Valtakunnansyyttäjä komensi poliisin tutkimaan kansanedustajan twiittiä

Oikeusvaltio-Suomi tutkii kansanedustajien some-käyttäytymistä lain koko ankaruudella.

15.06.2020 klo 11.54; Helsingin poliisi tiedotti viime viikolla, ettei se aloita esitutkintaa kansanedustajan 3.6.2020 tekemästä Twitter-julkaisusta, koska asiassa ei poliisin arvion mukaan ollut syytä epäillä rikosta. Valtakunnansyyttäjä on arvioinut asiaa toisin kuin poliisi ja toimittanut Helsingin poliisilaitokselle määräyksen aloittaa esitutkinta. Poliisi aloittaa asiassa esitutkinnan määräyksen mukaisesti.

Asiasta ei ole tällä erää muuta tiedotettavaa.

Kansanedustaja Ano Turtiainen on tämän twiitti-kohun takia erotettu Perussuomalaisten eduskuntaryhmäsyä, epäasiallisen käytöksen takia. Hän voi hakea ryhmän jäsenyyttä myöhemmin. Parast’aikaa on tutkinnan alla myös erään ministerin toiminta, mikä on tapahtunut viime vuoden syksyllä. Hänen puolueensa ei ole kohdistanut rikosepäiltyyn sanktioita.

Turtiaisen twiitti on kuvassa, mutta ilman kiistanalaista lausetta.

2 Comments

  1. Lasse
    17.6.2020 10:16

    Turtiaiselta typerä ja mauton twiittaus.
    Millä tavoin se oli kiihottamista kansanryhmää vastaan?
    Ei ole tämä syyttäjä mikään järjen jättiläinen.

    Vastaa
    1. Pekka Kemppainen
      17.6.2020 12:48

      Eihän se fiksu postaus ollut lainkaan, mutta rikos? -Jos vaikka luodaan tämän tapauksen perusteella uusi normi: ”Pykälä viiskahdeksan”, kuten oli Neuvostoliitossa. Gulag-leireillä näitä sanottiin ”vitsinkertojiksi” vaikka tuomioperuste oli ”neuvostovastaisen propagandan levittäminen”. Onnettomat olivat jossain tutuiksi luulemiensa piirissä naureskelleet ”isä-Stalinille”, kuten me tänään ”äiti-Marinille”…. Hupsista, täytyy jatkaa toiste: Jotain sinistä vilkkuu pihalla.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top