Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on pyytänyt eduskunnalta suostumusta saada asettaa kansanedustaja Juha Mäenpää syytteeseen hänen eduskunnan täysistunnossa 12.6.2019 käyttämänsä puheenvuoron johdosta.
Asiassa on toimitettu esitutkinta. Sen johdosta poliisi on katsonut asiassa olevan syytä epäillä edustaja Mäenpään syyllistyneen menettelyllään kiihottamiseen kansanryhmää vastaan.
Valtakunnansyyttäjän mukaan kyse on rikosasiasta, jossa sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain nojalla syytteen nostamisesta päättää valtakunnansyyttäjä. Syytteen nostaminen ja syyttämättä jättämistä koskevan päätöksen tekeminen edellyttää eduskunnan suostumusta, koska kyse on kansanedustajan valtiopäivillä lausumasta mielipiteestä.
Perustuslain 30 §:n 2 momentin mukaan kansanedustajaa ei saa asettaa syytteeseen hänen valtiopäivillä lausumiensa mielipiteiden tai asian käsittelyssä noudattamansa menettelyn johdosta, ellei eduskunta ole siihen suostunut päätöksellä, jota vähintään viisi kuudesosaa annetuista äänistä on kannattanut.
Valtakunnansyyttäjä toteaa pyynnössään erikseen, että vaikka eduskunta antaisi suostumuksen, tämä ei vielä tarkoita sitä, että edustaja Mäenpää asetettaisiin syytteeseen.
Syyttämispyyntö otetaan lähetekeskusteluun täysistunnossa kevätistuntokauden alussa.
Eduskunta päättää syyttämispyynnöstä perustuslakivaliokunnan mietinnön pohjalta ainoassa käsittelyssä.
Lue pyyntö tästä linkistä.
23.1.2020 14:19
Voisiko Saulin nimittämä valtakunnansyyttäjä pyytää lupaa syyttää Saulia Tiitisen listalla olevien maanpettuuteen syyllistyneiden rikollisten suojelusta? Voisiko valtakunnansyyttäjä aloittaa esitutkinnan mm. tarha halosen, liisa jaakonsaaren, heidi hautalan, erkki tuomiojan kohdalla? Loput rikolliset löytyy Supon kassakaapista.
23.1.2020 14:35
Eiköhän kokoomusjohtoinen Supo olisi tuonut Tiitisen listan jo aikaa sitten julki, jos siellä olisi demareita tai vassuja. Ettei olisi kotiryssiä ihan kykypuolueesta omasta takaa, jonka takia listaa ei haluta julkiseksi, kuten pitäisi avata.
23.1.2020 15:51
Tuskinpa olisi. Siellä on myös omat maanpetturinsa. On myös kokoomuksen etu ylläpitää vuosikaudet juutalaisella rahalla rakennettua ja vapaamuurareiden ylläpitämää hallintohimmeliä. Valta on pienessä piirissä ja siitä pidetään kiinni. Ymmärtääkseni ”tiedottajat” ja muut ”vasikat”on ovat usein kiristyksen kohteena ko. organisaatiolla. Vrt. Epstein.
23.1.2020 15:54
Tavvjahan on piilottanut kaiken totuuden – etenkin itsestään
23.1.2020 15:55
Tässä se nähdään. Totuudenpuhumisesta rangaistaan Suomessa. Edes se että julkaisee vieraslajien omia puheita tai kirjoituksia ei suojaa Suomen oikeuslaitokselta. Ei edes vaikka lähteet on todistettavasti olemassa nytkin internetissä.
Vieraslajeista on biologiassa puhuttu niin kauan kun minä muistan. Toistaiseksi se on koskenut vain kasvikuntaa. Mutta biolgia on suurempi tieteisala kuin pelkkä kasvikunta. Se sisältää eläinkunnankin. Tällä kertaa Juha otti eläinkunnan puheeksi.
Ja mitä tulee vieraslajeihin niin me kaikki varmasti muistamme historiasta aikaisemman Ottomanie valtakunnan laajenemisen. Espanja poislukien valloitus käsitti koko eurooppaa. Ja mitä tulee vieraslajien alkuperäsikansaa tuhoavaan toimintaan niin kysytäämpä asiaa Amerikan alkuperäisknsalta, intiaaneilta. Tai sitten Kiinalaisilta jotka päästivät Iso-Britanialaiset maahansa sillä tuloksella että se päättyi ooppiumsotaan.
Vieraslajeilla on aina ollut tuhoisa vaikutus mille tahansa alueelle ne leivttäytyvätkään. Sielä niillä ei ole vihollisia. Mutta niiden omilla kasvupaikoilla niiden viholliset pitävät ne kurissa.