Valmistellaanko eduskunnassa kaikessa hiljaisuudessa lisää sensuurilakeja kansalaisten hiljentämiseksi?

Meno valtiollisella tasolla alkaa muistuttamaan yhä enemmän entistä Neuvostoliittoa ja sen harjoittamaa vainoa toisinajattelijoita kohtaan. Kyllähän silloin vallassa olleet kommunistit varmaankin halusivat hyviä asioita omalle kansalle ja maalleen, mutta historiankirjoista paljastuu myös se kolikon toinen puoli silloisten kommunistien diktatuurisesta vallankäytöstä itä-naapurissa.

Sisäministeriö on hiljattain julkaissut paksun opuksen perusteluineen vihapuheen vaarallisuudesta yhteiskunnassa, ja jota nyt mahdollisesti halutaan ruveta lainsäädäntöteitse valvomaan entistä enemmän. Se on otsikoitu seuraavasti:

”Sanat ovat tekoja, Vihapuheen ja nettikiusaamisen vastaisten toimien tehostaminen.”

Sanakirjan määritelmän mukaan yllä oleva väittämä ”sanat ovat tekoja” menee kyllä varsin kauas oikeellisuudesta. Määritelmä sanasta ”sana”:

”Kielen pienin itsenäinen (yhdeksi kirjainjaksoksi kirjoitettava) merkityssisältöinen rakenneosa.”

Sana ”teko” viittaa kaikenlaiseen toimintaan.

Jokainen voi jo tässä kohtaa tykönänsä pohtia mitkä kaikki asiat voivatkaan nyky-yhteiskunnassa olla mahdollisesti menossa pieleen, kun sanakirjasta jo pitää ruveta nostamaan esiin sanojen oikeat määritelmät.

Vihapuhe koetaan ilmeisesti erittäin vaaralliseksi ilmiöksi. Vihapuhe-työryhmä on pitkän urakoinnin jälkeen tullut mm. seuraavaan johtopäätökseen:

”Vihapuhe on tuhoisaa välittömille kohteille, koko demokraattiselle yhteiskunnalle, oikeusvaltiolle ja sananvapaudelle.”

Vihapuheen rikollisesta luonteesta Vihapuhe–työryhmä toteaa tekemässään selvityksessään mm., että:

”Kansallisessa lainsäädännössä ei ole määritelty rikosta, jonka rikosnimike olisi ”vihapuhe”. Tästä huolimatta vihapuhe on rikos silloin, kun se täyttää jonkin rikoksen tunnusmerkistön. Yleisin tällainen rikos on kiihottaminen kansanryhmää vastaan (Rikoslain 11 luvun 10§) tai sen törkeä tekomuoto (Rikoslain 11 luvun 10 a §)” 

Vihapuheeseen sovelletaan työryhmän esityksen mukaan, jonka Sisäministeriö on julkaissut, myös rikoslain 11 luvun ”Sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan” pykälää 10 a §, jossa puhutaan joukkotuhonnasta tai sen valmistelusta rikoksesta ihmisyyttä vastaan, törkeästä rikokseen ihmisyyttä vastaan, sotarikoksesta, törkeästä sotarikokseen, murhasta tai terroristisessa tarkoituksessa tehdystä tapposta. Ja tämä kaikki siis sanasta ”vihapuhe”, jota ei ole vielä tähän päivään mennessä kyetty edes määrittämään mitä se ylipäätään tarkoittaa.

Syy siihen, että sanaa ”vihapuhe” tuntuu olevan niin vaikea määritellä sanana johtuu varmaankin siitä, että se olisi ensimmäisiä sanoja Suomen historiassa, joka muuttaa merkitystä matkan varrella lähettäjältä vastaanottajalle. Lähettäjä kertoo aina viestissään tiedon tai mielipiteen. Viestin vastaanottaja sitä vastoin saattaa vastaanottaa asian vihapuheena. Eli toisin sanoen loukkaantua. Vihapuhetta on koitettu määrittää myös viestin esittäjän tunnetilaan vedoten; että kun asia on ilmaistu vahvan suuttumuksen tai vihan tunteen siivittämänä, että se sitten olisi sitä rikoslailla rangaistavaa vihapuhetta.

Vihaista puhetta siinä missä iloista ja muutakin puhetta on mahtunut maailmaan ihmiskunnan syntymisestä alkaen. Ihmisen tunteiden koko laaja kirjo vihasta rakkauteen, ilosta suruun ja kaikkeen siltä väliltä on aina esiintynyt myös puheissa. Tähän tunteiden kirjoon ei ole lainsäätäjällä oikeutta puuttua. Ihmisten tunteet ovat ihmisoikeuksien syvintä ydintä, eikä tunteita voi ruveta ohjailemaan kirjoittamalla uusia pykäliä rikoslakiin, että herkkähipiäisimmät nettiriippuvuuden tuskissa kärvistelevät kanssakansalaiset eivät vahingossakaan loukkaantuisi.

Kuten tutkimuksessa käy ilmi esiintyy verbaalista kiusaamista huomattavasti vähemmän kasvotusten kuin netissä. Netti näyttää myös tutkimuksen mukaan olevan se paikka mihin eniten on pesiytynyt toisiaan haukkuvia erilaisia kuppikuntia. Tästä päätelmästä johtopäätöksenä maalaisjärjellä ajateltuna kansalaisten sananvapautta kaventavien sensuurilakien sijaan kannattaisi varmaankin ruveta pohtimaan millä keinoin voitaisiin edistää aitoa ihmisten välistä vuorovaikutusta. Siitä voisi olla moneksi; ihmisten yksinäisyyden lievittämisestä, mielenterveyttä ja myös turvallusuutta edistämään, kun ihmiset viettäisivät enempi aikaa yhdessä kasvottoman some-profiilin taakse kätketyn ”huutelun” sijaan. Ja aina voi valita sulkea tietokoneen. Silloin välttää helpoiten turhat loukkaantumiset ja myös rankan nettikiusaamisen ja maalittamisen. Harvempi varmaan viitsi toisen kotiovelle tulla rähjäämään tai solvaamaan. Siinähän naapurusto jo pian ihmettelisi. Vähän niinkuin ennenvanhaan oli, kun yhteisöllisyys toimi toisiaan suojaten ihan eri tavalla kuin nykyisin kaupungistuneessa yhteiskunnassa.

Vihapuhe-työryhmän tutkimuksessa on vahva painotus ja huoli eri väestöryhmien henkisestä pahoinvoinnista. Tämä kokonaisuus lienee enempi Sosiaali- ja Terveysministeriön alaista asiaa. Sisäministeriön vastuualuetta on maan sisäinen turvallisuus. Tähän liittyen toivoisi Sisäministeriön keskittyvän enempi kansalaisten perustuslailliseen oikeuteen omasta koskemattomuudesta esim. nykyisten jatkuvassa kasvussa olevien raiskaus-  ja väkivaltarikosten vähentämiseksi. Kansalaisten perusoikeuksista todettakoon lopuksi, että:

Julkisen vallan on turvattava kansalaisten perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen.

(Tarve sensuroida kansalaisia näkyy olevan sekä nykyisen, että edeltävän hallituksen yhteishanke.)

Eduskunta

Valtioneuvoston julkaisut