostoliitto”, ja Lukavitsi vielä hamuaa takaisin versiota 1.0. -Mutta kyllä EU:n olis hyvä tehdä jotain Lukavitsin riehunnalle.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top