Vasemmistoliiton kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan jäsen Pia Lohikosken mielestä elinkustannusten nopean nousun vuoksi etuuksien indeksitarkistus tulisi jatkossa tehdä useamman kerran vuodessa. Lohikoski piti tänään eduskunnassa vasemmistoliiton ryhmäpuheenvuoron keskustelussa julkisen talouden suunnitelmasta.
(Kuva: Eduskunta.)
Vasemmiston Pia Lohikosken mukaan Suomen mahdollisuudet vaikuttaa energian ja ruoan hintojen nousun syihin ovat rajalliset. Hänen mielestään on tärkeää, että vastaus elinkustannusten kohoamiseen on tarkoin kohdistettu ja tarjoaa tukea sitä eniten tarvitseville.
Kansaneläkeindeksiin sidottujen etuuksien indeksikorotus tehdään normaalitilanteessa kerran vuodessa. Vasemmistoliiton vaatimuksesta hallitus päätti tänä keväänä ylimääräisestä korotuksesta, joka toteutetaan 1.8.2022.
– Ehdotan, että hallituksessa pohdittaisiin mahdollisuutta tehdä indeksitarkistus jatkossa automaattisesti neljä kertaa vuodessa. Lisäksi lapsiperheiden tilannetta tulisi helpottaa sitomalla lapsilisät indeksiin, toteaa Lohikoski.
Pienituloisten tuloista puolet ruokaan ja asumiseen
Lohikoski esitti myös huolensa kasvavista asumisen kuluista. Pienituloisin viidesosa suomalaisista käyttää yli puolet käytettävissä olevista tuloistaan ruokaan ja asumiseen. Hallitus on esittänyt, että vastauksena energian hinnannousuun toimeentulotuessa otettaisiin huomioon kasvaneet asumisen kulut.
– Vuokrat nousevat, sillä yksityisillä vuokramarkkinoilla korotus on suurimmassa osassa vuokrasopimuksista sidottu kuluttajahintaindeksiin. Olisi pohdittava pitäisikö vuokrien nousua jarruttaa politiikkatoimilla, Lohikoski sanoi.
Pitemmällä tähtäimellä Lohikosken mielestä on puututtava keskeiseen suomalaisen yhteiskunnan rakenteelliseen ongelmaan, sosiaaliturvan liian matalaan tasoon.
– Perusturvamme tasoa on nostettava pysyvästi ja sosiaaliturvajärjestelmää on yksinkertaistettava. Yksi vastaus tähän olisi riittävä perustulo, Lohikoski sanoo.
16.6.2022 10:37
Hyperinflaatiossa sen tarkistuksen joutuu tekeen sit aamuin illoin.
17.6.2022 09:51
Vaalien lähestyessä vasemmisto intoilee kaikenmaailman helpotuksista jo kontillaan olevan rahvaan eteen, pakolaisista koituvista valtavista menoista ovat hipihiljaa, niistä ja kehitystyöhön poltettavista miljardeista voisi siivun lohkaista kotimaan asioiden hoitoon,,,,,mutta,mutta se ei ole trendikästä.